Pelastusvarmuus (Room. 5:1-2)

ROOMALAISKIRJE LUKU 5:1-2

Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo. 

Tullessamme roomalaiskirjeen viidenteen lukuun on hyvä muistuttaa, että tämän luvun ymmärtäminen on monella tavalla avain koko kirjeen ymmärtämiselle. Apostoli oli ensin keskittynyt ihmisen radikaaliin turmelukseen (1:18-3:20) ja tämän jälkeen vanhurskautukseen yksin uskon kautta, että pelastus olisi armosta (3:21-4:25). Nyt hän aloittaa uuden aiheen edellisen valossa. Hän tulee todistamaan tämän aiheen puolesta aina kahdeksannen luvun loppuun saakka. Yleisesti on ajateltu, että ensimmäiset yksitoista jaetta käsittelevät vanhurskautuksen seurausta ja jakeesta kaksitoista aina kahdeksannen luvun kolmanteentoista jakeeseen asti aiheena on pyhitys. Yhdyn D. M. Lloyd-Jonesin kanssa (tämän luvun jotkin kommentit ovat lähes identtisiä hänen kanssaan, sillä en tiedä ketään joka olisi pukenut tämän luvun sisältöä parempiin sanoihin) siinä, että tämä käsitys ei ole hyväksi näiden lukujen ymmärtämiselle. Nämä luvut käsittelevät ja pitävät sisällään paljon enemmän. Paavalin päätavoite on osoittaa pelastuksen täyteys ja varmuus.

Heti ensimmäisistä jakeista luemme: ”Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.” Paavali johtaa meidät heti päämäärään, siihen lopulliseen: Jumalan kirkkauteen. Tätä hän haluaa opettaa meille, että meidän pelastuksemme, jos todella olemme ymmärtäneet vanhurskautuksen yksin uskon kautta ja laittaneet luottamuksemme yksin Kristukseen, silloin meidän pelastuksemme on varma ja luvattu. Jakeissa 3-5 Apostoli osoittaa, että mikään ei voi ravistaa meitä pois pelastuksesta. Suurinkin ahdistus tulee johtamaan Jumalan omat vain suurempaan toivoon. Jakeissa 6-11 hän ei vain käsittele vanhurskautuksen seurauksia, vaan osoittaa pelastuksen täydellisen varmuuden, sillä se perustuu Jumalan rakkauteen, Jumalan luontoon. Jumala lähetti ainoan Poikansa kuolemaan meidän syntiemme edestä ja kun kerran Hän teki sen silloin, kun olimme vihollisia, on varmaa, että mikään ei erota meitä Hänestä nyt kun olemme Hänen omiansa. Tämä on jakeen 10 argumentti: ”Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut.” Eli jos kerran uskomme, että Jumala vanhurskauttaa yksin Kristuksen tekojen perusteella yksin sen uskon kautta, jonka Hän itse meille antaa ja täydellistää – on meillä luja varmuus pelastuksestamme. Jakeissa 12-21 hän edelleen keskittyy tähän varmuuden teemaan. Hän luo kontrastin Adamin ja Kristuksen välillä ja osoittaa, että vahvin argumentti pelastukselle on se, että me olemme Kristuksessa niin kuin ennen olimme Adamissa. Adamin ja Kristuksen vertailu ei sovi siihen käsitykseen, että Apostoli keskittyy pääosin pyhitykseen. Luvuissa 6 ja 7 hän keskittyy vastaamaan vastaväitteisiin joita tämä opetus herättää. Osa olettaa, että mitä enemmän tekisimme syntiä, sitä enemmän armo kirkastuisi ja Paavali osoittaa tämän olevan väärä ymmärrys. Luvussa seitsemän hän osoittaa jälleen, että laki ei pelasta vaan paljastaa synnin. Toisin sanoen luvut 6 ja 7 ovat parenteesi lukujen 5 ja 8 välissä. Kun hän on vastannut ja torjunut tämän pelastus varmuuden totuuden väärin käytön, palaa hän takaisin pääargumenttiinsa: ”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.” Room. 8:1.

Se, että pelastusvarmuus on näiden lukujen pääpointti, on todistettavissa jo sen perusteella, että yhtäläisyys 5:1-2 ja 8:30 välillä on tarkoituksellinen. ”Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.” Huomaa, että hän ei sano mitään pyhityksestä, vaan menee suoraan vanhurskautuksesta kirkastukseen. Samoin 8:30: ”mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut.” Jälleen kerran hän menee suoraan vanhurskautuksesta kirkastukseen ja tätä seuraavissa jakeissa hän antaa doxologian pelastuksen varmuudesta. Jos olet osa tätä pelastuksen ketjua, on pelastuksesi varma.

Jae 1
”Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta” Apostoli oli edellisissä luvuissa rakentanut niin vankan perustuksen vanhurskautukselle yksin uskon kautta, että sen päälle voisi rakentaa korkeimman pilvenpiirtäjän. Hän on osoittanut, että vanhurskautus ei ole pitkään kestävä prosessi, vaan uskon hetkellä tapahtuva julistus taivaassa. Tämä julistus on lopullinen ja riittävä, sillä vanhurskaus joka meille luetaan, on Kristuksen vanhurskaus. Vain jos Kristuksen asema muuttuu, silloin meidänkin asemamme muuttuu. Jeesus Kristus on kuitenkin sama eilen, tänään ja huomenna (Hep. 13:8). Paavalin sanojen aikamuoto on perfektissä: ”me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet”. Sen valossa, mitä hän juuri oli opettanut, jokainen uskova on jo tullut vanhurskaaksi lain edessä. Mikä on tämän vanhurskautuksen seuraus? Moni saarnaaja kertoo ihmisille, että jos he tulevat uskossa Jumalan luokse saavat he vaikka mitä, mutta he eivät mainitse tätä, minkä Paavali näkee tärkeimpänä: rauha Jumalan kanssa.

On kaksi rauhaa raamatussa, jotka koskevat uskovaa. Subjektiivinen rauha ja objektiivinen rauha. Subjektiivinen rauha on Jumalan rauha ja objektiivinen rauha on rauha Jumalan kanssa. Ensimmäinen viittaa siihen rauhaan mitä koemme. Tästä rauhasta Raamattu puhuu: ”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.” Fil. 4:6-7. Ja: ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.” Joh. 14:27. Tämä on subjektiivinen rauha ja tästä rauhasta ei puhuta tässä jakeessa. Paavali puhuu jostakin vieläkin tärkeämmästä: rauhasta Jumalan ja ihmisen välillä. Jumala ja ihminen olivat ennen sodassa keskenään. Me sodimme Jumalaa vastaan ja Hän soti meitä vastaan. Evankeliumi ei ole: ”Jeesus rakastaa sinua ja Hänellä on mahtava suunnitelma sinulle.” Tämä ei edes ole totta, sillä kadotukseen joutuvat eivät näe Jumalan suunnitelmaa heille kovin mahtavana. Evankeliumin kutsu ei ole ehdotus ihmiselle, vaan käsky: tehkää parannus ja uskokaa, sillä Jumalan vihan päivä on lähellä. Raamatun todistus siitä, kuinka rauhan saaminen Jumalan kanssa on välttämätöntä, on rikas.

Apostoli sanoo Jumalan vihan ilmestyvän tälläkin hetkellä kaikkea ihmisen syntiä vastaan: ”Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa.” Room. 1:18. Paavali sanoo meidän olleen Jumalan vihollisia: ”kun vielä olimme Jumalan vihollisia” Room. 5:10. Jeesus puhuu fariseuksille ja osoittaa heille, että kukaan ei luonnostaan ole Jumalan lapsi, vaan paholaisen ja siksi me olemme Jumalaa vastaan: ”Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.” Joh. 8:44.
Daavid ylistää Jumalaa korottaen tämän pyhyytensä luonnetta. Jumalan ei tee aselepoa syntisten kanssa, ennen kuin oikeus on tapahtunut: ”Sillä sinä et ole se Jumala, jolle jumalattomuus kelpaa. Paha ei saa asua sinun tykönäsi. Ylvästelijät eivät kestä sinun silmiesi edessä; sinä vihaat kaikkia väärintekijöitä. Sinä hukutat valheen puhujat; murhamiehet ja viekkaat ovat Herralle kauhistus. ” Ps. 5:5-7.

Nykypäivän yksi suurimmista harhaopeista on sanonta: ”Jumala ei ole vihainen”. Daavid osoittaa, että Jumala vihastuu joka päivä! Jumala teroittaa miekkansa ja jännittää jousensa valmiina surmaamaan kaikki pahantekijät: ”Jumala on vanhurskas tuomari ja Jumala, joka vihastuu joka päivä. Jos kääntymystä ei tule, niin hän teroittaa miekkansa, jännittää jousensa ja tähtää sillä; hän valmistaa surma-aseet ja tekee nuolensa palaviksi.” Ps. 7:12-15. Jumala ei häpeä tai pyytele anteeksi pyhyyttänsä, vaan Hän on pystyttänyt istuimensa tuomitaksensa oikein: ”Mutta Herra hallitsee iankaikkisesti; hän on pystyttänyt istuimensa tuomitaksensa. Hän tuomitsee maanpiirin vanhurskaasti, vallitsee kansoja oikeuden mukaan.” Ps. 9:8-9. Jumala ei rakasta kaikkia pelastavalla tavalla. Hän vihaa jokaista vääryyden tekijää eikä ainoastaan vääryyttä. Jumalan rakkaus vanhurskautta kohtaan on mittaamaton, siksi Hänen pelastava rakkautensa kulkee yksin Kristuksen kautta, sillä Kristus on täydellisesti vanhurskas: ”Herra tutkii vanhurskaat, mutta jumalattomia ja niitä, jotka vääryyttä rakastavat, hänen sielunsa vihaa. Hän antaa sataa jumalattomien päälle pauloja, tulta ja tulikiveä; polttava tuuli on heidän maljansa osa. Sillä Herra on vanhurskas ja rakastaa vanhurskautta; oikeamieliset saavat katsella hänen kasvojansa.” Ps. 11:5-7.
Jumalan viha pysyy jokaisen uskottoman päällä: ”joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä.” Joh. 3:36. Edellä mainitut Psalmit jne. eivät puhu vain tietyistä henkilöistä, vaan kaikista luonnollisista ihmisistä. Jumala on ollut sodassa jokaisen meidänkin kanssamme: ”Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne, joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa, 
joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin.”
Efe. 2:1-3
Evankeliumi on kutsu rauhaan vihaisen Jumalan kanssa: ”Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla, sillä semmoisten tähden kohtaa Jumalan viha tottelemattomuuden lapsia.” Efe. 5:6.

Paavali sanoo, että tästä kaikesta huolimatta, meillä on nyt rauha Jumalan kanssa! Miten tämä on mahdollista? Se on mahdollista, sillä tämä rauha on Jeesuksen Kristuksen kautta. Jumalan viha tyydytettiin ristillä, sillä Jeesus kantoi meidän syntiemme palkan ruumissaan. Sota oli käynnissä ihmisen ja Jumalan välillä ja kumpikin puoli tarvitsi välimiehen, joka edustaisi kumpaakin puolta puolueettomasti rauhan saamiseksi. Tämän tähden Jeesus lisäsi ihmisyyden Jumaluuteensa ollakseen todellisesti ihminen ja todellisesti Jumala. Hän pystyy seisomaan ihmisen ja Jumalan välissä ja Hänen tähtensä on rauhan ehdot osoitettu ihmiselle.

Jae 2
”jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.” Paavali osoittaa pelastuksen täydellisen varmuuden, sillä me olemme nyt päässeet armoon Kristuksen kautta. Pelastukseen on vain yksi kapea portti ja tie ja tältä tieltä ei palata takaisin. On ihmeellistä, kuinka jotkut kristityt väittävät, että kristitty voi menettää pelastuksensa. Me olemme kaikki nähneet henkilöiden tunnustavan uskoa, mutta myöhemmin luopuvan uskosta ja palaavaan syntiin. Koska olemme pitäneet heitä uskovina, jotkut ajattelevat, että aito Jumalan lapsi voi langeta syntiin niin, että hän menettää ikuisen sielunsa. Tämä oppi on vaarallinen ja väärin. Ajatus siitä, että epävarmuus omasta pelastuksesta olisi jotenkin nöyrää on miltei sairasta. On olemassa valekristittyjä, kuten kylväjävertaus (Mat. 13) osoittaa, mutta aidosti uudestisyntyneet henkilöt ovat ikuisesti turvassa. Pelastus on Jumalan lahja, joka perustuu yksin Kristukseen. Ne jotka tämän lahjan saavat, ovat itse lahja Isältä Pojalle, eikä Poika menetä heistä yhtäkään (Joh. 6; 10). Voimmeko siis tehdä syntiä, jos kerran olemme ikuisesti turvassa? Tämä kysymys on yleinen ja tulee suurimmaksi osaksi niiden suusta, jotka eivät ole olleet kiinnostuneita kuuntelemaan niitä selkeitä Raamatun paikkoja, jotka opettavat pelastus varmuutta. Jos käsityksesi pelastuksesta on, että pelastus on ihmisen päätös, on sinulla köyhä käsitys pelastuksesta, sillä se riippuu ihmisestä. Raamattu opettaa pelastuksen riippuvan yksin Jumalasta. Hänen antama pelastuksensa tarkoitus on vapauttaa ihminen synnin orjuudesta. Jeesus sanoi: ”Te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi” (Joh. 8:32). Kun Jumala synnyttää ihmisen uudesti, ylivoimainen halu tehdä syntiä häviää! Aito kristitty ei halua tehdä syntiä, sillä hänellä on uusi luonto: ”se, mikä on vanhaa, on kadonnut” 2. Kor. 5:17.

Meidän pelastuksemme on varma, sillä me seisomme armossa. Me seisomme Hänen armossa, emmekä omassa uskossamme. Jos kristitty voisi menettää pelastuksensa silloin raamattu valehtelisi sanoessaan: ”Hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka” Fil. 1:6. Jeesus valehtelisi sanoessaan: ”minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.” Joh. 10:28-29. Paavali valehtelisi sanoessaan: ”jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut.” Room. 8:30.

Raamattua tutkiessamme tietäen, että se ei sisällä ristiriitoja, emme löydä yhtäkään jaetta, joka opettaisi Jumalan lapsen voivan lopulta joutua kadotukseen. Ikuinen elämä on ikuinen, ei hetkellinen. Jumala on täydellinen pelastaja ja Hän on luvannut viedä omansa kirkkauteen. Vain koska moni polkee Jumalan armoa jalkoihin eläen epäpyhää elämää vedoten Jumalan rakkauteen ei tämä anna meille oikeutta kyseenalaistaa pelastuksen varmuutta. Tekopyhille ei ole pelastusvarmuutta, sillä siellä missä ei ole pyhyyttä ja nöyryyttä ei ole pelastustakaan. Vanhurskautusta aina seuraa pyhitys. Aidot kristityt seisovat Jumalan armossa vapaudessa synnin orjuudesta ja heidän kerskauksena on Jumalan kirkkauden toivo!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s