Roomalaiskirje 3:27-31

ROOMALAISKIRJE LUKU 3:27-31

Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta. Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja. Vai onko Jumala yksistään juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin, koskapa Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon kautta. Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.

Jae 27
“Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.” Mikä on evankeliumin seuraus sen uskovassa? Kaikki kerskaus on suljettu pois. Evankeliumi vie pohjan kaikelta mahdolliselta kerskaamiselta ihmisen osalta. Miten tämä on mahdollista? Se on välttämätöntä sillä:

(1) ihminen on synnin alla, hän ei omista vanhurskautta, eikä ymmärrä omaa kuollutta tilaansa (miten hän voisikaan, sillä hän on kuollut?) saati Jumalan asioita. Ihminen ei etsi Jumalaa vaan on poikennut pois, käynyt kelvottomaksi, eikä tee sitä mikä on hyvää, hän ei pelkää Jumalaa.

(2) Jumalan vanhurskaus on ilmoitettu ilman lakia, ja tämä vanhurskaus luetaan uskon (joka on lahja) kautta, joka on kohdistunut Jeesukseen Kristukseen, joka passiivisessa kuuliaisuudessaan pyyhki valittujensa synnit pois ikuisiksi ajoiksi, erotti ne niin kauas kuin itä on lännestä. Hän tuli vihanpoistavaksi sovitusuhriksi tyydyttäen Jumalan oikeuden, mitä kukaan ihminen ei pystyisi tehdä. Hän ei ainoastaan kuollut heidän edestään, vaan myös eli heidän edestään ja siten he eivät ole vain anteeksiannettuja vaan ovat Jumalan edessä laillisesti vanhurskaita, sillä Jeesuksen aktiivinen kuuliaisuus on luettu heille omaksi.

Kerskaaminen on suljettu pois, sillä kaikki hyvä mitä ihminen saa kokea ikuisuudessa perustuu yksin siihen mitä Jumala on tehnyt. Ymmärtäkäämme, että evankeliumi ei ole perimmäisesti olemassa ihmisen tähden, vaan Jumalan tähden. Tutkikaamme siis syvällisesti sitä miksi Jumala sunniteli, asetti, ja toteutti evankeliumin? Vastaus ei löydy ihmisestä. Ihmisessä ei ollut mitään, mikä olisi toiminut pohjimmaisena syynä Jumalan Pojan alas astumiselle taivaasta, ja kuolemaan heidän edestään.

Evankeliumin olemassa olon perimmäisin syy löytyy Jumalan rakkaudesta Hänen omaa kunniaansa kohtaan, ja Kolminaisuuden Persoonien rakkaudesta toisiinsa. Jos syntisten pelastaminen ei toisi kunniaa Jumalalle, Hän ei olisi heitä pelastanut. John Piper on kirjoittanut kattavan artikkelin https://www.desiringgod.org/articles/biblical-texts-to-show-gods-zeal-for-his-own-glory missä hän osoittaa Jumalan kunnian ja kirkkauden olevan Hänen motiivinsa kaikessa, mitä Hän tekee.

Tutkikaamme muutamia esimerkkejä: “Oman nimeni tähden minä olen pitkämielinen, ylistykseni tähden minä hillitsen vihani, etten sinua tuhoaisi. Katso, minä olen sinua sulattanut, hopeata saamatta, minä olen sinua koetellut kärsimysten pätsissä. Itseni, itseni tähden minä sen teen; sillä kuinka onkaan minun nimeäni häväisty! Kunniaani en minä toiselle anna.” Jes. 48:9-11. Tämä vie kaiken pohjan ihmiskeskeiseltä maailmankatsomukselta: Minun nimeni tähden. Ylistykseni tähden. Itseni, itseni tähden. Kunniaani en minä toiselle anna. Tiedämme Kirjoituksista, että:

(1) Jumala valitsee kansansa itsensä kirkkaudeksi: ”Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltä määrätyt hänen aivoituksensa mukaan, hänen, joka vaikuttaa kaikki oman tahtonsa päättämän mukaan, että me olisimme hänen kirkkautensa kiitokseksi, me, jotka jo edeltä olimme panneet toivomme Kristukseen.” Efe. 1:11-12 

(2) Jumala loi ihmisen kunniakseen: ”Tuo minun poikani kaukaa ja minun tyttäreni hamasta maan äärestä – kaikki, jotka ovat otetut minun nimiini ja jotka minä olen kunniakseni luonut, jotka minä olen valmistanut ja tehnyt.” Jes. 43:6-7.

(3) Jumala pelasti Israelin Egyptistä (joka profetoi sitä, kuinka Jumala pelasti meidät synnin orjuudesta) nimensä tähden: ”Kuitenkin hän pelasti heidät nimensä tähden, tehdäkseen voimansa tiettäväksi.” Ps. 106:8.

(4) Jeesus pyysi Jumalan kunniaa: “Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä.” Joh. 7:18.

(5) Jeesus käski meidän tehdä hyvää niin, että Jumala saa kunniaa: ”Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.” Mat. 5:16.

(6) Jumala antoi Poikansa osoittaakseen vanhurskauttaan: “osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.” Room. 3:26.

Jumala asetti evankeliumin tarkasti ennen aikojen alkua niin, että jos katsomme sitä mistä kulmasta tahansa – kaikki kunnia kuuluu Hänelle niin, että ihmisellä ei ole mitään kerskattavaa kuten 1. Kor. 1:29-31 osoittaa: ”ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä. Mutta hänestä on teidän olemisenne Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi, että kävisi, niin kuin kirjoitettu on: ”Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra.” Roomalainen teologia tuhoaa tämän, sillä se vaatii armon olevan jotakin jota ilman emme voi ansaita mitään, mutta meidän kuuluu kuitenkin ansaita, ja tehdä työtä sen kanssa niin, että olemme oikeasti itsessämme vanhurskaita ennen kuin meidät julistetaan vanhurskaaksi. Ymmärtäkäämme, että pelastus on joko monergistinen, tai synergistinen. Se on joko Jumalan työ yksin, tai se on Jumalan ja ihmisen yhteistyö. Arminiolainen teologia sanoo, että Jumala tuo armon, mutta me tuomme uskon ja parannuksen. Tämä usko ja parannus tarvitsee tietysti Jumalan apua, mutta loppukädessä ihmisellä on valta joko uskoa tai olla uskomatta, tai jopa kerran pelastettuaan, luopua uskosta ja menettää pelastuksensa. Monet heistä syvästi uskovat, että kunnian kuuluminen yksin Jumalalle on johdonmukaista tämän teologian kanssa, sillä heidän päätöksensä on niin ”minimaalinen”, että eivät he kiittele itseään pelastuksestaan. Tämä on yleisin vastaus heiltä, kun osoitan, että heidän pelastusoppinsa ryöstää täydellisen kunnian Jumalalta: ”En minä näe sitä niin, kyllä minä annan kaiken kunnian pelastuksestani Jumalalle. Hän vapaasti tarjosi pelastuksen Jeesuksessa, enkä näe miten se, että minä uskoin ilman, että Hän peruuttamattomasti vaikutti sen minussa, antaisi jotenkin kunniaa minulle.”  Tämän jälkeen vastaan heille, että he ovat juuri osoittaneet ajattelunsa ydin ongelman. Jopa puolustaessaan käsitystään siitä, että heidän oppinsa antaa kaiken kunnian Jumalalle, he perustelevat sen ihmiskeskeisesti: ”Minä en näe sitä niin”.

Rakas Sanan tutkija: sillä ei ole merkitystä, miten sinä näet teologiasi vaan miten Jumala näkee teologiasi. Onko tämä Jumalan mielestä pelastusoppi joka antaa kaiken kunnian Hänelle? Jumala ei lakaise maton alle sitä, jos pelastus on lopullisesti ihmisen kädessä ja sen jälkeen julista, että: ”Niin se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka on armollinen.” tai: ”hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen.” Room. 11:36. Jos sinä kiellät Jumalan ehdottoman valinnan, ja vastustamattoman armon, sinulla on jotakin, jos seuraat teologiaasi johdonmukaisesti, josta kerskata. Lopullinen ero sinun välillä taivaassa, ja henkilön helvetissä ei ole se, että Jumala halusi osoittaa armonsa sinussa ja oikeutensa toisessa, vaan se, että sinä teit paremman valinnan. Se saattaa olla mielestäsi hyvin vähän, mutta tällä ei ole merkitystä: tämä ei anna kaikkea kunniaa Jumalalle. Heitä tämä valhe pois ja muista, että olemisesi Kristuksessa on Jumalan tahdon seurausta, ja yksin Kristuksesta kumpuaa sinun vanhurskautesi, pyhityksesi, ja lunastuksesi – ja sinussa ei ole mitään, jos Hänen armostaan olet uskonut Jeesukseen, mikä voisi kaataa Jumalan asetuksen.

Muista, että pyhityksesi ei ole sinun ponnistelujesi tulos, vaan sinun ponnistelusi ovat välttämätön seuraus siitä, että Henki vaikuttaa sinussa tahtoa ja tekemistä. Muista, että pyhityksesi ei ole sitä varten, että voisit kerskata paremmuuttasi, vaan se on Jumalan kunniaksi niin kuin Paavali kirjoittaa Filippiläisille: ”Ja sitä minä rukoilen, että teidän rakkautenne tulisi yhä runsaammaksi tiedossa ja kaikessa käsittämisessä, voidaksenne tutkia, mikä paras on, että te Kristuksen päivään saakka olisitte puhtaat ettekä kenellekään loukkaukseksi, täynnä vanhurskauden hedelmää, jonka Jeesus Kristus saa aikaan, Jumalan kunniaksi ja ylistykseksi.” Fil. 1:9-11.

Paavali kysyy minkä lain kautta kerskaus on poissa? Tekojenko lain? Ei tietenkään, sillä itsestä kumpuavat teot synnyttävät kerskausta. Uskon laki sen sijaan vie kerskauksen pois. Uskon lailla tarkoitetaan evankeliumia, ja kuten edellä totesimme – tämä ei jätä meille mitään kerskattavaa itsessämme, ei mistäkään näkökulmasta.

Jae 28
”Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.” Ihminen, riippumatta siitä onko tämä juutalainen vai kreikkalainen (kuten näemme seuraavasta jakeesta), vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja – yksin uskosta (Sola Fide). Tutkikaamme vielä syvemmin sitä mitä Raamattu puhuu vanhurskautuksesta ja uskosta:
Vanhurskautus on Jumalan armon teko syntisiä kohtaan, missä Hän anteeksiantaa heidän kaikki synnit, hyväksyy ja lukee heidät vanhurskaiksi Hänen silmissään; ei minkään heissä olevan ominaisuuden, tai heidän tekemän teon tähden, vaan yksin Kristuksen täydellisen kuuliaisuuden ja täyden tyydytyksen tähden, jonka vanhurskaus on luettu heille, ja on heidän vastaanottamansa yksin uskon kautta.

Vanhurskautus on laillinen julistus – me seisomme oikeudessa tuomarin edessä – meidän omien syntimme ja Adamin synnin tähden. Synnin palkka on kuolema, joten ansaitsemme kuolla. Jeesus Kristus on kuitenkin kuollut sijastamme ja armahtaa meidät. Hän menee vieläkin pidemmälle ja julistaa meidät vanhurskaiksi, sillä Jeesus ei ainoastaan kuollut meidän edestämme, vaan myös eli meidän edestämme.
Vanhurskautus täytyy erottaa pyhityksestä. Vanhurskautuksessa meidät julistetaan vanhurskaiksi; pyhityksessä, meidät tehdään vanhurskaiksi.

Vanhurskautus on oikeudellista. Siinä on kyse laillisesta statuksestamme, ei meidän sisimmäisestä luonteestamme. Vanhurskautuksessa vanhurskautetaan jumalattomat, ei pyhiä. Roomalaiskatolinen teologia opettaa vanhurskautuksen tapahtuvan vasta silloin kun ihminen on oikeasti sisäisesti vanhurskas – tämä on absurdia. Esim. 5. Moos. 25:1 osoittaa vanhurskautuksen laillisen luonteen, Israelin tuomarien kuului tuomita syytön syyttömäksi ja syyllinen syylliseksi. Heidän tehtävänsä oli tuomita syyttömäksi tai syylliseksi. Heidän tehtävänsä ei ollut tehdä heitä syyttömäksi tai syylliseksi. Luu. 7:29 kertoo ihmisten tunnustaneen Jumalan vanhurskaaksi – tietenkään he eivät tehneet Jumalaa vanhurskaaksi. Room. 4:5 kertoo, että Jumala vanhurskauttaa jumalattoman ilman tekoja, siten vanhurskautus on laillinen julistus eikä vanhurskaaksi tekeminen.

Tietenkin jos tuomari julistaisi henkilön syyttömäksi, jos hän olisi todellisesti syyllinen, se ei olisi oikeudenmukaista. 5. Moos. 25:1 osoittaa, että tuomarien kuului julistaa oikeasti syylliset syylliseksi, ja oikeasti syyttömät syyttömiksi. Siispä moni ajattelee tämän käsityksen vanhurskautuksen olemisesta laillisena julistuksena vahingoittavan tätä periaatetta: Jumala katsoo syyllisiä ja epäoikeudenmukaisesti julistaa heidät syyttömiksi. Mutta tämä ei ota huomioon Kristuksen työtä.

Koska Kristus kuoli meidän edestämme, Jumalan laillinen julistus on tosi. Jeesus todellisesti maksoi syntien hinnan meidän edestämme, ja todellisesti eli elämän meidän edestämme, joten Hänessä me todella olemme syyttömät ja vanhurskaat. Itsessämme me olemme syntiset niin kuin Luther sanoi: “Simul Justus ett Peccator” (Samanaikaisesti vanhurskas ja syntinen), mutta Jumala tuomitsee meidät vanhurskaiksi. Tämä vanhurskautus on mahdollista kaksisuuntaisen hyväksiluvun (double imputation) tähden. Meidän syntimme luettiin Kristukselle, ja Hänen vanhurskautensa luettiin meille. Tämä on nykyään ollut hyökkäyksen kohteena mm. N. T. Wrightin (Uusi Perspektiivi Paavalista) ja kumppaneiden osalta, jotka argumentoivat, että syyllisyys ja vanhurskaus eivät ole asioita joita voidaan siirtää yhdeltä henkilöltä toiselle. NPP (New Perspective on Paul) argumentoi, että kun Paavali puhuu vanhurskautuksesta, hän ei ole pääosin kiinnostunut siitä miten syntinen voi olla vanhurskas Jumalan edessä, vaan Jumalan liittoyhteisöön kuulumisen ehdoista. Paavali siis pääosin kamppailee vain sen edestä, että pakanat kuuluvat Jumalan liittoyhteisöön Kristuksen kautta. Paavali ei siis syytä Juutalaisia siitä, että he pyrkivät saaman vanhurskauden tekojen kautta, vaan koska he eivät halunneet olla pakanoiden kanssa tekemisissä. Juutalaisten vaativat, että pakanat ympärileikkauttaisivat itsensä ja tulisivat ”Juutalaisiksi”, ennen kuin heidät voitaisiin hyväksyä Kristuksen seuraajiksi. Tämän pohjalta, olla ”vanhurskautettu” tarkoittaisi olla jäsen liittoyhteisössä. Liittoyhteisöön kuuluminen, ei ole lain tekojen vaan uskon kautta. NPP tekee vanhurskautuksesta pääasiassa kirkollisen, ei pelastuksellista.

Tämä on väärin yksinkertaisesti sen tähden, että dikaiosune, vanhurskautus, ei tarkoita  ryhmään kuulumista. NPP teologit ovat oikeassa painottaessaan Paavalin huolta koskien pakanoiden ja Juutalaisten yhteyttä, mutta on väärin lukea tämän olleen Apostolin koko teema, saati tämän huolen olevan tekemisissä vanhurskautuksen kanssa. Päinvastoin dikaiosune kuvaa henkilön asemaa Tuomarin edessä. Roomalaiskirjeen ensimmäiset viisi lukua koskien vanhurskautusta, ovat myös selkeä tilitys siitä, kuinka ihminen on syntinen Jumalan edessä ja tarvitsee anteeksiantoa.

Vain Kristuksen tähden Jumala julistaa syntisen vanhurskaaksi, ja tämä julistus on vanhurskautus. Kuinka tämä tapahtuu on mysteeri, eikä se voisikaan tapahtua ihmisten oikeuslaitoksessa, mutta kuitenkin Kirjoitukset tekevät tämän totuuden selväksi – Room. 5:12-21 osoittaa, että Jumala siirsi Adamin synnin koko ihmiskunnalle, niin kuin Hän myös siirtää Kristuksen vanhurskauden Hänen kansalleen. Vanhurskautus on mysteeri ja ihme. Kuten John M. Frame (jonka systemaattisen teologian opus on vaikuttanut tämän jaejakson sisältöön niin, että tekstimme on lähes identtinen koskien vanhurskautusta ja uskoa[1]) sanoo[2]: ”Meidän kuuluu olla valmiita näkemään Jumala niin moraalisen universumin Herrana kuten fyysisenkin. Vanhurskautuksen pohja on yksinkertaisesti Jeesus Kristus, ei usko. Nyt katsomme, mitä pelastava usko on, ja sen roolia vanhurskautuksessa.

Usko voidaan analysoida kolmen elementin avulla: tieto, uskominen, ja luottaminen.

(1) Tieto on asiayhteydessä tietoa Jumalan ilmestyksestä, erikoisesta ja yleisestä (Room. 1:32; 10:14). Se on tietoa Jumalasta, ei henkilökohtaista tietoa, tai ystävyyttä, Jumalan kanssa. Se ei myöskään ole tietoa siitä, että ilmestys on totta, vaan yksinkertaisesti tieto siitä mitä ilmestys sanoo. John M. Frame painottaa, että ”usko on perustunut tietoon. Jotkut henkilöt ajattelevat uskon olevan askel pimeään, tai uskomista johonkin ilman todistetta. Todellisuudessa se on kuitenkin tietoa Sanasta, ja Sana tuottaa todisteen totuudesta. Usko kutsuu meidät joskus menemään omaa intuitiotamme vastaan, kuten Abrahamin. Muista kuitenkin, että suurin todiste on Jumalan Sana itse. Abraham tiesi, että Jumala kertoi hänen saavan lapsen, ja hän pystyi luottamaan siihen. Abrahamin usko perustui todisteeseen, kaikkein korkeimpaan todisteeseen. Se perustui tietoon.”

(2) Toinen elementti on uskominen. Uskominen ei ole vain Jumalan ilmestyksen tietämistä, vaan myös sen uskomista, että kyseinen ilmestys on totta. Se on jonkin asian hyväksymistä. Jotkut sanovat, että sillä ei ole merkitystä mitä hyväksymme päässä, kunhan rakastamme Jumalaa sydämessämme. Raamatullisesti hyväksyminen/myöntyminen on kuitenkin välttämätöntä uskolle. On toki totta, että joitakin Raamatun totuuksia on mahdollista hyväksyä, vaikka ei olisikaan uudestisyntynyt, sillä pahat hengetkin hyväksyvät sen, että Jumala on yksi. Saatana luultavasti myöntää jokaisen Raamatullisen totuuden jollakin tasolla, mutta ei kuitenkaan ole pelastunut. Sanon jollakin tasolla, sillä uskon pelastavan uskomisen tarkoittavan sitä, että nämä asiat, jotka myönnämme, hallitsevat meidän elämäämme, päätöksiämme, ajatuksiamme, ja tunteitamme. Tätä kuvaillaan parhaiten kolmantena elementtinämme eli:

(3) luottamuksena. Luottamus sisältää tietämisen ja uskomisen, sen ollessa kuitenkin rikkaampi konsepti. Pelastava usko luottaa Kristukseen Herrana ja Pelastajana. Se luottaa Hänen antaneen meille ikuisen elämän. Emme usko vain jotakin vaan johonkin. Tätä paholaiset eivät voi tehdä. He eivät voi luottaa Kristukseen pelastajanaan, mutta me luotamme, sillä Hän on vapauttanut meidät synnin orjuudesta, ja tämäkin on asia, johon voimme vain luottaa.

Pelastava usko on lahja Jumalalta. ”Sillä teidän on suotu, Kristuksen tähden, ei ainoastaan uskoa häneen, vaan myös kärsiä hänen tähtensä,” Fil. 1:29. Johanneksen Evankeliumin kuudes luku tekee selväksi sen, että ihminen on kykenemätön tulemaan Jumalan luokse uskossa (Joh. 6:35-71). Ilman armoa, me pidämme totuutta vääryyden vallassa (Room. 1:18-25) ja olemme hengellisesti kuolleita (Efe. 2:1). Kun ihminen siis uskoo, hän ei ole sen tähden osoitettu ikuiseen elämään, vaan ihminen uskoo, sillä hänet on jo osoitettu ikuiseen elämään: ”Sen kuullessansa pakanat iloitsivat ja ylistivät Herran sanaa ja uskoivat, kaikki, jotka olivat säädetyt iankaikkiseen elämään” Apos. 13:48. Ihminen uskoo, sillä hänen sydämensä on avattu, niin kuin Lyydian: ”ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui.” Evankeliumi on voimakas pelastamaan, ei tekemään ihmisiä pelastettaviksi: ”Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sen tähden, että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen. Siihen hän on myös kutsunut teidät meidän evankeliumimme kautta, omistamaan meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden.”

Uskon rooli vanhurskautuksessa ei ole olla pelastuksemme perusta. Me kyllä todellisesti olemme ne, jotka uskovat, ei Jumala. Onko pelastus siis sellainen jossa Jumala tekee kaiken muun, mutta uskominen on meidän tekemisemme, millä ansaitsemme Jumalan anteeksiannon? Ei ollenkaan. Kristus on pelastuksemme ainoa perusta. Jeesuksen vanhurskaus, ei meidän, on tie Isän luokse. Mikään mitä me teemme ei riitä, ei edes uskominen. Meidän uskomme ei muutenkaan ole lähtöisin ensin meistä, vaan voima siihen tulee Jumalalta, Hengen kautta. Uskon rooli on instrumentaalinen, se on keino. On parempi kuitenkin vain muistaa, että usko on luottamista. Luottamista siihen, että Kristus on kuollut edestäsi ja että se on sinun ainoa toivosi ja keino pelastukseksesi. Sinun uskosi on yksinkertaisesti vain luottamusta Häneen. Tämä luottamus ei tule ansaitsemaan sinulle mitään, vaan se yhdistää sinut Kristukseen, joka on ansainnut kaiken sinulle puolestasi.

Olemme nyt tehneet pienen, mutta kattavan läpikatsauksen siitä mitä vanhurskautus ja usko tarkoittavat – ja mitä vanhurskautus uskon kautta merkitsee. Paavali viimeistelee lauseensa siltä varalta, että meitä houkuttaisi tehdä vanhurskautuksesta ja uskosta jotakin joka kumpuaa meistä, näin – se on: ”ilman lain tekoja.”

Jakeet 29-31
”Vai onko Jumala yksistään juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin, koskapa Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon kautta. Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.” Jos kerran lain teot kuten ympärileikkaus tai vaikkapa etninen kansallisuus olisivat välttämättömyys pelastukseen, silloin Pakanat, jotka elävät ilman lakia, eivätkä tiedä ympärileikkauksesta, olisivat kaiken toivon ulkopuolella. Jumala olisi vain Juutalaisten Jumala ja Pakanoiden kuuluisi etsiä toista keinoa pelastua. Kuitenkaan ei ole olemassa kahta Jumalaa, vaan on olemassa vain yksi Jumala. On olemassa siis vain yksi tie pelastukseen ja tämä tie on sama Juutalaiselle niin kuin Pakanalle, ympärileikatulle ja ympärileikkaamattomalle. Tämä on suuri ilo heille jotka ovat kokeneet syrjintää ja syntiä sen perusteella minkä värisiä tai maalaisia he ovat. Kristuksessa ei ole erottelua ihmisten välillä. Heikoin usko on saanut saman vahvan Kristuksen. Suomalainen saa saman Kristuksen niin kuin Israelilainen, sillä me olemme yhdessä todellinen Israel – Seurakunta: ”yksi ruumis ja yksi henki, niin kuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte: yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.” Efe. 4:4-6.

Paavali osoittaa, että sen sijaan, että tämä vanhurskautus uskon kautta tekisi lain tyhjäksi – se vahvistaa sen. Vanhurskautus yksin uskon kautta ei vahingoita tai ole ristiriidassa uhrilakien, saati moraalisten lakien kanssa. Paavali ei tehnyt lakia tyhjäksi saarnaamalla evankeliumia joka sanoo: ”Me olemme pelastettuja uskon (joka on lahja) kautta Jeesuksen vereen – ja tämä on yksin Kristuksen vihanpoistavan sovitusuhrin, aktiivisen sekä passiivisen kuuliaisuuden ansiota.”

Apostoli haluaa tehdä selväksi sen, että Jumalan asettama pelastuksen tie ei tuhoa lakia, vaan kaunistaa sen. On monia vääriä tulkintoja laista ja yksi niistä sanoo, että VT:n laki on nyt täydellisesti sivuutettu ja heitetty ylin laidan – ja että meillä on nyt uusi ”uskon laki” – tämä on väärin. Kuten aikaisemmin totesimme, vanhurskautus uskon kautta ei ole uusi asia vaan se on ollut olemassa läpi ihmiskunnan historian. Tämä käsitys ei muutenkaan vahvistaisi lakia vaan sivuuttaisi sen. Ihminen tullaan mittaamaan Jumalan ikuisella lailla, josta yksikään palanen ei häviä ja kysymys on vain se, että onko tämä henkilö kätkeytynyt Kristukseen joka on täyttänyt tämän yhden lain täydellisesti? Liberaalit 1900-luvun puolivälissä niin kuin tänäänkin nauttivat ajatuksesta, että Paavali tarkoittaa sitä, että uskon kautta Kristukseen me olemme nyt kykeneviä elämään, pitämään, ja täyttämään laki eläen hyvää Kristityn elämää – ja täten me vahvistaisimme lain. Ongelma tämän eisegetiikan (eli ajatusten lukemista tekstiin, mitä sieltä ei löydy) on se, että Apostoli ei kolmannessa luvussa keskity pyhitykseen vaan vanhurskautukseen. Kun alamme puhua Kristityn elämän elämisestä, puhumme pyhityksestä. Lopputulos tämän virheellisen käsityksen takia on se, että sinä olisit vanhurskautettu koska olet pyhitetty. Tämä on nimenomaan Roomalaiskatolinen opetus vanhurskautuksesta. Paavali ei puhu ollenkaan pyhityksestä, vaan yksin vanhurskautuksesta uskon kautta.
Hän sanoi jakeessa 20: ”ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista” ja sanoi vanhurskautuksen sen sijaan tulevan: ”saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta joka on Kristuksessa Jeesuksessa” (24).

Paavalin tarkoitus osoittaa, että tämä Jumalan tapa pelastaa – kunnioittaa ja vahvistaa lain. Tämä kunnioittaa ja vahvistaa lain, sillä Jeesus Kristus, johon tämä pelastus perustuu kunnioitti ja täytti lain täydellisesti: Hän syntyi lain alle (Gal. 4:6), Hän oli kuuliainen Jumalan laille ja arvosti sitä kaikesta voimastaan joka ikinen sekunti. Häntä tutkittiin jatkuvasti, mutta kuka kykeni osoittamaan, että Hän olisi tehnyt syntiä? Ei kukaan. Hän kunnioitti lakia passiivisessa kuuliaisuudessaan ristillä: Laki ei ainoastaan vaadi kuuliaisuutta, vaan myös asettaa tuomion, jos sitä ei pidetä. Laki vaati maksun. Muut tulkinnat Jeesuksen ristinsovituksesta (paitsi rangaistuksellinen sijaiskärsimys) eivät voi sanoa vahvistavansa lakia. Meidän teologiamme rististä täytyy vahvistaa laki. Muut tulkinnat eivät anna maksua, eivätkä kärsi ansaittua rangaistusta. Jeesuksen sovitustyö kuitenkin maksoi rangaistuksen, ja meidän Herramme joi vihanmaljan täysin omiensa puolesta niin, että ei ole olemassa vihaa niille, jotka ovat Jeesuksessa Kristuksessa. Laki vaati meidän vertamme, mutta sen sijaan Jeesus otti paikkamme – ja Hän vahvisti lain.
Lyhyesti sanottuna jae 31 tarkoittaa tätä: Sanoma jota saarnaamme ei tee lakia tyhjäksi – vaan me, sitä saarnatessamme muistutamme, että vanhurskautus yksin uskon kautta Jeesukseen Kristukseen vahvistaa lain.

 

[1] John M. Frame – Systematic Theology luvut 41-42

[2] John M. Frame – Systematic Theology s. 955

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s