Roomalaiskirje 1:8-13

ROOMALAISKIRJE LUKU 1: 8 – 13

Ensiksikin minä kiitän Jumalaani Jeesuksen Kristuksen kautta teidän kaikkien tähden, koska teidän uskoanne mainitaan kaikessa maailmassa. Sillä Jumala, jota minä hengessäni palvelen julistaen hänen Poikansa evankeliumia, on minun todistajani, kuinka minä teitä lakkaamatta muistan, aina rukouksissani anoen, että minä jo vihdoinkin, jos Jumala tahtoo, pääsisin tulemaan teidän tykönne. Sillä minä ikävöitsen teitä nähdä, voidakseni antaa teille jonkun hengellisen lahjan, että te vahvistuisitte, se on, että me yhdessä ollessamme virkistyisimme yhteisestä uskostamme, teidän ja minun.  Ja minä en tahdo, veljet, teiltä salata, että jo monesti olen päättänyt tulla teidän tykönne saadakseni jonkin hedelmän teidänkin keskuudestanne, niin kuin muidenkin pakanain, mutta olen ollut estetty tähän saakka. 

Jae 8
”Ensiksikin minä kiitän Jumalaani Jeesuksen Kristuksen kautta teidän kaikkien tähden”. Paavalin kiitos (εὐχαριστῶ), on kiitos Rooman Kristittyjen pelastuksesta ja kasvusta pyhityksessä evankeliumin tähden, ja tämä uutinen on levinnyt laajalle. Jumalan hyvyys ja uskollisuus Hänen omalle evankeliumilleen on sen menestymisen takana. Jumalalla on kaikki valta Hänen evankeliuminsa ylitse ja sen tähden voimme vain ihmetellä, kuinka etuoikeutettuja olemme saadessamme olla tämän evankeliumin työn välikappaleina. Tämä evankeliumi on saanut aikaan suurta kiitoksen aihetta Rooman Kristityissä, kuten se oli saanut aikaan Korintissa, Filipissä, Efesossa, ja kaikkialla missä evankeliumi oltiin Jumalan armosta vastaanotettu (mm. 1 Kor. 1:4, 1 Tess. 1:2, Kol. 1:3).
Kiitoksen antaminen tapahtuu aina jonkin meidän itsemme ulkopuolelta tulevan tapahtuman/asian tai teon seurauksena. Tuskin kukaan kiittää itseään mistään, ja tässäkin Paavali kiittää, sillä hän tietää uskon olevan lahja Jumalalta, jota meillä ei olisi ilman Hänen anteliaisuuttaan. Hänen Pyhä Henkensä on lahja joka synnyttä meidät uudesti, ja tämän seurauksena me uskomme, teemme parannusta ja kasvamme pyhityksessä. Meillä on siis aina syytä kiittää, kun näemme jonkun veljemme tai sisaremme elävän uskoaan todeksi. Paavali kiittää Jumalaa Jeesuksen kautta, kuten hän Heprealaiskirjeessä kehottaa meitä antamaan kiitoksemme Jumalalle Jeesuksen kautta (Hep. 13:15).
Tämä kiitos ei tietenkään ole kaikista ihmisistä Roomassa, vaan kaikista tässä asiayhteydessä, eli niistä kaikista, jotka ovat Jumalan pelastamia ja siten tämä Jumalan ihmeellinen ja ansaitsematon armo on kaiken kiitoksen arvoinen.
”Koska teidän uskoanne mainitaan kaikessa maailmassa”
Rooman seurakunta ei ollut Paavalin istuttama, sen tähden tiedämme, että apostoli ei tarkoita sanoa olevansa kiitollinen koska hänen oma työnsä ei ole mennyt hukkaan. Tämä usko josta puhuttiin ”kaikessa maailmassa” (asiayhteydessä tarkoittaen: ”kaikessa Rooman valtakunnassa”) ei ollut Paavalin aikaansaannosta. Joitakin hänen opetuslapsiaan saattoi olla lähtenyt Roomaan, mutta Paavalin kiitoksella ei nyt ole mitään tekemistä hänen itsensä kanssa. John Piper[1] on listannut kuusi syytä, miksi Paavali oli kiitollinen tästä ”kuuluisasta uskosta”. Paavali kiitti tästä uskosta sillä:

  1. Sillä tämä usko oli uskoa Jeesukseen Kristukseen (Gal. 2:16).
  2. Koska hänellä oli suuri intohimo ja kutsu nähdä Kristuksen nimi kunnioitettuna kansojen keskellä (Room. 1:4-5).
  3. Sillä Kristityn usko seisoo horjumattomalla ja luotettavalla perustalla (1. Kor. 15: 3 – 8).
  4. Sillä kuuluisa usko antaa kuuluisan todistuksen Kristuksen luotettavuudesta ja arvollisuudesta (Fil. 1:21).
  5. Sillä usko tuottaa näkyviä tekoja itseuhraavasta rakkaudesta (Matt. 5:16).
  6. Sillä Jumala antoi tämän uskon, ja siten ansaitsee kaiken kunnian ja kiitoksen.

Jae 9-10
”Sillä Jumala, jota minä hengessäni palvelen julistaen Hänen Poikansa evankeliumia” Kreikan sana palvelemiseen, (λατρεύω), kirjaimellisesti tarkoittaa myös ylistystä. Palvelu on ylistystä, ja tämä asettaa meille haasteen kysyä itseltämme: ”Näyttääkö minun palveluni ylistykseltä?”. Meidät on kutsuttu tekemään kaikki Jumalan kunniaksi (1. Kor. 10:31). On tärkeää huomata, että meidän palvelemisemme/ylistyksemme Jumalalle tapahtuu hengessä. Jos yritämme ylistää ja palvella jumalaa lihassa, huijaamme itseämme, jos ajattelemme sen olevan mieluista Hänelle. Minkä teemme lihassa johtaa vain kuolemaan, mutta se mikä on Hengessä, on aina elämään (Room. 8:6). Meidän palvelumme kuuluu myös aina olla todistus ja selkeä julistus Jumalan evankeliumista, joka on tullut ilmi Jeesuksessa Kristuksessa, joka on ilosanoman alku ja loppu.
Meidät kaikki on kutsuttu palvelemaan, ei istumaan. Eräät, jotka väittävät olevansa Kristittyjä ovat kuin suo. He vain ovat keskellä metsää liikkumatta minnekään, imien kaiken sisäänsä mutta päästämättä mitään ulos. Kaikki totuus jonka kuuluisi sytyttää heidät päästämään evankeliumi irti heidän ympärillään vain uppoaa heidän sisälleen, ja unhottuu. Toiset taas ovat kuin kuiva aavikko. He ovat hiekkaa jotka liikkuvat tuulen mukana, näyttäen elävältä, mutta eivät kuitenkaan kanna mitään arvokasta vaan yksin itseään: elotonta ihmishiekkaa. Ne jotka todella ovat saaneet elämän Jumalalta ovat kuin mahtava virtaus, joka loistaa kirkkaana Jumalan valossa kantaen kaiken sen päälle laskeutuvan hyvän eteenpäin. Kun saimme evankeliumin, me viemme sitä eteenpäin, emme saarnaten itseämme vaan Kristusta ristiinnaulittuna ja ylösnousseena! Me olemme ”luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä tekoja varten,” (Efe. 2:10).
”on minun todistajani, kuinka minä teitä lakkaamatta muistan, aina rukouksissani anoen, että minä jo vihdoinkin, jos Jumala tahtoo, pääsisin tulemaan teidän tykönne”
Paavali painottaa sitä, että hän muistaa Rooman Kristittyjä lakkaamatta rukouksin. Voitaisiin kysyä, onko tämä omituista henkilöltä, jolla oli kenties kaikista vain ihmisistä vahvin usko Jumalan täydelliseen ylivaltaan? Miksi rukoilla, kun kerran Jumala on kaiken hallinnassa? Ei ollenkaan! Kysyisin, miksi rukoilla, jos Jumala ei olisi hallinnassa? On tärkeää ymmärtää, että rukous ei muuta Jumalan määrättyä suunnitelmaa. Voit rukoilla, että Jeesus ei palaisi takaisin tuomitsemaan, mutta Hän siitä huolimatta on tulossa. Hänen suunnitelmansa ei horju kuten Psalmi 119 sanoo: ”Herra, Sinun sanasi on ikuinen. Sen luja perusta on taivaassa.”
Kuitenkin Raamatussa on useita tapauksia, joissa Jumala on rukouksen myötä tehnyt asioita toisin kuin hän olisi ilman näitä tehnyt ja tämän rinnakkais-todellisuuden Raamattu kuvaa selkeästi: Jumala on täysin ylivaltias, minkä Hän on päättänyt, sen Hän tekee, eikä mikään voi Hänen ikuista päätöstään horjuttaa. Jumala on myös täysin rukouksia kuuleva, ja niihin vastaava Jumala.
Robert Haldane[2] tiivistää tämän hyvin:
“Kun kerran kaikki tapahtumat ovat asetetut ikuisuudesta, Jumalan viisaudessa ja neuvonpidossa, mitä hyötyä, voitaisiin kysyä, on rukouksista? Voivatko ne muuttaa Hänen ikuista suunnitelmaansa, ja asetettujen tapahtumien järjestystä? Eivät tietenkään. Mutta Jumala käskee meitä rukoilemaan, ja nämä rukoukset ovat osa Hänen asetuksiaan; ja mitä Jumala on päättänyt tehdä, Hän on usein päättänyt tehdä näiden rukousten kautta. Sen sijaan, että rukoukset olisivat turhaan, ruokoukset ovat keino, joiden kautta Jumala toteuttaa päätöksiään.” Rukous on siis hyvin tärkeää. Meidän kuuluu puhua Jumalalle ihmisistä ennen kuin puhumme ihmisille Jumalasta. Rukoilkaamme perheemme, ystäviemme, seurakuntamme työntekijöiden ja jokaisen hallitsijan ja maan puolesta, että Jumalan tahto tapahtuisi tietäen, että mikään ei horjuta Hänen valtaansa. Paavali kertoo myös halunsa tulla heidän luokseen ja että hän on miltei kärsimätön, ellei hän hyvin tietäisi, että jos Jumala tahtoo ei mikään voi seistä heidän kohtaamisen tiellä, kun sen oikea hetki on tullut.

Jae 11
”Sillä minä ikävöitsen teitä nähdä, voidakseni antaa teille jonkun hengellisen lahjan, että te vahvistuisitte,”
Paavalin työ oli evankeliumityö, ja evankeliumityö on työtä ihmisten keskuudessa ihmisiä varten. Hänen sydämellään oli vahvistaa hänen veljien ja sisarten kasvua pyhityksessä, vahvistaen heitä uskossa, toivossa ja rakkaudessa Kristukseen hengellisten lahjojen kautta. Tässä hyvin epätodennäköisesti viitataan niihin ekstra-yliluonnollisiin lahjoihin, joita oli mm. Korintissa, vaan enemmän Pyhän Hengen työhön, jonka Jumala on antanut uskoville lahjana tuottamaan Hengen hedelmää: rakkautta, iloa, rauhaa, pitkämielisyyttä, ystävällisyyttä, hyvyyttä, uskollisuutta, sävyisyyttä ja itsensähillitsemistä (Gal. 5:22), ja Hengen lahjasta, joka syntyy vain uskovien yhteydestä. Tämän tulkinnan vahvistaa seuraava jae. Voimme myös nähdä jotain kaunista näistä Hengen aikaan saamista lahjoista, kuten toivosta ja rauhasta niinä hetkinä jolloin heidän vainonsa alkoivat ja monet kokivat maanpäällä karmean kohtalon. Heidän uskonsa pysyi yksin Jumalan armosta antaen meille vahvan todistuksen siitä, että ”Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa”.
Uskon itse henkilökohtaisesti, että Paavalin saavuttua Roomaan, Jumala siunasi seurakuntaa hänen kauttaan merkittävällä edistyksellä pyhityksessä niin, että he selviäisivät uskollisena loppuun saakka.

Jae 12
”se on, että me yhdessä ollessamme virkistyisimme yhteisestä uskostamme, teidän ja minun.”
Paavali ei vain tahdo olla se, jonka kautta toiset vahvistuvat, vaan myös vahvistua itse toisten uskovien kautta, osoittaen meille, että niin kauan, kun olemme maan päällä ei kukaan, ei edes Paavali ole tullut lähellekään pyhityksen loppua, tämä tapahtuu Kirkastuksessa. Rohkaisu tapahtuu molempien osapuolien osalta: ”Rauta rautaa hioo, ja ihminen toistansa hioo.” (San. 27:17).

Jae 13
”Ja minä en tahdo, veljet, teiltä salata, että jo monesti olen päättänyt tulla teidän tyköni saadakseni jonkin hedelmän teidänkin keskuudestanne, niin kuin muidenkin pakanain, mutta olen ollut estetty tähän saakka.”
Paavali vahvistaa, että meillä jokaisella on aina kasvettavaa pyhityksessä, ja siten meidän kuuluisi palavasti haluta olla siunaukseksi veljillemme ja sisarillemme, ja myös tulla siunatuksi heidän lahjojen kautta. Paavalin vilpittömyys loistaa hänen todellisessa tahdossaan tulla Rooman Kristittyjen luokse, mutta kuten jae 10. osoittaa, tämä ei vielä ole ollut Jumalan tahto Paavalille, vaan häntä on ensin tarvittu muualla.
Paavalin kirjoituksista, ei vain tässä kirjeessä ja näissä jakeissa, vaan muissakin näkyy kolme tunnusmerkkiä, jotka ovat välttämättömät terveessä kasvavassa Kristityssä. Nämä ovat elintärkeitä Jumalaa kunnioittavan työn tekemiseen: Ensiksikin selkeä ja vahva oikea oppi/teologia (Jumalan tunteminen). Toiseksi tämän synnyttävä vastuuntunto ja kolmanneksi näiden synnyttämä palo evankeliointiin. Niin usein Kristityillä tuntuu olevan vain jokin näistä, ja seuraukset ovat kuolettavat. Sillä jos meillä on oikea Jumalaa kunnioittava oppi, joka näkee Jumalan sellaisena kuin Hän on sanassaan ilmoittanut; Hänen tinkimättömän Pyhyytensä, Kaikkivaltiaisuutensa, Rakkautensa, Armonsa, Vihansa ja tuomionsa jne. mutta tämä ei herättäisi minkäänlaista velvollisuuden tuntoa, saati paloa julistaa Häntä, ei Pyhä Henki ole todella avannut silmiämme näkemään Häntä muualla kuin paperilla.
Jotkut taas omaavat hirmuisen vastuuntunnon, mutta eivät todella haluaisi julistaa evankeliumia ja sen Omistajaa, vaan tekevät kaiken vain väärästä pelosta ilman rakkautta Luojaa kohtaan. Loput taas omistavat palon jakaa ”evankeliumia” ilman mitään kiinnostusta oikeaan oppiin ja kuvaan Jumalasta. He eivät käytä aikaansa tutkien Jumalan sanaa, tehden sana-tutkimuksia, oppien kirkon historiaa, he eivät pelkää epäonnistua tuoden häpeää Jumalan nimelle esittäen Hänet jonakin mitä Hän ei ole, vaan ovat omassa kuplassaan mystisesti jakamassa ihmisille Jeesusta jota Raamattu ei tunne. Nämä henkilöt useimmiten ovat avoimia uusille ilmestyksille ja arvostavat omia tunteitaan yli kaiken sillä he tunnustavat kyllä huulillaan Raamatun virheettömyyden, mutta teoillaan kieltävät sen riittävyyden. Tällainen ”evankeliointi” ei siis ole muuta kuin epäjumalan palvelusta. Pyrkikäämme me siis rukouksin vilpittömästi anomaan Jumalalta oikeaa halua tähän kaikkeen, tuodaksemme Hänelle kunniaa ja ollaksemme Hänelle mieliksi totuudessa, Hänen Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.

Yhteenveto
Kiitoksemme Jumalalle kuuluu mennä Kristuksen kautta, sillä Hän on meidän väli-Miehemme. Jumala on kaiken hengellisen hyvän alkuperä; Hänen huolenpitonsa kuuluu olla tunnustettu elämämme arkisimmillakin osa-alueilla. Kukaan uskova ei ole toista suurempi, kun katsomme jokaisen armon tarvetta. Tämän tähden meidän kuuluu kasvaa pyhityksessä perheenä, niin kuin Paavali on meille nöyrällä esimerkillään osoittanut.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

[1] John Piper – Thank God for the Famous Faith

[2] Robert Haldane – Exposition of the Epistle to the Romans s. 37

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s