Roomalaiskirje 3:21-26

ROOMALAISKIRJE LUKU 3:21-26

Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.

Jae 21
”Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,” Paavali puhuessaan evankeliumista ensimmäisessä luvussa (1:17) sanoi koskien sitä: ”Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon,” – tämän jälkeen hän pysähtyi ja keskittyi ihmisen syntisyyteen, tehdäkseen selväksi sen, että kaikki, niin juutalaiset kuin kreikkalaisetkin, ovat synnin alla (1:18-3:20). Nyt hän palaa näissä jakeissa takaisin evankeliumiin, hyviin uutisiin. Se minkä 1:17 esitteli, 3:21-26 tekee tutuksi. D. M. Lloyd-Jones sanoi[1] näiden jakeiden olevan suurimmat koko Raamatussa. Olen samaa mieltä, nämä jakeet ovat evankeliumia koskien kaikkein tärkeimmät. Nämä jakeet opettavat vanhurskautusta yksin armosta (Sola Gratia) ja yksin uskosta/uskon kautta (Sola Fide). Näihin kuuteen jakeeseen on sisälletty enemmän totuutta koskien evankeliumia kuin mihinkään vastaavaan jaejaksoon Paavalin kirjoituksissa. Jos Kristitty saa vahvan otteen näistä jakeista, ja jos nämä jakeet saavat vahvan otteen Kristitystä, on hänellä ymmärrys Kristinuskon ytimestä.

Vanhurskaus/vanhurskautus (δικαιοσύνη) esiintyy näissä jakeissa useita kertoja, niin kuin myös laki, usko, synti, kunnia, armo, lunastus, ja armoistuin (vihan poistava sovitusuhri). Joillekin jotkin näistä asioista saattavat esiintyä raskaina teologisina käsityksinä, jotka kuuluvat vain ammatti teologeille. Lloyd-Jones sanoo[2] näistä henkilöistä näin: ‘Mutta’, sinä sanot, ‘ei tuo vetoa tämän päivän ihmisiin, eivät he ole kiinnostuneita teologiasta.’  Vastaus on, että heidän täytyy kiinnostua teologiasta, jos he haluavat tulla Kristityiksi; heidän täytyy kuulla totuus ja uskoa se. Ihmiset eivät koskaan ole olleet kiinnostuneita teologiasta, eivätkä koskaan tule olemaan, ellei Pyhä Henki hoida heitä. Siispä meidän tehtävämme on saarnata heille totuutta, luottaen että Pyhä Henki avaa heidän silmänsä ja heidän ymmärryksensä, ja laittaen tämän heissä käytäntöön voimalla. Tässä siis, sanon minä, on yksi näistä elintärkeistä jaejaksoista jotka hallitsevat meidän saarnaamistamme. Sen täytyy aina olla näiden lausuntojen rajoissa.’ Ikäväksemme tämän päivän evankeliset ovat suurimmaksi osaksi hylänneet ja vaihtaneet Paavalin näissä jakeissa esittämän evankeliumin joksikin aivan muuksi. Totuus on alistettu metodille, oppi on alistettu kulttuurille, ja pelastava usko on vaihdettu päätöksen tekemiseen aivan niin kuin ihmisellä olisi valta päättää kohtalostaan suuntaan tai toiseen yhtä suurella voimalla. Reformaation aikana näiden jakeiden sisältämän totuuden puolesta taisteltiin pitkään ja usein se vaati oman hengen. Kyseessä ei ollut teologinen varjonyrkkeily, vaan itse evankeliumi. Tänä päivänä hyvin harva kykenee edes antamaan tyydyttävää selitystä siitä, mitä vanhurskautus yksin uskon kautta tarkoittaa.

Paavali aloittaa sanomalla ”mutta nyt” – kaikki edellä kuvattu syntisyys tekee varmaksi ihmisen tuomion, mutta tämän välttämiseksi ”Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia”. Jumalan vanhurskaus on tietyllä tavalla evankeliumi. Jumala on vanhurskas, Jumala vaatii vanhurskautta, Jumala pelastaa vanhurskaalla tavalla, ja Jumala lukee lahjana vanhurskauden syntiselle. Näissä jakeissa puhuu siitä vanhurskaudesta jonka Jumala lukee syntiselle. Tämän vanhurskauden antaminen ei ole mikään uusi keksintö Jumalan osalta, vaan se on juurikin se vanhurskaus mistä laki ja profeetat todistavat. Vanha Testamentti esittää vanhurskautuksen olleen yksin uskon kautta mm. Aabrahamin ja Daavidin elämässä. Habakuk 2:4 sanoo: ”Vanhurskas on elävä uskosta”; ja 1. Moos. 15:6 sanoo: ”Ja Abram uskoi Herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi.”. Ihmiset ovat pelastuneet armosta, uskon kautta, lankeamisen jälkeen, aina tähän päivään asti. Tämä vanhurskaus on myös ilmoitettu ilman lakia, lain tarkoittaen kaikkia tekoja kaikissa kategorioissa. Kaikki yritykset ihmisen osalta yrittää ansaita vanhurskautusta minkään lain nojalla, velvoittaa ihmisen pitämään koko lain, siten tuhoten itsensä (Room. 2; Gal. 5:3). Tämä todellinen vanhurskaus ei ole ihmisestä itsestään kumpuava vanhurskaus, sillä tällainen vanhurskaus todettiin jo edellä turhaksi (1:18-3:20), vaan se on Jumalan suunnittelema, Jumalan omistama, ja Jumalan annettavissa ihmiselle silloin kun Hän armossaan suo ihmiselle pelastavan uskon.

Jae 22
”se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.” Ensimmäisen luvun jakeessa 16 Paavali oli sanonut evankeliumista: ”sillä se on Jumalan voima, itse kullekin uskovalle pelastukseksi”. Nyt hän tarkentaa, että tämän uskon kuuluu kohdistua Jeesukseen Kristukseen, eikä mihinkään muuhun (Joh. 3:16). Tämä on sen tähden, että se on Jeesuksen vanhurskaus joka pelastaa ihmisen, ja Jumala on päättänyt, että tämä vanhurskaus siirtyy uskon kautta (kohteena Jeesus Kristus ja Hänen työnsä) ihmiselle.

Usko ei ole pelastuksen pohja, tarkoittaen, että pelastus ei ole uskon tähden, vaan uskon kautta:Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja (Efe. 2:8). Jumala luo Pyhän Hengen työn kautta syntisessä halun uskoa, synnyttäen tämän uudesti ylhäältä (Joh. 3:3), antaen uuden sydämen, ja siten vaikuttaen tekemään Jumalan tahdon – uskoa (Hes. 36). Tämän armollinen työ, minkä Jumala tekee ilman pakotteita, on pelastuksen pohja. Koska Jumala aloittaa työn omissaan, Hän myös saattaa sen heissä haluttuun päämäärään – siksi Jeesus voi sanoa: Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.” (Joh. 5:24) – syntisellä on ikuinen elämä, ei kymmenen vuoden tai kahden kuukauden elämä, riippuen tämän ihmisen omasta yrityksestä. Ne joissa Jumala on synnyttänyt todellisen uskon, pysyvät siinä loppuun saakka, siten omistaen ikuisen elämän. Vanhurskaus luetaan niille, jotka Pyhän Hengen työn tähden uskovat, ja vain niille jotka uskovat. Tässä ei ole mitään erotusta. Jokainen jolla on pelastava usko, riippumatta siitä, ovatko he miehiä tai naisia, orjia tai vapaita, kuninkaita tai kauppiaita, jokaiselle heille on uskon kautta luettu Jeesuksen Kristuksen vanhurskaus.

Jakeet 23 – 24
”Sillä kaikki ovat syntiä tehneet, ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,” Kaikki ihmiset ovat syntisiä, ja siten he tekevät syntiä – ei toisin päin. Se että he ovat Jumalan kirkkautta vailla, voi tarkoittaa kahta asiaa, jotka ovat lähellä toisiaan. Jumalan kirkkautta vailla olemisella voidaan viitata siihen mitä ihmisellä alussa oli, ja mitä hän menetti lankeemuksen tähden. Ihmisellä oli puutarhassa suora suhde Jumalaan ilman häpeää ja syntiä. Ihminen ikään kuin pystyi olemaan lähellä Jumalan kirkkautta, mutta seisoo nyt kaukana. Jumalaton on tällä hetkellä vailla Jumalan kirkkautta, ja siten tämä voisi viitata myös siihen, että kirkkaudella kuvataan Jumalan hyväksyntää, sillä nämä jakeet käsittelevät laillisia teemoja niin kuin vanhurskautus. Jokainen jumalaton on jatkuvan syntisyytensä tähden jatkuvasti ilman tätä (Jumalan hyväksyntää). Ihminen yrittää tavoitella Jumalan kirkkautta omien tekojensa avulla, mutta ei pysty tähän, siten ollen vailla vanhurskautta joka on Jumalan kirkkauden arvoinen. Tämä on todennäköisin tulkinta asiayhteyden tähden. Kaikki saavat kuitenkin lahjaksi tarvittavan vanhurskauden. Kaikki ei tietenkään tarkoita jokaista langennutta ihmistä ja enkeliä, sillä asiayhteys on Jumalan vanhurskaus joka tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat. Kohderyhmä on siis rajattu uskoviin. Kaikki jotka uskovat ovat langenneet, ja nämä kaikki jotka uskovat, saavat lahjaksi Jumalan vanhurskauden. Kaikki jotka uskovat (Jumalan lampaat) ovat langenneet, mutta kaikki jotka ovat langenneet eivät usko (Joh 10:25-30). Ihme ei tietenkään ole se, että jotkut eivät usko, vaan se, että jotkut uskovat. Kuten aikaisemmat luvut osoittivat, ihminen on kykenemätön tekemään sitä mikä miellyttää Jumalaa, he ovat kuolleita hengellisesti, ja siten usko (mikä miellyttää Jumalaa) on ihme, jonka Jumala saa aikaan uudestisyntymisen ihmeen kautta. Vain tämän tähden vanhurskautta joka tulee uskon kautta voidaan kutsua lahjaksi, joka tulee Jumalan armosta sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.

Lunastus (ἀπολυτρώσεως) kuvaa jonkin hankkimista takaisin, kun tarvittava hinta on maksettu. Tässä se kuvastaa sitä maksua ristillä jonka kautta Kristus lunastaa omansa synnin rangaistukselta. Tämä pelastus ei kuitenkaan ole yksin Kristuksen työn tähden, vaan koko Kolminaisuuden työtä. Isä asetti pelastuksen missä Pojan kuuliaisuuden tähden Pyhä Henki tuo Jumalan omat pelastukseen.

Jakeet 25-26
”jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.” Jumala on asettanut Jeesuksen Kristuksen armoistuimeksi. Sana joka on käännetty armoistuimeksi (ἱλαστήριον), olisi selvempi tavalliselle lukijalle, jos se olisi käännetty, niin kuin uusimmissa käännöksissä ” (vihan poistavaksi) sovitusuhriksi”. Armoistuin ajaa saman asian, mutta ymmärtääkseen tämän kuvaavan vihaa poistavaa sovitusuhria, täytyy lukijan tuntea Vanha Testamentti. Armoistuin valmistettiin Jumalan käskystä liitonarkin päälle: ”Tee myös armoistuin puhtaasta kullasta, puolenkolmatta kyynärän pituinen ja puolentoista kyynärän levyinen. Ja tee kaksi kultakerubia, tee ne kohotakoista tekoa, armoistuimen molempiin päihin. Tee toinen kerubi toiseen päähän ja toinen kerubi toiseen päähän. Tehkää kerubit armoistuimesta kohoaviksi, sen kumpaankin päähän. Ja kerubit levittäkööt siipensä ylöspäin, niin että ne peittävät siivillänsä armoistuimen, ja niiden kasvot olkoon vastakkain; armoistuinta kohti olkoot kerubien kasvot käännetyt. Ja aseta armoistuin arkin päälle ja pane arkkiin laki, jonka minä sinulle annan. Ja siinä minä ilmestyn sinulle ja puhun sinulle armoistuimelta, niiden kahden kerubin välistä, jotka ovat lain arkin päällä, kaiken sen, minkä minä sinun kauttasi israelilaisille säädän.” 2. Moos. 25:17-22.

Armoistuimen merkityksestä Raamatussa voitaisiin kirjoittaa oman kirja! Aihe on niin syvä ja kaunis ja erottamaton oikeasta ymmärryksestä koskien Jeesuksen sovitustyötä. Joka vuosi suurena sovituspäivänä, jolloin Israelin synnit täytyi maksaa ylimmäisenpapin kuului astua pyhimpään syntiuhrin kanssa: ”Ja hän ottakoon mullikan verta ja pirskoittakoon sitä sormellansa armoistuimen etupuolelle; ja armoistuimen eteen hän pirskoittakoon sormellansa verta seitsemän kertaa. Sitten hän teurastakoon kansan syntiuhrikauriin ja vieköön sen verta esiripun sisäpuolelle ja tehköön sen verellä, niin kuin hän teki mullikan verellä: pirskoittakoon sitä armoistuimelle ja armoistuimen eteen. Ja näin hän toimittakoon pyhäkölle sovituksen israelilaisten saastaisuudesta ja heidän rikoksistaan, olivatpa heidän syntinsä minkälaiset tahansa; näin hän tehköön myös ilmestysmajalle, joka on heidän tykönänsä, keskellä heidän saastaisuuttansa… Sillä sinä päivänä toimitetaan teille sovitus teidän puhdistamiseksenne; kaikista synneistänne te tulette puhtaiksi Herran edessä.” 3. Moos. 16:14-16, 30.

Nämä eläinuhrit kuvastivat tulevaa, todellista syntiuhria, joka ottaisi oikeasti maailman synnit pois. Nämä luvut Vanhassa Testamentissa osoittavat, että synnin kuuluu tulla rangaistuksi, ja että ilman oikeuden tyydytystä Jumala ei voi antaa syntejä anteeksi. Eläinuhrit kuvastivat sitä, että jokin viaton maksaa viallisten synnit. Raamattu todistaa Jeesuksen olevan Ylimmäinen Pappimme (Heb. 5:4-10; 7; 8; 9) jonka sovitustyö sai aikaan jakeessa 24 mainitun lunastuksen. Jeesus ei kuitenkaan uhrannut eläimiä, vaan Hän uhrasi itsensä: ”Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa, meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen. Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen, kuinka paljon enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!” Heb. 9:11-14.

Paavali puhuu siis Kristuksen sovitusuhrista, joka ensimmäiseksi tyydyttää Jumalan vihan laittomuutta kohtaan (1:18-3:20), ja toiseksi tämä poistaa synnin. Nämä kaksi asiaa ovat tärkeä erottaa: Synnin poistaminen (armahdus), ja oikeuden tyydyttäminen (sovitusuhri). Sovitusuhri poistaa Jumalan vihan, ja vihan ollessa poissa, Hän armossaan poistaa synnin siltä, jonka edestä oikeus on tullut täytetyksi. Jumala poistaa ihmisen synnin vain sen tähden, että näiden syntien edestä Jeesus tuli sovitusuhriksi, joka tyydytti Jumalan vihan syntiä kohtaan. Tämä Raamatullinen totuus siitä, että Jumalan viha ja vanhurskaus vaatii täyden maksun synnistä, armahtaakseen ketään, on saanut kritiikkiä. Mm. C. H. Dodd argumentoi, että tämä jae tarkoittaa yksinomaan syntien anteeksiantamista, eikä viittaa Jumalan vihan tyydyttämiseen, sillä hänestä tämä ei ole Jumalan arvoista, sillä käsitys siitä, että Jumalan viha täytyy tyydyttää, on pakanallisten kostoa ja verta vaativien epäjumalien tapa toimia. On tärkeää huomioida, että Kristuksen kuolema saavutti syntien poistamisen (Heb. 9:26), ja tämä ei ole väittelyn aihe. Mutta sanan hilastērion – armoistuin/sovitusuhri merkitys on. C. H. Doddin syytös perustuu väärään ymmärrykseen Raamatun Jumalan ja pakanallisten epäjumalien välillä: Epäjumalien palvonnassa ihmiset nimittäin ottavat aloittajan roolin saadakseen elottomat jumalat antamaan heille anteeksi, uhraten heille monilla eri tavoilla. Kirjoituksissa rakastava ja pyhä Jumala ottaa aloittajan roolin ja lunastaa itse vanhurskautuksen niille, jotka eivät sitä ansaitse, tulemalla itse uhriksi, kantaen oman vihansa tuomion syntisten edestä! Robert A. Peterson[3] teoksessaan ”Salvation Accomplished by the Son” antaa hyvät argumentit sille, että hilastērion ei tarkoita vain syntien anteeksiantamista, vaan ennen kaikkea Jumalan vihan tyydyttämistä.
Ensiksikin, Paavalin koko argumentti edellisissä luvuissa on tullut tähän hetkeen. Evankeliumi on ilmestys Jumalan pelastavasta vanhurskaudesta (1:16-17). Jumala on ilmoittanut vihansa syntisiä vastaan (1:18-3:20). Jakeessa 21 Paavali palasi takaisin Jumalan pelastavan vanhurskauden ilmestykseen. Jos jakeet 25-26 eivät opeta, että Jumalan viha on tyydytetty ristillä, mihin sitten kaikki edellä mainittu viha (1:18-3:20) on kadonnut? Kuinka 5:1 voi sanoa, että uskovilla on rauha Jumalan kanssa Kristuksen kautta? Kuinka se voi olla mahdollista, jos Jumala ei ole hoitanut pyhää vihaansa syntiä vastaan? Vastaus on se, että Jumala on rankaissut Kristusta sillä vihalla mitä me ansaitsimme.

Tämän todistaa myös se, että Jumalan motiivi sille, että vanhurskaus on saatavilla uskon kautta ristintyöhön, oli Hänen halunsa osoittaa omaa vanhurskauttaan ”koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit”. Tämä tarkoittaa sitä, että Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen asti, Jumala antoi synnit anteeksi ilman, että Hän todellisesti oli vielä saanut sovitusta näiden edestä. Eläinuhrit olivat kuva evankeliumista, ja Jumala todella antoi anteeksi Vanhan Testamentin pyhille. Mutta ”mahdotonta on, että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä.” Heb. 10:4. Jumala suuressa kärsivällisyydessään, antoi anteeksi Vanhan Testamentin uskovien synnit, sen työn tähden, jonka Kristus olisi ajallisesti puhuen tekevä myöhemmin.

Kaiken tämän tähden Jumala voi olla vanhurskas, tarkoittaen sitä, että Hän ei ole tehnyt kompromissia oman pyhyytensä kanssa, ja myös olla jumalattoman vanhurskauttaja!
Ihme ei siis ole se, että rakastava Jumala voi tuomita ihmisen. Raamatun ensimmäiset luvut vastaavat tähän selkeästi: Rakastava ja pyhä Jumala voi tuomita maailman sen kapinan tähden. Todellinen kysymys oli se, miten Jumala voisi säilyttää oman vanhurskautuksensa ja puhtautensa ja kuitenkin antaa anteeksi syntiselle? Löysimme vastauksen tähän Kristuksen sovitustyöstä. Hänen aktiivinen kuuliaisuutensa täytti Hänen omiensa edestä täydellisen elämän vaatimukset, ja Hänen passiivinen kuuliaisuutensa ristillä tyydytti Jumalan vihan heitä kohtaan.

Meidän syntimme luettiin Kristukselle siten, että Jumala kohteli Häntä niin kuin Hän olisi ollut syntinen, Hänen ollessa kuitenkin itsessään täysin pyhä ja viaton. Niin myös Kristuksen vanhurskaus, luetaan uskon kautta jumalattomalle, joka on itsessään oikeasti syntinen, niin, että Jumala kuitenkin kohtelee häntä niin kuin hän olisi vanhurskas. Martti Luther kuvaili tätä ihmisen tilaa vanhurskautuksen hetkellä näin: ”Simul Justus et Peccator” tarkoittaen: ”Samanaikaisesti vanhurskas ja syntinen”. Itsessämme, olemme vajavaisia, ja syntisiä. Kätkettynä Kristukseen, jonka vanhurskaus on luettu meille uskon kautta, seisomme kuitenkin Jumalan edessä vanhurskaina.

Vanhurskautus on välitön, ja täydellinen. Se ei etene suuntaan tai toiseen, sillä se vanhurskaus on edelleen Kristuksen, ei meidän omamme. Vanhurskautus on laillinen julistus Jumalalta missä Hän ilmoittaa, että laki on tullut täytettyä meidän edestämme, ja että Kristuksen täydellisyys on luettu meille ja siten omistamme pääsyn taivasten valtakuntaan.

Vanhurskautusta seuraa pyhitys, joka kestää koko elämän ajan, jonka aikana Pyhä Henki vaikuttaa meissä niin, että emme ole vain laillisesti vanhurskaita, vaan myös kasvamme kohti vanhurskautta teoissamme, sanoissamme, ja ajatuksissamme. Pyhitys ei kuitenkaan ole pelastuksen pohja, tai jotakin, jonka tähden ansaitsemme pelastuksen, vaan se on jo omistamamme pelastuksen välttämätön seuraus. Muistakaamme nyt, että Raamattu opettaa selkeästi, että Kristuksen sovitustyö ristillä oli rangaistuksellinen sijaiskärsimys ja tämän tähden ei ole enää olemassa vihaa niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa.

[1] D. M. Lloyd-Jones – Romans, 3:20-4:25, s. 149

[2] D. M. Lloyd-Jones – Romans, 3:20-4:25, s. 31–32

[3] Robert A. Peterson – Salvation Accomplished by the Son s. 375-378

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s