Se on uskosta, että se olisi armosta

“Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä – niinkuin kirjoitettu on: “Monen kansan isäksi minä olen sinut asettanut” – sen Jumalan edessä, johon hän uskoi ja joka kuolleet eläviksi tekee ja kutsuu olemattomat, ikäänkuin ne olisivat.” Room. 4:16-17

Jae 16
”Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä” Apostoli oli juuri todennut, että vanhurskautus on yksin uskon kautta ilman tekoja (1-8), ilman ympärileikkausta (9-12) ja ilman lakia (13-15). Jakeet 16 ja 17 antavat meille näiden opetusten lopputuloksen: Lupauksen periminen täytyy olla joko laista tai uskosta. Se ei voi olla laista, sillä laki tuottaa vihaa (15), siispä se on uskosta. Se on uskosta, että se olisi armosta. Miksi näin? Miksi se ei ole teoista, ympärileikkauksesta, laista ja teoista? Miksi sen täytyy olla uskon kautta tai uskosta, että se olisi armosta? Muistakaamme mitä armo on. Paavali oli jo aikaisemmin (3:24) todennut, että me olemme saaneet vanhurskauden lahjana Jumalan armosta.
Armo on lahja. Armo on Jumalan ansaitsematon suosio. Edellytys vanhurskautukselle yksin uskon kautta (Sola Fide) on, että vanhurskautus on yksin armosta (Sola Gratia) – tämä oli reformoijien huuto 500 vuotta sitten niin kuin se oli myös Apostolien 2000-vuotta sitten.
Vanhan Testamentin heprean sana ”hen” (verbi hanan) on KJV käännöksessä käännetty ”armo”; ESV kääntää tämän mm. ”suosio” ja ”laupeus”. Kun tätä käytetään kuvaamaan ihmis-suosiota/laupeutta, hen ei oleta mitään yksityiskohtia siitä, miksi suosiota on tarvittu tai annettu. Termin käyttäminen ei kosketa kysymystä onko suosio ansaittu vai ei, tai mikä motivoisi henkilöä osoittamaan tätä. Painavia teologisia tutkimusmatkoja seuraa kuitenkin, kun se on Jumala, jonka kuvataan osoittavan hen: iä. Kun kerran ihminen on langennut ja kirottu, minkäänlaisen Jumalan osoittaman suosion kuuluisi yllättää meidät. Löydämme Raamatusta useita henkeä salpaavia kirjoituksia, joissa Jumala on antanut ansaitsemattoman armonsa syntisille ihmisille. Ennen globaalia tulvaa ihmisten pahuus oli tullut suureksi, sillä heidän sydämensä olivat (niin kuin myös tänään) kaiken aikaa pahat (1. Moos. 6:5). Jae 8 kuitenkin sanoo: ”Mutta Nooa sai armon (hen) Herran silmien edessä.” Asiayhteys tekee selväksi, että tämä armo ei perustunut mihinkään Nooassa olleeseen hyvään. Nooa kuului jakeeseen 5, mutta Jumalan omien syiden tähden – Jumala antoi armon Nooalle. Nooa ei ansainnut Jumalan armoa, vaan niin kuin Hebrealaiskirje (11:7) sanoo: ”Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arin perhekuntansa pelastukseksi: ja uskonsa kautta hän tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka uskosta tulee.” Jumala antoi Nooalle varoituksen ja hän vastasi siihen uskossa. Näemme tämän armon olevan osoitettu Raamatussa Iisakille, Jaakobille, Moosekselle ja Israelille kansana ilman, että tämä löytäisi syynsä kenestäkään näistä henkilöistä tai kansoista itsestään. Jumalan armo, yleinen tai pelastava, on siis oikein kuvata Hänen kaikkivaltiaana, ansaitsemattomana suosiona, joka annetaan niille, jotka ansaitsevat Hänen vihansa.
Työt ja teot ovat aina sidottuna lakiin. Usko on aina sidottuna armoon. Jos lupaus on armosta, silloin se ei voi olla teoista; muuten armo ei enää olisikaan armo. Jos se taas on teoista, se ei enää ole armosta; muuten teko ei enää olisi teko. Jos puhumme armosta, me emme puhu teoista. Jos puhumme teoista, me emme puhu armosta. Nämä ovat asioita, joita me emme voi sekoittaa yhteen. Ne ovat ikuisia vastakohtia. Paavalin argumentti siis on, että lain alla kaikessa on kyse ansiosta. Armon alla taas on täysin kyse Jumalan lahjasta, joka saadaan uskon kautta. Siinä ei ole ansiota tai oikeutta vaatia.
Tämä on sen tähden, että se olisi yksin Jumalan kunniaksi. Kunnia pelastuksesta kuuluu yksin Jumalalle. Jos pelastus ei olisi uskon kautta, silloin kunnia ei olisi yksin Hänen. Jos alat puhumaan teoista ja lain pitämisestä – puhut siitä mitä sinä olet tehnyt etkä siitä mitä Jumala on tehnyt. Usko on armosta, sillä Jeesus on uskon alkaja ja täyttäjä (Heb. 11:2) ja näin armo on Jumalan ansaitsematon suosio. Tämä on, sanoo Paavali, miten lupaus tuli Aabrahamille. Ei ole mitään mistä kerskata. Jos ajattelet uskon olevan loppupeleissä sinun tekosi, ei olisi enää kyse armosta eikä Jumalan kunniasta, vaan sinun uskosi ansiosta. Lupauksen täytyy olla joko teoista tai armosta; ja jos vaadit meriittiä uskollesi, olet kääntänyt uskon teoksi ja varastat Jumalan kunniasta.
Se on annetusta uskosta, että se olisi armosta, ”että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä”. Tom Ruhkala sanoo tästä lujasta lupauksesta ja Aabrahamin isyydestä näin: ”Ennen kuin Jumala kutsui Aabrahamin, ei ollut juutalaisia ollenkaan. Aabraham oli pakanallinen epäjumalan palvoja ja syntinen (Joos. 24:2). Jumala kutsui Aabrahamia ja tämä uskoi Jumalaa. Hän ei siis luottanut omiin yrityksiinsä, vaan Jumalan armolliseen lupaukseen. Tämän takia Aabraham ei ole vain juutalaisen kansan isä. Hän on myös hengellisesti jokaisen isä, joka uskoo Jumalaan. Aabraham on tavallaan jokaisen uskovan isä (Gal. 3:7). Hän on juutalaisten fyysinen isä, mutta myös jokaisen uskovan hengellinen isä. Aabraham on tullut hengelliseksi prototyypiksi jokaiselle aidolle uskovalle. Tällä tavalla hän on tullut monien kansojen isäksi.”
Muistakaamme, että laki tuomitsee, muttei koskaan anna anteeksi. Ainoastaan armo antaa anteeksi ja sinä tarvitset anteeksiannon ja enemmän. Sinä tarvitset Kristuksen vanhurskauden ja tämä voidaan saada yksin uskon kautta.

Jae 17
”- niinkuin kirjoitettu on: “Monen kansan isäksi minä olen sinut asettanut” – sen Jumalan edessä, johon hän uskoi ja joka kuolleet eläviksi tekee ja kutsuu olemattomat, ikäänkuin ne olisivat.” Tämä jae on hyvin rikas sisällöltään. Apostoli on nyt osoittanut, että Aabraham on asetettu monen kansan isäksi. Uskon tämän viittaavan asiayhteyden takia erityisesti hengelliseen isyyteen, isyyteen niitä kohtaan, joilla on usko. Paavali haluaa painottaa Aabrahamin olevan todellinen isä uskoville pakanoille, niin kuin uskoville juutalaisille. Minkä tähden? Sillä Aabraham asetettiin monen kansan isäksi ”Jumalan edessä… joka kuolleet eläviksi tekee ja kutsuu olemattomat, ikään kuin ne olisivat.” William Hendriksen ehdottaa sanan ”kutsua”, (καλοῦντος) viittaavan luomis-viikkoon, josta Jesaja 48:13 sanoo: ”Minun käteni on perustanut maan, minun oikea käteni on levittänyt taivaan; minä kutsun ne, ja siinä ne ovat.” Myös Charles Hodge taipuu tähän suuntaan. Uskallan kuitenkin väittää, että nämä minua viisaammat edelläkävijät ovat nyt erehtyneet. Apostolin teemana on ollut se, että ihminen on vanhurskautettu yksin uskon kautta, että se olisi armosta, niin, että lupaus on luja ja varma. Mihin muuhun tämä voisi perustua, kuin Jumalan voimaan tehdä kuolleet syntiset eläväksi ja kutsua ihmiset, joilla ei ole mitään vanhurskautta itsessään ja pukea heidät Kristuksen vanhurskauteen – ikään kuin nämä henkilöt olisivat jotakin! Hänen teemansa on ollut, että kaikki kunnia kuuluu täydellisesti Jumalalle ja sen tähden viittaaminen universumin tyhjästä luomiseen, vaikka se heijastaakin tätä kaikkea, ei kuitenkaan kosketa vanhurskautuksen ihmettä. Johanneksen Evankeliumissa (5:21-25) Jeesus sanoo:

”Sillä niinkuin Isä herättää kuolleita ja tekee eläviksi, niin myös Poika tekee eläviksi, ketkä hän tahtoo. Sillä Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomion Pojalle, että kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niinkuin he kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, se ei kunnioita Isää, joka on hänet lähettänyt. Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään. totisesti, totisesti, minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat, ne saavat elää.”

Tässä on kyse siitä, että Poika tekee eläväksi kenet tahtoo, riippumatta kenestäkään. Tässä on kyse siitä, että kaikki kunnia kuuluu Jumalalle. Tässä on kyse siitä, että on tullut aika, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen ja he seuraavat tätä (Joh. 10:25-31). Vertaa Jeesuksen ja Apostolin sanoja: ”Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne.” Efe. 2:1.
Hän ei ainoastaan tee kuolleita eläviksi, vaan kutsuu olemattomat, ikäänkuin he olisivat. Me olimme vailla vanhurskautta. Meissä ei ollut mitään hyvää. Meillä ei ollut mitään annettavaa Jumalalle. Me kaikki olimme syntiä tehneet ja olimme vailla Jumalan kirkkautta. Mutta me saimme lahjaksi vanhurskauden, joka ei ollut meidän omamme, vaan Jeesuksen Kristuksen. Hän kantoi meidän kipumme ja rangaistus oli Hänen päällänsä, että meillä rauha olisi. Hänen haavojensa kautta me olemme parantuneet. Tämän vanhurskaan Palvelijan tähden monet ovat vanhurskautetut. Tämän tähden Paavali muistuttaa korinttolaisia siitä, että Jumalan tehokas kutsu ei perustu ihmiseen:

”katsokaa veljet, omaa kutsumustanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista, vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, ikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.” 1. Kor. 1:26-29.

Me olimme paholaisen lapsia ja synnin orjia (Joh. 8). Meillä ei ollut mitään oikeutta tulla Jumalan perheeseen, mutta Hän teki meidät Kristuksen tähden perillisiksi vapauttamalla ja adoptoimalla meidät: ”Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan. Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: ’Abba! Isä!’. Niinpä sinä et siis enää ole orja, vaan lapsi; mutta jos olet lapsi, olet myös perillinen Jumalan kautta.” Gal. 4:4-7.
Tämä on se Jumala, johon Aabraham uskoi. Jumala, joka kuolleet eläviksi tekee ja kutsuu olemattomat, ikäänkuin he olisivat. Jumala on kutsunut tähdet tyhjästä, mutta Paavali viittaa kuolleisiin syntisiin ja heidän eläväksi tekemiseen ja kutsumiseen. Usko tai älä, mutta se on jotain paljon ihmeellisempää.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s