Pelastusvarmuus osa 3 (Room. 5:6-11)

“Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä. Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut; emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet.”

Jae 6
”Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä” Apostoli Paavali oli edellisessä jakeessa todistanut pelastusvarmuuden sillä, että Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu. Nyt hän avaa opin Jumalan rakkaudesta ihmeellisellä tavalla. ”Sillä meidän vielä ollessamme heikot” Paavali tekee selväksi, että totaalinen kyvyttömyys on raamatun totuus. Mitä tarkoittaa olla heikko/kyvytön (asthenōn)? Me olimme täysin kyvyttömät ottamaan minkäänlaista askelta pelastusta kohti, saamaan pelastusta tai Jumalan mielisuosiota. Me olimme kyvyttömiä, sillä me olimme haluttomia. Me olimme haluttomia (Joh. 1:10-11), sillä me olimme kuolleita (Efe. 2:1).

Monilla on väärä ymmärrys ihmisen luonnosta ja tämä väärä ymmärrys ihmisen luonnosta johtaa epäkypsiin ja tarpeettomiin, joskus jopa syntisiin reaktioihin kun Raamattu opettaa Jumalan kaikkivaltiutta pelastuksessa. Annan esimerkin. Nuori nainen opiskelee antropologiaa liberaalisessa yliopistossa ja hän uskoo ihmisen olevan pohjimmiltaan hyvä. Hän uskoo, että kaikki pahat teot ovat syntyneet ulkopuolisten ikävien asioiden vaikuttamina. Tällaisen ajatuksen kanssa hänen on erittäin hankalaa lukea niitä raamatun paikkoja, jotka eivät ainoastaan puhu siitä, että Jumala voi pelastaa ja tuomita kenet tahtoo, vaan että Hän myös tekee näin. Välttämättömästi hän ajattelee, että tämä ei sovi Jumalan rakastavaan luontoon ja niinpä Jumala näin toimiessaan tekisi väärin. Toisin on sen henkilön reaktio, jota ei niinkään kiinnosta se mitä langenneella ihmisellä on sanottavana itsestään, vaan se, mitä Jumala on sanonut. Hänen lähtökohtansa kaikkeen siihen, mitä raamattu puhuu ihmisestä, on: ”Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat.” 1. Moos. 6:6. Tämä oikea ymmärrys ihmisestä johtaa myös suunnattomasti suurempaan ymmärrykseen Jumalan rakkaudesta. Sillä kun me vielä olimme kuolleita, Kristus kuoli.

Huomioi, että se oli Kristus, joka kuoli. Miksi emme pysähdy miettimään tätä? Onko tämä meille itsestäänselvyys? Kristus! Jumalan Poika! Sama Kristus, joka yhdessä Isän ja Hengen kanssa hukutti maailman tulvaan ja tuhosi Sodoman ja Gomorran vanhurskaasti ja oikeutetusti. Ei meidän ajan ihmiset ole yhtään parempia, mutta silti Kristus asetti rakkautensa meidän kaltaisiin syntisiin, jotka emme ansaitse, että edes eläin kuolisi meidän edestämme. Kristus, joka loi kaiken hyvän mitä on ja me kapinoimme häntä vastaan ja mitä Hän tekee? Tuhoaa joka ikisen ihmisen? Ei, vaan Hän kuolee valittujensa edestä kaikista kansoista ja kielistä jo silloin, kun me vihasimme häntä. Ainoastaan Kristus on kuollut meidän edestämme!

Kristus kuoli oikeaan aikaan. Kristus kuoli asetettuun aikaan. Älä anna susien ikinä solmia tätä totuutta kieroon mielessäsi. Kristus ei kuollut vahingossa. Kristus ei kuollut ilman, että Isä olisi tiennyt tämän aina. Kristuksen kuolema ei olisi voinut tapahtua jotenkin muuten tai jäädä tapahtumatta. Kristus on lammas teurastettu ennen aikojen alkua: ”Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa”. Me saatamme tehdä asioita myöhässä, mutta Jumala ei ikinä tee mitään myöhässä. Me saatamme ajatella niin kuin paholainen, että meidän valintamme ja juonemme jollain tavalla yllättäisivät tai estäisivät Jumalan tahdon, mutta todellisuus on se, että Jumala on kaikkivaltias ja nauraa: ”Maan kuninkaat nousevat ja ruhtinaat kokoontuvat yhteen Herraa ja hänen voideltuansa vastaan. Sillä totisesti, tässä kaupungissa kokoontuivat sinun pyhää Poikaasi Jesusta vastaan, jonka sinä olet voidellut, sekä Herodes että Pontius Pilatus pakanain ja Israelin sukukuntain kanssa, tekemään kaiken, minkä sinun kätesi ja päätöksesi oli edeltämäärännyt tapahtuvaksi.” Apt. 4:26-28.

Kun Jumala on asettanut, että jotakin tapahtuu, se tapahtuu juuri silloin ja juuri niin kuin Hän on sen asettanut. Tässä maailmassa ei ole tapahtunut mitään, mitä Jumala ei olisi edeltä asettanut ja silti on yhtä todellista, että Herodes, Pilatus ja Israelin sukukunta tekivät kaiken omasta luonnostaan ja siten Jumala on oikeutettu rankaisemaan kaikkea heidän syntiään. Niin kuin Israelin kansa pääsi pois orjuudesta juuri silloin, kun kanaanilaisten pahuus oli tullut täyteen, niin myös Kristus kuoli juuri silloin, kun aika oli tullut täyteen. Juutalaisilla oli ollut 1400 vuotta aikaa näyttää, että laki voi vanhurskauttaa heidät ja he epäonnistuivat: ”Ja jälleen kerran Israelilaiset tekivät sitä, mikä on pahaa Herran silmissä”. Kreikkalaiset olivat saaneet yrittää löytää Jumalan viisaudellaan ja Roomalaiset voimallaan.

Kristus kuoli oikeaan aikaan jumalattomien edestä. Paavali käyttää sanaa ”jumalattomien” hänelle tyypillisen ”meidän” sijasta. Miksi? Korostaakseen sitä, että kun me olimme heikot, me todella olimme jumalattomat. Tämä korostaa Jumalan rakkautta, sillä tämä on mitä ihmeellisin mysteeri: Pyhä Jumala rakastaa epäpyhää ihmistä. Me ymmärrämme, että Jumala rakastaisi vanhurskasta, hyvää, puhdasta ja jumalista, mutta että Hän rakastaisi meitä ei olekaan niin helppoa ymmärtää: ”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” 1 Joh. 4:10. Rakkaus ei ole siinä, että me rakastimme Jumalaa, sillä me emme rakastaneet häntä. Me vihasimme häntä ja syljimme hänen lakinsa päälle ja Hän rakasti meitä. Tämä on ehdotonta rakkautta. Tämä on myös syy sille, että uskon ehdottomaan valintaan (Jumala valitsi omansa ennen aikojen alkua, Efe. 1 & 2), sillä minä uskon ehdottomaan rakkauteen ja siihen, että ehdotonta rakkautta ei voida tehdä tyhjäksi, vaan se saavuttaa toivomansa.

Pelastusvarmuus on todellinen, sillä jos Jumala rakastaisi meitä sen tähden, että me rakastamme häntä, silloin hänen rakkautensa meitä kohtaan kestäisi vain niin kauan kuin meidän rakkautemme häntä kohtaan. Tällöin meidän pelastuksemme olisi meidän pettävien sydänten varassa ja emme ikinä voisi olla sekuntiakaan hänen rakastamiaan, sillä luonnollinen ihminen ei tule rakastamaan Jumalaa. Mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta ja koska Jumala rakastaa syntisiä, meidän pelastuksemme ei ole riippuvainen meidän hyvyydestämme, vaan se lepää Jumalan rakkauden ikuisessa horjumattomassa luonnossa.

Uskotko, että Jumala ei rakasta sinua? Sinä sanot, että ansaitset kadotuksen ja Jumalan vihan. Olet oikeassa, mutta miksi Jumala ei ole sitten jo tuominnut sinua kadotukseen? Hänen armonsa on ylenpalttinen ja hänen kärsivällisyytensä suuri. Ole varma siitä, että hänen tuomionsa on tuleva ja hänen vihansa lankeava jokaisen sinun kaltaisesi jumalattoman päälle, mutta Kristuksessa sinä voit olla turvassa. Jumalan rakkaus ei perustu siihen kuka sinä olet, vaan siihen kuka Kristus on. Ja Jumalan muuttumaton rakkaus on minun ja sinun Kristuksessa. Hänen vanhurskauteen puetuille ei ole enää vihaa jäljellä, vaan ainoastaan hänen rakkaus: ”Ei Herra viivytä lupauksensa täyttymistä, niin kuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.” 2 Piet. 3:9.
Jos olet jo luottanut Kristukseen ja tiedät, että et ole elänyt kristityn elämääsi tämän rakkauden arvoisesti on sinun aika tehdä parannus. Oletko muistanut rukoilla? Oletko muistanut anoa häneltä tahtomista ja tekemistä hänen rakkautensa eteenpäin viemiselle? Rukoile C T Studdin sanojen mukaan:

“Kun tämä kirkas maailma minua kiusaa,
Kun Saatana olisi voittaa;
Kun liha vaatii saada tahtonsa,
Silloin auta minua Herra ilolla sanomaan;
Vain yksi elämä, pian on ohi,
Vain mikä on Kristukselle tehty kestää.

Isä anna minulle tarkoitus syvä,
Ilossa tai surussa Sinun sanasi pitää;
Uskollinen ja tosi vaikka mikä olisi,
Miellyttäen sinua jokapäiväisessä elämässäni;
Vain yksi elämä, pian on ohi,
Vain mikä Kristukselle on tehty kestää.

Oi anna minun rakkauteni palaa,
Ja maailmasta anna minun kääntyä;
Elää Sinulle, ja Sinulle yksin,
Tuoden Sinulle iloa Valtaistuimellasi;
Vain yksi elämä, pian on ohi,
Vain mikä Kristukselle on tehty kestää.

Vain yksi elämä, kyllä vain yksi,
Nyt anna minun sanoa, ”Sinun tahtosi tapahtukoon”;
Ja kun viimein kuulen kutsun,
Minä tiedän sanovani ”se oli kaiken arvoista”;
Vain yksi elämä, pian on ohi,
Vain mikä Kristukselle on tehty kestää.

Vain yksi elämä, pian on ohi,
Vain mikä Kristukselle on tehty kestää.
Ja kun minä teen kuolemaa, kuinka onnellinen olenkaan,
Jos elämäni lamppu on Sinulle palanut.

Jakeet 7-8
”Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.” Usein meidän asenteemme sellaisia raamatun paikkoja kuten Joh. 3:16 ovat hyvin kylmiä, sillä me emme muistuta itseämme siitä totuudesta, että Jumala ei tullut laskemaan elämäänsä vanhurskaiden ja hyvien ihmisten edestä, vaan pahojen. Sana ”syntisiä” kuvaa moraalista rappiota ja siten lankeamista Jumalan vihan ja epäsuosion alle ja me olimme tässä tilanteessa, kun Kristus kuoli meidän edestämme.

Sanon tämän peläten, mutta yksi syy sille, että Jumala ei päätynyt universalismiin on, että tuomion päivänä me tiedämme mitä meidän kuuluisi saada, jos Kristus ei olisi kuollut. Meillä ei ennen ollut edes halua hänen ystävyyttään kohtaan, mutta nyt me haluamme hänet ja sinä päivänä, kun lampaat erotetaan vuohista, me näemme selkeästi, että me olemme lampaita ainoastaan, koska Hän valitsi ja kutsui meidät omakseen.

Jakeet 9-10
”Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut;” Jälleen kerran näemme, että Paavali jatkuvasti pysyy tässä pelastusvarmuuden teemassa. Hän argumentoi suuremmasta pienempään. Jos kerran Kristus teki sen kaikkein vaikeimman, eli kuoli meidän edestämme silloin kun me olimme vielä hänen vihollisiaan ja turvasi jokaisen omansa vanhurskautuksen kuolemallaan. Jos Hän lähettämällä Pyhän Hengen synnyttämään meidät uudeksi ja vuodattamaan Jumalan rakkauden meidän sydämiimme niin, että me emme enää ole Jumalan vihollisia, vaan ystäviä – kuinka paljon helpompaa? Kuinka paljon varmempaa on se, että Hän nyt pitää meidät ominaan loppuun asti?

Me olemme tällä hetkellä sovitetut. Miksi? Koska Kristus on kuollut ja ylösnoussut. Me olemme pelastetut hänen elämänsä kautta nyt. Hän ikään kuin sanoo: ”Ajattele, että jos Kristuksen kuolema on saanut näin paljon aikaan, ajattele kuinka paljon enemmän hänen elämänsä saa aikaan!”. Pelastus on alusta loppuun asti Jumalan vaikuttama ja varma.
On surullista nähdä typeriä filosofisia teorioita koskien Kristuksen sovitustyötä, jotta ihmisen olematon autonominen vapaatahto säilyisi. Jotkut uskovat, että Kristus on sovittanut ja maksanut kaiken, mutta tämä ei kuitenkaan ole miksikään hyödyksi suurelle osalle, sillä he eivät tee omaa osaansa. He eivät alistu sille totuudelle, että Jumala on se, joka antaa ja vaikuttaa uskon uudestisyntymisen kautta eikä ihminen. Jumala ei rankaise samasta synnistä kahta kertaa ja niinpä kaikki joiden synnit on naulattu ristille, eivät voi joutua kadotukseen. Miksi sitten kaikki eivät pelastu? En häpeä sanoa, että en usko sekuntiakaan, että Kristus kuoli ristillä joka ikisen henkilön edestä, sillä minä en ole universalisti. Raamatullinen ymmärrys Kristuksen ristintyöstä ei johda väittelyyn kalvinismista ja arminiolaisuudesta, vaan kalvinismista ja universalismista.
Jeesus sanoi, että Hän laskee elämänsä lampaiden edestä ja lampaat kuulevat hänen äänensä ja kaikki eivät ole hänen lampaitaan (Joh. 10). Raamattu puhuu useasti siitä, kuinka Kristus kuolee omiensa puolesta, kuinka Hän tietää kenet Hän on valinnut, kuinka valitut voittavat hänen kanssaan ja kuinka meidät on ennalta määrätty hänen kuvansa kaltaiseksi ja kuinka Jumala on tahtonut näyttää armonsa laupeuden astioissa ja vihansa vihan astioissa.

Ajattele näitä sanoja: ”Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut Poikansa lihan ruumiissa kuoleman kautta” Kol. 1:21-22. Meidän vihollisuutemme ei ole mikään este Jumalalle murtaa meidän vastustuksemme. Tämä on aivan niin kuin Room. 9:15,16: ”Minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, ja armahdan, ketä armahdan”. Niin se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka on armollinen.” Kun Jumala päättää antaa armon, Hän antaa sen. Sinä et voi estää sitä, se ei riipu meistä, vaan Jumalasta. Jos se riippuisi meistä, kukaan ei pelastuisi, sillä me emme tahdo tai juokse oikeaan suuntaan. Jumalan täytyy ensin antaa meille uusi elämä. Mieti myös näitä sanoja: ”mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut.” Room. 8:30. Joka ikinen, joka on edeltä määrätty, on kutsuttu. Jokainen, joka on kutsuttu, on vanhurskautettu. Jokainen, joka on vanhurskautettu, kirkastetaan niin varmasti, että hän on ikään kuin jo ”kirkastettu”. Tämän tähden tyhmä ajatus siitä, että kristitty voi menettää pelastuksensa ja että kaikki ovat kutsutut pelastavasti on juuri sitä: tyhmä.

Jae 11
”emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet.” Jos tämäkään ei vielä riitä, sanoo Paavali: ”on Jumala meidän kerskauksemme!”. Mitä syytä meillä on enää itkeä? Mitä syytä meillä on enää nurista? Mitä syytä meillä enää on epäillä? Ensimmäisestä jakeesta asti hän on maininnut, että meillä on rauha Jumalan kanssa ja me olemme nyt armossa, meillä on lupaus Jumalan kirkkaudesta ja me iloitsemme ahdistuksissa. Ahdistukset eivät ole meille pahaksi ja me emme joudu häpeään. Hän sanoo, että meille on annettu Jumalan rakkaus, Pyhä Henki ja Jeesus Kristus, joka kuoli meidän edestämme silloin kun me olimme paljon pahempia kuin tänään ja niinpä me pelastumme vihasta, sillä sitä ei enää ole meille jäljellä! Hän ei anna yhtäkään sanaa siitä, että meidän kuuluisi epäillä pelastustamme, jos olemme uskoneet häneen. Kaikissa jakeissa me olemme se osapuoli, joka ottaa vastaan ja Jumala on se, joka on tehnyt kaiken meidän edestämme. Me kerskaamme monista tyhmistä asioista, mutta miksi emme tästä? Niin kuin John MacArthur sanoo saarnassaan näissä jakeissa: ”Kaikki muu on suunnattomasti vähempiarvoista, kuin tämä. Tämä on kaikista suurin syy kerskata.” Me olemme saaneet sovituksen yksin Kristuksen tähden.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s