Aabraham toivoi, vaikka toivoa ei ollut

ROOMALAISKIRJE LUKU 4:18-25

Ja Aabraham toivoi, vaikka ei toivoa ollut, ja uskoi tulevansa monen kansan isäksi, tämän sanan mukaan: “Niin on sinun jälkeläistesi luku oleva”, eikä hän heikontunut uskossansa, vaikka näki, että hänen ruumiinsa oli kuolettunut – sillä hän oli jo noin satavuotias – ja että Saaran kohtu oli kuolettunut; mutta Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle, ja oli täysin varma siitä, että minkä Jumala on luvannut, sen hän voi myös täyttää. Sentähden se luettiinkin hänelle vanhurskaudeksi. Mutta ei ainoastaan hänen tähtensä ole kirjoitettu, että se hänelle luettiin, vaan myös meidän tähtemme, joille se on luettava, kun uskomme häneen, joka kuolleista herätti Jeesuksen, meidän Herramme, joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden. 

Jae 18
”Ja Aabraham toivoi, vaikka ei toivoa ollut, ja uskoi tulevansa monen kansan isäksi, tämän sanan mukaan: ”Niin on sinun jälkeläistesi luku oleva”. Näemme kontrastissa kaksi toivoa (ἐλπίδα). Toivo ihmisessä ja toivo Jumalassa. Kun Aabraham sai lupauksen, että hän saisi jälkeläisiä niin paljon kuin taivaalla on tähtiä, oli Aabraham hyvin vanha mies ja hänen vaimonsa kohtu oli kuollut. Hänen nimensä oli tarkoittanut ”monien isää”. Voimme vain kuvitella, kuinka kauppamiehet vierailivat hänen luonaan, kysyivät häneltä hänen nimeään ja tämän jälkeen, kuinka monta lasta hänellä on? Hänen nimensä oli monien isä, mutta todellisuudessa hän ei ollut kenenkään isä. Tämän täytyi olla vaikeaa Aabrahamille, niin vaikeaa, että hän kuunteli vaimoansa ja yhtyi toiseen naiseen ja tämä synnytti hänelle Ismaelin. Näistä huolimatta Raamattu sanoo, että Aabraham toivoi, vaikka ei toivoa ollut. Toivoa ei ollut hänessä itsessään ja hänen vaimossaan. Hän kuitenkin loi katseensa siihen, kuka Jumala on ja uskoi, että Jumala on kykenevä mihin vain.  Aabraham ei nähnyt mahdollisuutena sitä, että Jumala voisi epäonnistua. Pelastava usko aina luottaa Jumalan sanaan, vaikka kaikki muu olisi sitä vastaan.
Meidän aikanamme jotkut tieteilijät pyrkivät todistamaan, että Jumala ei ole olemassa antaen vuodesta toiseen mitä ihmeellisimpiä selityksiä. Tietenkään tiede ja Jumala eivät ole vihollisia, mutta kaikissa tilanteissa kristityn kuuluu muistaa, että jokainen ihminen on valehtelija, kun taas jokainen Jumalan Sana on tosi.

Jakeet 19-20
”eikä hän heikontunut uskossansa, vaikka näki, että hänen ruumiinsa oli kuolettunut – sillä hän oli jo noin sata vuotias – ja että Saaran kohtu oli kuolettunut; mutta Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle”. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö Aabrahamilla ollut epäilyjä, mutta nämä epäilykset eivät voittaneet häntä. Kun Aabraham katsoi sitä, että Jumala on kaikkitietävä, kaikkivaltias, täydellisen rehellinen, rakastava ja pyhä, hänen uskonsa pysyi ja kasvoi aina vahvemmaksi. Usein meidän uskomme horjuu, sillä meidän uskomme kohde ei olekaan Jumala, vaan me itse. Tällöin meidän kuuluisikin pelätä ja olla toivottomia. Jos minun pelastukseni riippuisi yhdenkään hetken minusta minä masentuisin, sillä minä tiedän, että minussa itsessäni ei ole mitään voimakasta.
On hämmästyttävää, kuinka moni uskoo, että uudestisyntynyt voi menettää pelastuksensa. Tämä uskomus ei nouse raamatusta, vaan siitä, että he ajattelevat pelastuksen olevan synergistinen, eli Jumalan ja ihmisen yhteistyö, eikä monergistinen, eli Jumalan lahja.
Tämä väärä uskon kohde – minä ja Jumala – eikä yksin Jumala, on johtanut monet lukemaan sellaisia raamatun paikkoja kuten Hep. 6 ja 10 aivan väärin. Jos voisin menettää pelastukseni, minä menettäisin sen. Usko jonka Jumala antaa pelastukseen on luja vakaumus. Ei ole yhtäkään uudestisyntynyttä henkilöä, joka ei uskoisi kolminaisuuteen, Kristuksen rangaistukselliseen sijaiskärsimykseen, Hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa ja Hänen paluunsa. Nämä evankeliumin ydin asiat ovat totuuksia jokaiselle Jumalan omalle, joiden edestä he mieluummin kuolisivat, kuin edes kyseenalaistaisivat niitä. Sinä joko uskot evankeliumin sen sisältöineen tai sinä et usko.
Opimme jakeen 20 sanoista: ”mutta Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt”, että epäuskossa ei ole nöyryyttä, vaan ylpeyttä. Epäusko ei ole arvostettavaa, saati järkevää, vaan epäkunnioittavaa Jumalaa kohtaan. Vaikka kyseessä ei olisi evankeliumin ydin totuus, vaan jokin toinen asia jonka Raamattu ilmoittaa olevan Jumalan lupaus, on meidän tehtävämme uskoa se.
Jumala on luvannut, että kaikki asiat toimivat niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa. Jumala on luvannut, että evankeliointi tulee tuottamaan hedelmää. Kaikki työ, mikä on tehty Jumalan kunniaksi ja on Hänen Sanansa hyväksymä, saavuttaa juuri sen, mitä Jumala on sen tarkoittanut saavuttaa. Jos istutat seurakuntaa, sinun täytyy muistaa, että inhimillisesti puhuen sinun tilanteesi on paljon toivottomampi kuin Aabrahamin. Jokainen ihminen on radikaalisti turmeltunut niin, että he eivät pysty uskomaan Jumalaan. Heidän henkensä on yhtä kuollut kuin Saaran kohtu. Jos katsot itseesi, tiedät, että et ikinä tule täyttämään täydellisesti Jumalan vaatimuksia paimeneksi tai vanhimmiston jäseneksi. Tämä on hyvä tiedostaa, mutta jos olet lukenut Raamatusta Jumalan lupaukset koskien näitä asioita ja tiedät, että Jumala on kaikkivaltias, iankaikkinen maan ja taivaan Herra ja kuitenkin annat edellisten totuuksien saada sinusta otteen, et ole nöyrä, vaan ylpeä: ”Aabraham toivoi, vaikka ei toivoa ollut.”
Ylpeys ja heikko usko kulkevat käsi kädessä. Tällä ei tarkoiteta sitä, etteikö meillä olisi epäilyksiä – Kalvin sanoi oikein: ”Mieli ei ikinä ole niin valaistunut, etteikö siinä olisi tietämättömyyden jätteitä, eikä sydän niin luja, etteikö siinä olisi epäilystä”. Kuitenkaan nämä eivät saa hallita ratkaisujamme. Heikko usko ja Jumalan lupausten kyseenalaistaminen on ylpeyttä, sillä meidän tekomme ja ratkaisumme kutsuvat Häntä valehtelijaksi. Jos kuitenkin Jumalan armosta näemme ja luotamme Jumalan Sanaan, me tulemme juoksemaan silmät tähdättyinä Häneen, emmekä itseemme.
On suuri ilo nähdä toisia kristittyjä, jotka juoksevat sitä kapeaa tietä, jonka Jumala on asettanut heidän eteensä tarmokkaasti nousten aina pystyyn heidän oman lihansa pettäessä, luoden jälleen silmänsä Kristukseen joka on kaiken uskon alkaja ja täydelliseksi tekijä.
Aabrahamin sanotaan antaneen kaiken kunnian Jumalalle. Aito uskova ei kerskaa, saati hyväksy mitään kunniaa itselleen. Aabraham tiesi, että hän ei olisi edes pystynyt uskomaan, ellei Jumala olisi ilmoittanut itseään hänelle ja tehnyt häntä kykeneväksi. Valeusko, niin kuin Tom Ruhkala sanoo: ”yrittää palvoa ja ylistää Jumalaa, mutta se on ristiriitaista. Kun valeuskova yrittää palvoa Jumalaa nöyryydessä, se on pelkkää tekopyhyyttä. He eivät voi antaa kunniaa Jumalalle, koska he luottavat edelleenkin omaan hyvyyteensä. Väärä usko tulee esiin ennemmin tai myöhemmin epäjohdonmukaisena elämänä, väärinä arvoina tai joskus epäpyhyytenä.”
Tässä jakeessa kunnian antamisen luonne on, että Aabraham antoi kunnian uskomalla Jumalan lupauksiin. Se, että uskomme Jumalan lupauksiin antaa kunnian Jumalalle, sillä luottamus lupauksiin tunnustaa Jumalan olevan se, kuka Hän on.

Jakeet 21-22
”ja oli täysin varma siitä, että minkä Jumala on luvannut, sen hän voi myös täyttää. Sentähden se luettiinkin hänelle vanhurskaudeksi.” Jumalan antama usko on varma Hänen lupauksistaan. Tämä tuli todistetuksi Aabrahamin koettelussa. Jumala oli luvannut Aabrahamille, että Jumala tekisi liittonsa Iisakin kanssa (1. Moos. 17:21), mutta myöhemmin Jumala pyysi Aabrahamia uhraamaan Iisakin polttouhrina. Aabraham oli kuuliainen Jumalalle, eikä epäillyt Jumalan lupausta. Hebrealaiskirje kuvailee tätä näin: ”Uskon kautta uhrasi Aabraham, koetukselle pantuna, Iisakin, uhrasi ainoan poikansa, hän, joka oli lupaukset vastaanottanut ja jolle oli sanottu: ”Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläisen”, sillä hän päätti, että Jumala on voimallinen kuolleistakin herättämään; ja sen vertauskuvana hän saikin hänet takaisin.” Heb. 11:17-19.
Aabrahamin uskon lopputulos oli vanhurskaus. Hänen uskonsa ei ansainnut vanhurskautta, vaan oli instrumentti, jolla Jumalan vanhurskaus siirtyi Aabrahamille. Itsessään Aabraham oli täysin kykenemätön elämään Jumalan täydellisen mittapuun mukaan. Mutta Jumala, joka kutsui hänet, antoi myös uskon vastaanottamaan lupaukset.

Jakeet 23-25
”Mutta ei ainoastaan hänen tähtensä ole kirjoitettu, että se hänelle luettiin, vaan myös meidän tähtemme, joille se on luettava, kun uskomme häneen, joka kuolleista herätti Jeesuksen, meidän Herramme, joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden.” Paavali näyttää nyt, että Aabrahamin vanhurskautus ei ole mitätön tarina meille, vaan sillä on erittäin paljon merkitystä meille, sillä mekin tulemme vanhurskaiksi Jumalan lain edessä samalla tavalla kuin hän. ”Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo.” Room. 15:4.
Se vanhurskaus joka luettiin Aabrahamille, luetaan myös meille, kun uskomme häneen: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.” Joh. 5:24. ”Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä.” Joh. 3:36. ”joka häneen uskoo, se ei häpeään joudu.” Room. 9:33.
On vain yksi tapa tulla vanhurskaaksi ja se on uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. Jeesukseen Kristukseen, joka on meidän Herramme. Hän on kaiken kunnian, rakkauden ja ylistyksen arvoinen. Hän on Jumalan Poika, joka: ”on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.” Gal. 2:20.
Jeesuksen ristiinnaulitseminen ei ollut sattumaa, vaan se oli ennen aikojen alkua asetettu tapahtuvaksi. Paavali sanoo, että Hänet annettiin alttiiksi meidän rikostemme tähden. Kuka antoi Jeesuksen alttiiksi? Apostolien teot (4:27-28) kertoo meille: ”Sillä totisesti, tässä kaupungissa kokoontuivat sinun pyhää Poikaasi Jeesusta vastaan, jonka sinä olet voidellut, sekä Herodes että Pontius Pilatus pakanain ja Israelin sukukuntain kanssa, tekemään kaiken, minkä sinun kätesi ja päätöksesi oli edeltämäärännyt tapahtuvaksi.” Jumala antoi Jeesuksen alttiiksi rikostemme tähden ja Pilatus ja Herodes olivat Hänen instrumenttejaan.
Keskustelimme jo kolmannessa luvussa Kristuksen sovitustyön luonnetta syvällisemmin ja näimme, että Jeesus toteutti kaksi asiaa ristillä. Hän tyydytti Jumalan vihan ja pyyhki omiensa synnit pois. ”joka itse kantoi meidän syntimme ruumiissansa ristinpuuhun” 1. Piet. 2:24. ”Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme… Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella.” Jes. 53:6, 10.
Hänet on myös kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden. Jeesuksen ylösnousemus on niin tärkeä osa evankeliumia, että Paavali sanoi: ”Mutta jos Kristus ei ole noussut kuolleista, turha on silloin meidän saarnamme, turha myös teidän uskonne.” 1. Kor. 15:14. Ajatus Jeesuksen ristinkuolemasta, joka sanoo, että Jeesus teki pelastuksen ainoastaan mahdolliseksi, mutta ei lopullisesti saavuttanut varmaa pelastusta on kauhistus evankeliumille. Niin varma on jokaisen Jumalan oman pelastus, kuin on Kristuksen ylösnousemus. Kaikki tuomio ja syytös mitä Hänen omilleen voitaisiin tuoda ovat turhia, sillä niiden edestä on jo kärsitty. Jumala ei ikinä rankaise samasta synnistä kahdesti. Me emme lunasta pelastustamme, siten tehden siitä lopullisesti varmaa, vaan Kristus lunastaa omansa silloin kun Hän itse haluaa. Vain yksi sana ja Hänen lampaansa seuraavat Häntä eikä mikään voi estää Häntä. Jos jotain vielä vaadittaisiin, silloin Jeesus nousisi kuolleista vasta sen jälkeen, kun kaikki Hänen omansa olisivat ensin tehneet oman osansa.
Kristus nousi ylös kuolleista merkkinä siitä, että kaikki tuli maksettua ristillä. Jeesus sanoi ristillä: ”Se on täytetty” Joh. 19:30. Vaikka Joosua ei ollut vielä valloittanut Jerikoa sanoi Jumala hänelle, että tämä kaupunki on jo annettu hänelle, eikä mikään voisi estää sitä. Samoin me, jotka vielä elämme maan päällä voimme olla varmoja, että: ”jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut.” Room. 8:30. Me emme ole vielä kirkastettuja, mutta jos olemme vanhurskautettuja me tulemme varmasti olemaan kirkastetut.
Jokaista katsetta itseäsi kohti, ota sata katsetta Kristukseen, sillä vain Hänessä on pelastus varmuus. Hän ei muutu niin kuin me. Hän edelleen rukoilee edestämme taivaassa, niin kuin hän rukoili puolestamme maan päällä: ”Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka sinä olet minulle antanut, olisivat minun kanssani, että he näkisivät minun kirkkauteni, jonka sinä olet minulle antanut, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman perustamista.” Joh. 17:24.

Yhteenveto
Usko on luottamusta Jumalan Sanaan, vaikka kaikki muu näyttäisi olevan sitä vastaan. Tämän uskon alkuperä löytyy ainoastaan Jumalasta ja on mahdotonta saada aikaan ilman Häntä (18-21). Pelastus on aina ollut yksin uskon kautta, usko ei pelasta, mutta uskon kohde pelastaa ja tämä kohde on ollut yksi ja sama ikuisesti (22-24). Kristuksen kuolleista nouseminen on historiallinen fakta ja niin varmaa kuin tämä on, niin varmaa on myös Hänen omiensa pelastuminen (25).

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s