Roomalaiskirje 1:14-16

ROOMALAISKIRJE LUKU 1:14-16

Kreikkalaisille ja barbaareille, viisaille ja tyhmille minä olen velassa; omasta puolestani minä siis olen altis teillekin, Roomassa asuvaisille, julistamaan evankeliumia. Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itse kullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle. 

Jae 14
”kreikkalaisille ja barbaareille, viisaille ja tyhmille minä olen velassa;” Mistä Paavali on velassa? On tärkeää ymmärtää mikä ajaa Paavalia eteenpäin hänen suuressa tehtävässään, sillä sen täytyy ajaa myös meitä. Jotkut Kristityt ajattelevat, että koska me olemme saaneet pelastuksen vapaana lahjana ja koska olemme armon alla, että emme ole minkään velvollisuuden alla. Tämä on tyhmän puhetta. Jokainen Kristitty on velassa. Paavali tarkoittaa sanoessaan ”minä olen velassa”, että hän oli velassa edellisenä päivänä, sinä päivänä, ja niin pitkään kuin Jumala antoi hänelle päiviä maan päällä. Tämä siitä, että Kreikan kielessä tämä viittaa orjan velvollisuuteen. Jumalan ostettua meidät verellään, olemme Hänelle velassa tekemään Hänen käskynsä.

Oli Paavali siis aavikolla, myrskyssä tai vankilassa, hän oli velassa. Nöyrä uskova voi nähdä tämän Raamatusta: me olemme velassa ihmisille ympärillämme. Mutta mistä? Kuten näemme, hän on velassa (ὀφειλέτης) julistamaan evankeliumia. Kreikan kielen sana kuvaa myös henkilöä joka on taloudellisesti velassa ja on siten velvollisuuden alla maksamaan velkansa. Kysymys siis herää, sillä Raamattu tekee selväksi, että kyky evankeliumin vastaanottamiseen on vapaa lahja. Miten siis voimme olla velassa vapaasta lahjasta? Olemme velassa sen tähden, että Jumala on antanut evankeliumin vapaana lahjana tiettyä tarkoitusta varten: viemään se eteenpäin. Olemme siis velassa ihmisille ympärillämme ja Jumalalle. Jos minulla olisi lääke syöpään jonka sain lahjaksi omaan syöpääni, mutta tämä annettiin minulle tiettyä tarkoitusta varten (eteenpäin antamiseksi), enkö minä olisi velvollinen antamaan sitä myös toisille sitä tarvitseville? Tietenkin. Jokaisella ihmisellä on syntymästään asti ollut pahempi sairaus kuin syöpä, tämä sairaus on synti. Tämä synti ei ole vain ruumiin tuhoaja, mutta myös sielun. Hesekielin kirjan luku kolme maalaa kuvan, kuinka myös Vanhan Testamentin aikaan, Jumalan valitsema henkilö oli velvollinen puhumaan varoituksen sana kansalle siitä, mitä tämä sairaus aiheuttaa. Meidänkin kuuluu varoittaa ihmisiä heidän syntisyydestään, ja esittää Jumalan tarjoama lääke Jeesuksessa, jonka Hän antoi meille.

Paavali oli velassa ”kreikkalaisille ja barbaareille”. Erasmus tulkitsi tämän ”oppineille ja ei-oppineille”. Paavali loi kontrastin evankeliumin kohteen universaalisuudesta. Jos kreikkalaiset olivat huipulla, barbaarit olivat alhaalla. Rooman seurakunnassa oli varmasti paljon henkilöitä eri kansallisuuksista ja sosiaalisista asemista, ja sen tähden Paavali haluaa painottaa evankeliumin vaikutusta riippumatta näistä asioista.
On totta, että Paavalin lähetyskenttä oli pakanakansat Israelin ulkopuolella (Gal. 2:8), ja kysymykset Juutalaisten roolista olivat varmasti esillä Roomassa mutta Israelin suhteen tähän Ilosanomaan Paavali tuo tarkemmin esille luvuissa 9-11. Kutsumanimi ”barbaari”, ei ollut sana tai kansallisuus, vaan enemmän pilkka nimi niille henkilöille, jotka olivat niin kaukana sivistyksestä, että heidän puheensa kuulosti tältä: ”barbarbar”. Kreikkalaiset olivat viisaita ihmisten silmissä, he rakastivat taidetta, sosiaalisia taitoja, mutta olivat hengellisesti sokeita. Barbaarit taas olivat sokeita molemmille asioille. Paavali siis maalasi kaksi ääri päätä. Hän olisi voinut sanoa olevansa velassa ”lännestä itään”. Hän oli velassa viemään evankeliumin kreikkalaisille, barbaareille, koulutetuille, tyhmille, ylemmän luokan syntisille, alemman luokan syntisille, vapaille syntisille ja orjana oleville syntisille. Kaikilla on yhtä suuri tarve evankeliumille.

Paavali oltiin varustettu erityisesti Jumalan kaikkivaltiaan kutsun kohteena (1:1, Apos. 13:2, Gal. 1:15) apostolin tehtävään. 1 Korinttolaiskirje luku 9:16-17 selittää tämän olleen Paavalin tehtävä Jumalan orjana: ”Siinä, että julistan evankeliumia, ei ole mitään ylpeilemistä, sillä minun on pakko tehdä sitä. Voi minua, ellen evankeliumia julista!
Jos teen sitä vapaasta tahdostani, minun kuuluu saada palkkaa. Mutta jos en toimi omasta tahdostani, minä vain suoritan tehtävää, joka on minulle uskottu.”
.

Jae 15
”omasta puolestani minä siis olen altis teillekin, Roomassa asuvaisille, julistamaan evankeliumia.” Kun kerran Paavali on sidottu saarnaamaan kaikille, kreikkalaisille ja barbaareille, on hän altis saarnaamaan myös Roomalaisille. Jos πρόθυμον, prothumon, luetaan substantiivina, ja tehdään nominatiiviksi ἐστί, esti:lle (kolmannen-persoonan preesens), siten tarkoittaen, että Paavali olisi altis julistamaan sen verran/niin paljon kuin hän henkilökohtaisesti on ”huolestunut”. Tämä antaisi parhaimman hajun Paavalin riippuvuudesta ja alamaisuudesta Jumalalle. Paavali ei ohjannut omia askeleitaan vaan se, pitäisikö vai ei hänen tehdä jotain, ei levännyt hänen omassa tahdossaan, vaan Jumalan tahdossa. Tarkoitan siis sitä, että sanoessaan ”omasta puolestani” hän ilmoittaa, että tämä (tulla ja julistaa heille) on mitä hän henkilökohtaisesti tahtoo tehdä, mutta hänen tahtonsa on ensisijaisesti alamainen Jumalan tahdolle, joka on voinut määrätä jotain muuta.
On yksi asia olla velvollisuuden alla, on toinen asia olla altis, halukas ja tarmokas tekemään jotain. Paavalille hänen velvollisuutensa on ilo, voima ja etuoikeus. Tämän tähden hän on maan päällä, eikä hän voisi tai edes haluaisi tehdä muuta.
Keitä Paavali tarkoittaa Roomassa asuvilla? Oliko hänellä mielessä myös ei uskovien evankeliointi Kristittyjen pyhityksen eteenpäin auttamisen lisäksi tällä kyseisellä kirjeellä? Asiayhteys tekee selväksi, että Roomassa asuvaisilla tarkoitettiin Rooman Kristittyjä, ja he olivat tämän kirjeen kohderyhmä. Tämän todistaa ensimmäistä seitsemäätoista jaetta seuraava jatkuva ja tarkka opillinen kartoitus. Paavali siis varusti tällä kirjeellä Rooman Kristittyjä hoitamaan evankelioivaa tehtävää heidän ympärillään, keskittyen itse opilliseen selkeyteen. Paavali haluaa julistaa evankeliumia Rooman kristityille, mutta miksi? Puhuessaan evankeliumin julistamisesta, (εὐαγγελίσασθαι), keskittyy tämä enemmän julistuksen sisältöön kuin sen metodiin. Roomalaiskirje keskittyy enemmän Ilosanoman sisältöön, kuin siihen siihen metodiin, miten se täytyy jakaa. Evankeliumin hallussa pitäminen ei ole vain tiketti taivaaseen, ja vaikka se pelastaakin ikuisesti yhdellä hetkellä, sillä on silti suuri merkitys etenevässä pyhityksessä Kristitylle. Jumalan lapsen kuuluu kasvaa ymmärryksessään evankeliumin sisällöstä, siten saaden vahvemman ja luottavamman mielen totuudelle, ja suuremman rakkauden ja ylistyksen Jumalaa kohtaan.

Jae 16
”sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itse kullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.” Paavali oli valmis julistamaan evankeliumia jopa Roomassa tämän tähden. Hän ei hävennyt evankeliumia, vaikka hän tiesi, että tämän ajan viisaille evankeliumi on tyhmyyttä (1 Kor. 1:23).  Syy tähän oli, että hän tiesi evankeliumin olevan Jumalan voima pelastukseen.
Kaksi asiaa tulee selville evankeliumista. Evankeliumi on voimallinen, ja se on Jumalalta. Lankeamisen jälkeen ovat kaikki ihmiset tavalla tai toisella etsineet voimaa heidän itsensä ulkopuolelta. Tämä voiman etsiminen on ollut joskus seurauksineen harmitonta, kuten silloin, kun lapsi tajuaa, että neliapila ei sisälläkään voimaa tuoda onnea. Joskus taas nämä etsinnät ovat päättyneet traagisesti, kuten Vanhan Testamentin aikaan, kun Kanaanilaiset uskoivat Molok nimisen jumalan siunaavan heitä taloudellisesti, jos he uhraavat lapsensa. 500-vuotta sitten Roomalaiskatolilainen valhe-kirkko mainosti suuren voiman olevan reliikeissä eli niin sanotuissa ”pyhänjäännöksissä” kuten Joosefin vaipoissa, Marian rintamaidossa, tai Arkkienkeli Mikaelin höyhenessä. Tänään niin kutsutut kristityt kiertävät tapahtumasta tapahtumaan, jotta he voisivat tavata jonkun voimakkaan miehen, tai naisen joka pystyy kaatamaan heidät hengessä ja ajamaan ulos pahoja henkiä. Miksi? Koska he haluavat kokea jotain voimakasta. He haluavat sitä niin paljon, että he ovat sokeita huomaamaan, kuinka heitä huijataan.
Jokainen Jumalan antama profeetta ja apostoli, mukaan lukien Paavali tiesi, että Jumalan voima on vain siellä, mihin Jumala on sen asettanut. Paavali vakuuttaa, että hän ei häpeä evankeliumia, vaikka se on suuren pilkan kohteena Roomalaisten ja muiden maailman viisaiden keskuudessa. Hän tietää, että ei ole mitään syytä hävetä tätä evankeliumia. Miksi? Sillä Jumala ei ole asettanut voimaansa neliapilaan, tai Joosefin vaippoihin, tai nykypäivän ”profeettoihin”. Hän on asettanut sen tähän, evankeliumiin.
Mutta mihin evankeliumi on voimakas? Se on voimallinen siihen, mihin Jumala sen tarkoitti. Jumala ei tarkoittanut evankeliumia taloudelliseen hyvin vointiin tai onnistuneeseen avioliittoon niin kuin väärät ilosanomat väittävät. Jumala voi siunata monella tavalla, ja on antanutkin ohjeet hyvään avioliittoon, mutta evankeliumin voima on siinä, että se pelastaa meidät Jumalan vihalta (jae 18). Se on voima pelastukseen Jumalalta (Hänen vihalta) Jumalalle (Lapseksi adoption kautta) Jumalan kunniaksi (Hänen nimensä ylistykseksi).
Pelastuksen luonne, on ymmärrettävä evankeliumin luonteesta. Tämä on, kuten Charles Hodge[1] kuvailee ”vapautus synnistä ja sen rangaistuksesta, ja oikeutus ikuiseen elämään ja siunaukseen. Tätä ei mikään ihmisen juoni, ei mikään ihmisviisauden yritys tai voima pysty vaikuttamaan yhdellekään ihmiselle. Evankeliumi vaikuttaa sen jokaiselle, joka uskoo.”
Uskolla tarkoitetaan kuitenkin Jumalan antamaa uskoa, ei mitä tahansa uskoa. Saatanakin uskoo Jumalaan, mutta evankeliumi ei ole hänelle miksikään hyödyksi. Pelastava usko on Jumalan antama lahja, joka voidaan tiivistää näin:
1. Pelastava usko on sitä, että mielellämme ymmärrämme evankeliumin sen yksinkertaisuudessaan, mutta kuitenkin sen jokaisessa osassa: Jumalan kunnia (Room. 11:35-36). Ihmisen syntisyys (Room. 3:10-12). Jumalan Pyhyys (3. Moos. 10:1-11). Ihmisen toivottomuus (1 Kor. 15:21-22). Jumalan oikeudenmukaisuus ja rangaistus (Mat. 13:49-50). Jumalan armo ja rakkaus Jeesuksessa (Joh. 3:16). Jeesuksen kaksi luontoa (jae 4 ja 5). Jeesuksen sijais-rangaistus (1 Piet. 2:24). Jeesuksen ylösnousemus (Mar. 16:19). Jeesuksen paluu (Apos. 1:11).
2. Pelastava usko on sitä, että sydämessämme olemme vakuuttuneita tämän evankeliumin totuudesta ja riittävyydestä. Pelastava usko kieltää kaiken muun toivon pelastukseen kuin Jeesuksen Kristuksen. Mikään työ ei voi sitä ansaita, vaan se on ansaittu meidän puolestamme.
3. Pelastava usko joka tuo vanhurskauden, tuo myös pyhityksen, joten tahdomme seurata Jeesusta ja olla kuuliaisia Hänen käskyilleen tullaksemme enemmän Hänen kaltaisikseen.

Yhteenveto
Jokainen, varsinkin saarnaajat, ovat velvoitetut julistamaan evankeliumia kaikille ihmisille, rikkaille niin kuin köyhille, viisaille niin kuin tyhmille, sillä jokainen tarvitsee evankeliumin pelastuakseen Jumalan tuomiolta. Pelastus voi tulla ihmiselle yksin Jumalalta, sillä vain Jumala voi antaa synnit anteeksi ja antaa uuden sydämen, joka hyväksyy Jumalan tarjoaman sovituksen ja pelastuksen. Kukaan ei ole löytänyt muuta voimaa evankeliumin ulkopuolelta, joka olisi riittävä pelastamaan.
Näissä jakeissa olemme myös nähneet Paavalin kolme ”Minä” lausetta. Hän sanoo ”minä olen velassa”, ”minä siis olen altis” ja ”minä en häpeä”. Viimeisin näistä on voimakkain, sillä se on kieltävässä muodossa. Paavali ei häpeä tätä evankeliumia. Häpeätkö sinä? Jos näin on, niin kuin niin usein olen itse huomannut, että minä en ole kuin Paavali, voisiko se johtua siitä, että emme muistuta itseämme päivittäin tarpeestamme evankeliumiin? Ymmärrätkö todella evankeliumin rikkauden, syvyyden ja ihmeellisyyden? Se on voimallinen pelastamaan ikuiselta rangaistukselta joka kohtaa kaikkia sen ulkopuolella. Vain Pyhä Henki voi Raamatun tutkimisen kautta avata silmämme näkemään Jumala Pyhänä ja itsemme pahoina syntisinä. Vain Pyhä Henki voi liikuttaa kivi sydämemme ja antaa elämän, armon ja perillisen aseman. Vain muistamalla tämän, voimme elää todeksi kutsuamme jonka Westminster Suurempi Katekismus tiivistää näin ”Mikä on ihmisen ylin päämäärä? Ihmisen ylin päämäärä on korottaa Jumalaa ja nauttia Hänestä ikuisesti” (1. Kor. 10:31, Psalmi 73:24-26, Joh. 17:22,24).

[1] Charles Hodge – Romans s. 28

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s