Roomalaiskirje 1:17-21

ROOMALAISKIRJE LUKU 1:17-21
Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niin kuin kirjoitettu on, ”Vanhurskas on elävä uskosta”. Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa, sen tähden, että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissaan tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa, koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole Häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.

Jae 17
”Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niin kuin kirjoitettu on: Vanhurskas on elävä uskosta.”
Siinä [Evankeliumi], evankeliumissa (jae 16), Jumalan vanhurskaus ilmestyy, (ἀποκαλύπτεται) tarkoittaen sen paljastamista ja esilletuomista. Nyt siis Jumalan vanhurskaus, joka on ollut tavoittamaton ihmisille, on ilmestynyt evankeliumissa. Tätä ihmiselle ilmestyvää Jumalan vanhurskautta, ei saa ymmärtää ihmisen sisältä kumpuavana jumalallisena piirteenä kuten Jumalan oma oikeudenmukaisuus, hyvyys; tai totuudenmukaisuus. Tämä on ilmeistä, sillä tämä vanhurskaus on jotakin, mikä luetaan ihmiselle uskon kautta. Se on vanhurskaus, joka on ilmoitettu ilman lakia (Room. 3:21), ja se on vanhurskaus mikä ei ole meidän omamme (10:3), vaan se on lahja Jumalalta niin kuin Paavali kirjoitta Filippiläisille ”ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;”. Nämä ja monet muut Raamatun paikat ovat vastaan sitä käsitystä, että Paavali puhuisi jumalallisesta piirteestä joka olisi syntynyt meistä itsestämme. Mikä vanhurskaus tämä siis on? δίκαιος, dikaios, tarkoittaa vanhurskautta ja laillista oikeutusta, jonka tekijä ja hyväksyjä, on Jumala. Evankeliumi ilmoittaa vanhurskauden, jonka Jumala antaa ja hyväksyy. Raamattu esittää Jumalan moraalisena tuomarina. Ihminen on asetettuna lain alle ja hän on velvollinen täyttämään sen, sillä hän on tuleva tuomituksi tämän lain nojalla. Ne joilla on vanhurskaus lain kautta ovat turvassa tuomiolta; mutta onko ketään sellaista henkilöä?
Sana vanhurskaus voitaisiin selittää ”Mukautumisella standardiin (johonkin mitä meiltä vaaditaan).” Raamatun aikaan naisen mennessä torille hankkimaan viljaa, mitattiin tämän viljan määrä asettamalla rahaa vastaava paino vaa’alle, ja viljaa kaadettiin toiselle puolelle, kunnes vaa’at olivat tasoissa. Meitä mitataan vastaavasti vaa’alla. Painona on Jumalan täydellinen vanhurskaus, Hänen moraalinen erinomaisuutensa, ja Raamattu tekee selväksi, että meiltä vaaditaan tämä vanhurskaus ollaksemme rauhassa Jumalan kanssa:
1. Moos. 17:1 ”Minä olen Jumala, kaikkivaltias. Vaella edessäni ja ole nuhteeton.”
3. Moos. 11:44-45 ”Sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne; pyhittäkää siis itsenne ja olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä. Niin älkää saastuttako itseänne koskemalla mihinkään pikkueläimeen, joka liikkuu maassa. Sillä minä olen Herra, joka olen johdattanut teidät Egyptin maasta, ja joka olen teidän Jumalanne; olkaa siis pyhät, sillä minä olen pyhä.”
Mat. 5:48 ”Olkaa siis täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.”
Vanhurskauden vastapainona ei ole sinun ystäväsi, ei äitisi, ei pappisi. Painona on Jumala itse.
Ja jos meidän vaakamme olisivat tasoissa, seuraisi siitä siunaus, mutta jos ei, seuraa siitä ikuinen rangaistus. Mitä siis voimme tehdä? Onko kukaan meistä täydellinen niin kuin Jumala? Olemmeko me pyhiä niin kuin Jumala joka loi kaiken hyvän ja kauniin asian tässä maailmassa? Emme ole.
Vasta tämän ymmärtäessä, voi ihminen saada oikean käsityksen tästä Jumalan vanhurskaudesta, mistä Paavali puhuu. Raamattu on selkeä siinä, että yksikään ihminen ei ole itsessään vanhurskas Jumalan silmien edessä. On myös selvää, ettei yksikään henkilö voi työstää itseään vanhurskaaksi; hän ei voi saavuttaa sitä, sillä jokainen on jo kuollut yksin Adamin rikkeen tähden (1. Kor. 15:21-22). Ainoa toivo siis vanhurskauden saamiseksi on se, että tämä olisi annettu vanhurskaus itsemme ulkopuolelta.
Jumala on tämän vanhurskauden tehnyt omilleen. Reformoijat kutsuivat tätä ”luetuksi vanhurskaudeksi”. Tämä vanhurskaus on annettu ja ilmoitettu ilman lakia, se ei ole ihmisen omien tekojen tuotos, vaan erään toisen, Jumalan. Tämä vanhurskaus, joka ei ole ihmisen oma, vaan Jeesuksen Kristuksen, on siirretty ja laillisesti luettu uskovalle, niin kuin heidän syntinsä laillisesti luettiin Jeesukselle.
Tämä siis tarkoittaa sitä, että vanhurskaus joka on meidän omista teoistamme, on kuollutta vanhurskautta mutta se vanhurskaus mikä taas on Kristuksen, on oikea täydellinen vanhurskaus, minkä Hän julistaen lukee vapaana lahjana omilleen ja kohtelee heitä tämän vanhurskauden perusteella. Jokainen opetus, joka kieltää luetun vanhurskauden, on nähtävä evankeliumin kieltämisenä, sillä niin kauan kuin laskemme pelastuksemme missään määrin oman vanhurskautemme varaan, olemme menettäneet evankeliumin.
Pelagiolainen teologia esittää, että vanhurskaus joka on vaadittu, ei ole saavutettavissa juutalaisten rituaalien kautta, mutta on saavutettavissa moraalisten tekojen kautta. Tämä tuomittiin harhaopiksi kaikilta merkittäviltä suunnilta, sillä se on evankeliumin täysin tyhjäksi tekevä ymmärrys ja ”vajavainen” tulkinta vanhurskaudesta, josta Paavali puhuu.
Toinen teologia on Roomalaiskatolinen, joka väittää vanhurskauden tulevan jumalallisen armon ja ihmisen tekojen toimiessa yhdessä, kieltäen, että vanhurskautus perustuu yksin armoon ja sen antamaan uskoon ilman tekoja.
Raamatullinen, ja historiallisesti myös Protestanttisten kirkkojen ymmärrys vanhurskautuksesta on, että vanhurskaus, jonka kautta olemme julistettu hyväksytyksi ja vanhurskaiksi Jumalan silmissä, ei ole mitään mitä me olemme itse saavuttaneet, tai tehneet, vaan jotain, mikä on saavutettu meidän puolestamme ja annettu meille. Tämä vanhurskautus on hyväksytty Kristuksen tekojen tähden, mitkä Hän teki täyttääkseen lain ja jumalallisen oikeuden edestämme. Tämä on vanhurskaus, josta Raamattu puhuu, se ei ole meidän vaan se kuuluu Jumalalle. Siksi Raamattu myös sanoo, että Kristus on meidän vanhurskautemme. Jos siis Jumalan oma kuolisi nyt, hän olisi taivaassa nyt, sillä hänellä olisi kaikki vanhurskaus mitä hän ikinä tarvitsee: Kristuksen vanhurskaus. Tämä on käsittämättömän hyvä uutinen.
Tämä vanhurskaus ilmestyy ”uskosta uskoon, niin kuin kirjoitettu on: ”Vanhurskas on elävä uskosta”. Usko itsessään on teko, mutta usko on jotain, mitä ihminen ei pysty itse tuottamaan, sillä se on Jumalan lahja, kuten Raamattu todistaa (Joh. 6:37, 65; Fil. 1:29; Apos. 13:48; Room. 9:15-18). Siksi olemme pelastetut yksin armosta, uskon kautta, sillä ilman Jumalan armoa, emme voisi uskoa, ja ilman uskoa ei kukaan voi miellyttää Jumalaa. Kun siis Raamattu ilmoittaa, että emme ole vanhurskautetut teoista, se tarkoittaa, ettemme todellisesti ole vanhurskautettu mistäkään teosta, emme edes uskon teosta. Mutta olemme vanhurskautetut sen kautta. Usko on Jumalan asettama instrumentti pelastukseen. Usko on se väline, jonka kautta Jumala lukee meille Kristuksen vanhurskauden. Teot ovat tämän vanhurskautuksen seurausta, mutta eivät ikinä sen perusta.
Tämä vanhurskaus on ilmestyvä ”uskosta uskoon”, tarkoittaen omasta mielestäni sitä (on useita eri ymmärryksiä tästä johtavien loistavien teologien osalta), että tämä vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niin kuin ”aamusta aamuun”, tarkoittaen, että olemme vanhurskautetut uskon kautta tänään, ja olemme sitä, uskon kautta myös huomenna. Paavali lainaa vielä Habakukin kirjan sanoja. Jolla ei ole vanhurskautta on kuoleva, kuten seuraavasta jakeesta voimme nähdä; mutta ne joilla on pelastava usko, omaavat elämän, sillä ”Vanhurskas on elävä uskosta”.

Jae 18
”sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa”.
Paavalin osoitettua tervehdyksessään (1:1-17) selkeästi sen, että ainoa vanhurskaus on saatavilla uskosta, siirtyy hän nyt todistamaan tämän. Hän näyttää, että vanhurskaus joka on teoista ja lain pitämisestä, on hyödytön kenenkään vanhurskautukseksi. Ensin hän selittää tämän suhteessa pakanoihin, ja sen jälkeen juutalaisille luvuissa kaksi ja kolme.
Osoittaakseen, että vanhurskaus on uskosta, täytyi Paavalin näyttää, että kaikki ihmiset ovat tuomion alla. Jumala on vanhurskas, Hän on päättänyt rangaista syntiä, ja kaikkien ihmisten ollessa syntisiä, kaikki ovat rangaistuksen alla, sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla.
Jae seitsemäntoista on pelastus jakeelta kahdeksantoista. Jae seitsemäntoista kertoo meille, miten vanhurskauden voi saada Jumalalta, ja jae kahdeksantoista kertoo mitä seuraa ihmiselle, joka on ilman tätä vanhurskautta. Vanhurskaan täytyy elää uskosta, sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta.
Emme tarvitse pelastusta onnelliseen elämään, hyvään avioliittoon tai rikkauksiin. Me tarvitsemme pelastuksen elämään. ”ilmestyy taivaasta” on preesensissä. Jumalan viha ei vain tule ilmestymään, vaan se ilmestyy myös tällä hetkellä. Kyseinen viha jota tässä kuvaillaan, on Jumalan, hylkäämisen viha. Näemme tämän kaikkialla maailmassa. Ihmiset iloitsevat vääryydessään, he vääntävät kaikki mahdolliset Jumalan asettamat asiat kuten avioliiton tai seksuaalisuuden päälaelleen kannustaen muita samaan. Mikään näistä synneistä ei ollut tuntematonta Paavalinkaan aikaan. Näemme myöhemmin, että Jumala ei ole tuhonnut heitä kärsivällisyydessään, vaan on hyljännyt heidät omiin haluihinsa. Ja tämä viha joka on nyt meneillään, seuraa lopullisella tuomiolla katostuomiona, ellei Jumala armahda syntistä. Vihan ilmestymisellä taivaasta ei tarkoiteta muuta kuin että Jumala on taivaassa, ja viha kaikkeen pahaan on lähtöisin sieltä. Jumalan viha kohdistuu kaikkeen ylpeyteen, välinpitämättömyyteen ja vihollisuuteen Jumalaa vastaan
ἀσέβειαν, asebeian, ja kaikkeen epäoikeudenmukaisuuteen ja vääryyteen ihmistä kohtaan ἀδικίαν, adikian. Paavali myöhemmissä jakeissa kuvastaa ensin ihmisten jumalattomuuden, ja sen jälkeen ihmisten epäoikeudenmukaisuuden ja synnin toisiansa kohtaan.
He myös pitävät totuutta vääryyden vallassa. Totuutta, ἀλήθειαν, alētheian, ei tarkoita vain jonkin asian totuudenmukaisuutta vaan laajemmin sitä, mikä on aina oikein, ja sen tähden on vastakohta sille vääryydelle joka pitää sitä vallassaan. Tämä totuus on myös moraalista ja uskonnollista totuutta, jotain jumalallista totuutta (Joh 3:21, 8:32). Sanoisin myös, että vääryyden vallassa voidaan ymmärtää paremmin siten, että he vastustavat ja yrittävät piilottaa totuutta. Tämän he tekevät vääryydessään ja Jumalan viha oikeutetusti kohtaa näitä henkilöitä.

Jae 19
”sen tähden, että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut”.
Jumala rankaisee heitä myös siksi, että he ovat tietoisia oikeasta, γνωστὸν, gnōston. Tämä tietäminen ei tarkoita sitä, että jokainen asia mitä Jumalasta voidaan tietää Hänen Sanansa kautta olisi ilmeistä, vaan sitä, että heillä on riittävä tieto, jotta heitä kuuluu rangaista heidän jumalattomuudestaan ja vääryydestään. Tämä tieto ei myöskään ole vain sitä, että he tietävät Jumalan olevan olemassa, vaan myös tunteminen Hänen piirteistään ja ikuisesta voimastaan ja jumalallisuudestaan, kuten seuraavasta jakeesta voimme nähdä. Heidän keskuudessaan tarkoittaa sitä, että he kaiken luomistyön ansioista tietävät Jumalan olevan olemassa, mutta myös tuntevat Jumalan tietyt säädökset, sillä he ovat Hänen kuvakseen luodut. Jumala on siis ilmoittanut itsensä ja ei ole ollut ilman todistajaa; sillä kaikki luomistyö todistaa hänestä ja ihmisen käsitys oikeasta ja väärästä todistaa moraalisesta lain-antajasta. Kukaan ei siis ole ilman tekosyytä vaan jokainen on velvoitettu ylistämään yhtä ainoaa ja todellista Jumalaa, ja kieltämään kaikki muut jumalat.

Jae 20
”Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissaan tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,”. Tämä jae on edellisen vahvistamista. Se mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä, sillä ensiksikin hänen näkymätön olemuksena on nähtävinä. Tällä tarkoitetaan Jumalan hyvyyttä, viisautta, voimaa, ja ylhäisyyttä. Tämä ei asiayhteydessä tarkoita hänen luomistaan, kaitselmusta tai tuomiota. Jumala on ilmoittanut myös iankaikkisen voimansa ja jumalallisuutensa kautta; iankaikkinen voima ja jumalallisuus ovat osa hänen olemustaan. Hän on kolminainen jumala olemuksessaan ja Hän on aina ollut ja tulee aina olemaan, siten myös hänen voimansa on iankaikkinen. Kun näitä katsotaan minä maailman historian aikana, ovat ne selvästi nähtävinä. Maailman luomisella tarkoitetaan, että Jumalan voima näkyy itse luomisesta, ei vain luomisen seurauksena. Jumala on tehnyt itsensä nähtäväksi, ei kuitenkaan motiivinaan saada heitä olemaan ilman puolustusta, vaan hänen motiiviensa seurauksena, tuoda itselleen kunniaa, on tämä kaikki mitä Hän on tehnyt itselleen ja itsensä kautta automaattisesti tehnyt ihmiset kykenemättömiksi kieltämään sitä mikä on nähtävillä. Se, että Jumalan luomistyö ja olemus on jättänyt ihmiset ilman puolustusta, ei tarkoita sitä, että tämä tieto riittäisi tuomaan ihmisiä jotka ovat syntinsä sokaisemia pelastavaan ymmärrykseen Jumalasta. Niin kuin Charles Hodge kommentoi, voimme todeta että: ”Niin kuin Paavali sanoo laista, että se oli heikko lihan kautta, tarkoittaen sen olevan riittämätön pelastamaan turmeltuneisuutemme tähden, voidaan samoin myös sanoa luonnon valosta, että vaikka riittävä itsessään ilmoituksena, ei se ole riittävä pelastamaan huomioonottaessa ihmisen haluttomuuden ja tarkkaamattomuuden jumalallisia asioita kohtaan.[1]

Jae 21
”koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole Häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.” Paavali tekee edelleen selväksi, että jokainen ihminen ei ole vain omistanut mahdollisuutta tuntea Jumalaa, vaan he ovat oikeasti tunteneet Hänet. Yhtä lailla kuin henkilöstä jolla on Raamattu, voidaan sanoa, että hänellä on tieto Jumalan tahdosta, riippumatta siitä, kuinka paljon hän on siitä välinpitämätön. He, riippumatta siitä tuntemuksesta mikä heillä oli, eivät kunnioittaneet Jumalaa, ἐδόξασαν, edoxasan. Tämä tarkoittaa kunnian antamista, ylistystä, tai aiheuttaa ylistystä. Ihmisten kuuluu tuottaa Jumalaa kunnialle joko antaen sitä itse, tai aiheuttaen toisia antamaan sitä. Maailma ei ole tehnyt tätä, ja nämäkään ihmiset eivät välittäneet, saati antaneet elämäänsä Jumalan kunniaksi. He eivät edes antaneet kiitosta siitä, että Jumala sallii heidän elää tässä synnissä, missä he haluavat elää.
Syy tähän on, että he ovat kohdusta asti eläneet synnin orjuuden alla, siten päivä päivältä turhistuen/tullen tyhmemmäksi ajatuksissaan.  Heidän ymmärtämätön sydämensä on myös pimentynyt.
On erittäin tärkeää nykypäivän ihmiselle ymmärtää sydämen merkitys Raamatussa. Kreikan sana sydämelle, καρδία, kardia, ei tarkoita tässä yhteydessä vain tunteita, vaan kuvastaa koko ihmisen sisäistä elämää, ihmisen mieltä ja olemusta ja ihmisen tarkoituksia sekä toimia. Paavalin siis sanoessa, että heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt, tarkoittaa hän sanoa, että kaikki mitä heissä on sisäisesti ja ulkoisesti, tarkoituksellisesti ja teollisesti, on pimentynyt. Tällä tarkoitetaan, että heissä ei ole mitään ymmärrystä tai halua nähdä tai elää Jumalalle, joka on itse valkeus.
Tämän päivän ateistit eivät ole vailla tietoa tai todistetta Jumalasta. He tietävät hänen olemassaolon, mutta heidän ylpeytensä ja luontonsa joka on sodassa kaikkea sitä vastaan, mitä Jumala on, työntää pois tämän tiedon, sillä heidän sydämensä ei halua valkeutta, vaan rakastaa pimeyttä.

Yhteenveto
Jokainen ihminen joka on koskaan pelastunut, on saanut vanhurskauden lahjaksi uskon kautta evankeliumiin. Tämä vanhurskaus ei ole ihmisen oma, vaan se ilmestyy ja on lahja Jumalalta jokaiselle, joka uskoo. Jumalan viha kohdistuu kaikkea syntiä, jumalattomuutta ja epäoikeudenmukaisuutta, Jumalaa ja ihmistä, kohtaan. Tämä viha ilmestyy joka hetki, ja jokainen joka kuolee tämän vihan alla, on kärsivä ikuisen tuomion. Jumala on selvästi ilmoittanut itsensä luomistyössään, olemuksessaan ja voimassaan. Täten jokainen ihminen on vailla puolustusta, kun he seisovat Jumalan edessä. Jokainen ihminen on luonnostaan synnin orja ja siten toimivat herransa alaisina ollen välinpitämättömiä ja ylpeitä Jumalaa kohtaan, turhistuen koko olemuksessaan päivä päivältä, ellei Jumala käännä laupeudessaan kasvojaan heitä kohtaan tehden heidät vapaiksi synnin orjuudesta. Ateismi on vain yksi näistä kapinan muodoista sitä kohtaan, mikä on ilmiselvää ja kaikkien tiedossa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

[1] Charles Hodge – Romans s. 37

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s