Jumalan liittouskollisuus motiivi kestävyyteen (Heb. 13:1-6)

HEBREALAISKIRJE LUKU 13:1-6

Pysyköön veljellinen rakkaus. Älkää unhottako vieraanvaraisuutta; sillä sitä osoittamalla muutamat ovat tietämättään saaneet pitää enkeleitä vierainaan. Muistakaa vankeja, niinkuin olisitte itsekin heidän kanssaan vangittuina; muistakaa pahoinpideltyjä, sillä onhan teillä itsellännekin ruumis. Avioliitto pidettäköön kunniassa kaikkien kesken, ja aviovuode saastuttamatonna; sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee. Älkää olko vaelluksessanne ahneita; tyytykää siihen, mitä teillä on; sillä hän itse on sanonut: “En minä sinua hylkää enkä sinua jätä”; niin että me turvallisin mielin sanomme: “Herra on minun auttajani, en minä pelkää; mitä voi ihminen minulle tehdä?”

Asiayhteys
Kahdentoista luvun ajan Apostoli on maalannut Kristuksen kirkkaudet ja siunaukset, jotka uskovat ovat saaneet hänen kauttansa. Hän on pyytänyt heitä, etteivät he luopuisi Kristuksesta ja on muistuttanut heitä, että jos he näin tekisivät, heidän paikkansa on ulkona Jumalan leiristä, pimeydessä. Hän on osoittanut heille, että ne, jotka ovat todellisesti syntyneet Jumalan hengestä, jatkavat eteenpäin menemistä hengellisessä kasvussa aina viimeiseen henkäykseen asti.

Tilanne oli tämä: hebrealaisten usko Kristukseen on vaarassa sammua (3:12-14). He eivät enää ole innokkaita niin kuin ennen. Jotkut heistä eivät edes vaivaudu tulemaan seurakuntaan (10:25) ja moni niistä jotka tulee, eivät ota vaaria siitä, mitä saarnataan (2:1). Heidän mielenkiintonsa totuutta kohti menee jatkuvasti alaspäin. Sen sijaan, että he ottaisivat vaarin opetuksesta ja olisivat kykeneviä opettamaan uskonsa myös toisille, he eivät osoita mitään kiinnostusta mennä eteenpäin Kristityn elämässä. He eivät ole edes hallinneet evankeliumin aakkosia, saati sen syvempiä totuuksissa (5:12). Apostoli muistuttaa heitä ajasta, jolloin he kestivät uskossa monia kärsimyksiä (10:32-34). Tämä ei ollut heidän nykyinen tilanteensa. He ovat tulleet heikoksi. Jos he olisivat vielä juutalaisia, Rooman imperiumi tunnustaisi heidät laillisen uskonnon jäseniksi. He ovat kuitenkin kristittyjä ja Nero on alkanut vangitsemaan, murhaamaan ja polttamaan juuri heitä. Olisiko siis parempi luopua uskosta ja palata juutalaisuuteen? Miksi ei ottaa helpompaa tietä? Niinpä ajatus uskon kieltämisestä pyörii heidän mielessään. Tähän tilanteeseen Hebrealaiskirje on kirjoitettu, sillä niille, jotka ovat syntyneet Jumalan hengestä luopuminen ei ole mahdollisuus. Jumala on asettanut keinot, että se työ, jonka hän on aloittanut, täyttyy. Kukaan ei voi ryöstää heitä hänen kädestään. Niinpä Jumala oli asettanut tämän kirjeen keinoksi, jonka tähden nämä ajatukset karkotettiin.

Hebrealaiskirjeen tarkoitus on selkeä. Hebrealaisten usko oli kuin tuli, joka on sammumassa. Se savusi vielä, mutta liekit olivat hävinneet. Nuotio täytyi saada syttymään uudelleen. Tämä kirje on elintärkeä jokaiselle, joka on pelon vallassa, jonka into on kuolemassa ja jonka korvat ovat tulleet kuuroiksi opetukselle.
Sytytysaine, jonka apostoli kaataa sammuvaan nuotioon on hänen opetuksensa. Hebrealaiskirjeen ensimmäiset kolme jaetta antavat meille tiivistettynä kaiken sen, mitä hän on opettanut tässä kirjeessä. Hän puhuu ensimmäisenä ilmestyksestä: ”Jumala … puhui” (1:1). Hän puhuu persoonasta: ”Jumala … on … puhunut meille Poikansa kautta” (1:1-2). Hän puhuu työstä: ”Hän … toimitettuaan puhdistuksen synneistä …” (1:3). Tämä on tiivistettynä, mistä Hebrealaiskirjeessä on kyse. Tuli, jolla apostoli sytyttää tämän aineen, on hänen varoituksensa ja kehotuksensa.

Katsoessamme siis tämän kirjeen viimeistä lukua, joka sisältää tiivistettynä kristityn etiikan, muistamme, että ennen kehotusta toimimaan tämän mukaan, on Apostoli antanut suuren määrän oppia koskien uutta liittoa, Kristuksen työtä, persoonaa ja virkoja ja uskovien pelastusvarmuutta. Oppi on perusta, jolla kristityn elämä seisoo. Molemmat ovat erittäin tärkeitä ja nyt me katsomme tätä jälkimmäistä: kristityn elämää.

Meidän tunnustuksemme täytyy olla sopusoinnussa sen kanssa mitä Raamattu opettaa. Meidän elämämme täytyy olla sopusoinnussa sen kanssa mitä tunnustamme uskovamme. Meidän sanamme ja tekomme joka päivä ovat joko vanhurskautus/oikeutus sille mitä tunnustamme Kristuksesta, tai ne tuottavat häpeää Kristuksen nimelle. Henkilökohtaista pyhyyttä ei voida painottaa liikaa kristityn elämässä. Ensimmäiseksi se on mitä vahvin todistus maailmalle. Toiseksi pyhyys antaa ilon uskovalle. Jos ajattelet synnin olevan hauskaa, kokeile pyhyyttä. Milloinkaan ihminen ei ole niin onnellinen kuin hän on ollessaan Jumalan tahdossa (Ps. 19:8-10; Ps. 64:11; Ps. 68:4; Ps. 97:11-12; Saar. 2:26). Onneton kristitty on kristitty, joka ei ole kuuliainen (oxymoron, 1 Joh. 3:9) Jumalan käskyille, sillä jos hän olisi, hänellä olisi ilo. Katsokaamme siis miten meidän kuuluu elää raamatun oppien valossa.

  1. Muista antaa erityistä huomiota suhteillesi toisten kristittyjen kanssa

Jakeet 1-3
”Pysyköön veljellinen rakkaus. Älkää unhottako vieraanvaraisuutta; sillä sitä osoittamalla muutamat ovat tietämättään saaneet pitää enkeleitä vierainaan. Muistakaa vankeja, niinkuin olisitte itsekin heidän kanssaan vangittuina; muistakaa pahoinpideltyjä, sillä onhan teillä itsellännekin ruumis.”

Asenne, joka meillä täytyy olla toisia uskovia kohtaan, on veljellinen rakkaus. Apostoli ei käske meitä harkitsemaan toisia veljiksemme ja toimimaan tämän mukaan. Ei, ei! Hän käskee meitä muistamaan faktan, että me olemme veljiä ja sen tähden meidän kuuluu toimia heijastaaksemme tätä faktaa. Seurakunta ei ole organisaatio, yhdistys tai kerho. Se on veljeskunta. Jopa ne uskovat joista me emme pidä, ovat veljiämme. Tämä on fakta. Tämä ei ole asia, jossa meillä olisi valinnanvaraa. Meidän ei kuulu käyttäytyä niin kuin, jos tämä olisi totta, vaan muistaa, että tämä on totta.
Jae 2 tekee selväksi, että tämä veljellinen rakkaus ei ylety ainoastaan paikallisseurakunnan jäsenille, jotka tunnemme hyvin. Se on lämmin jokaiselle uskovalle, jopa niille, jotka ovat vieraita meille ja ovat vain läpikulkumatkalla. Meidän kuuluu olla vieraanvaraisia heille. Muista, että vieras ei ole ainoa, joka hyötyy, vaan olemalla vieraanvarainen, joillakin uskovilla on ollut etuoikeus saada pitää vierainaan enkeleitä. Tämä viittaa Aabrahamiin ja Loottiin, joiden tykönä enkelit vierailivat. Apostolin tarkoitus on sanoa, että vieraanvaraisuus on otollista Jumalan silmissä. Miten kohtelisit fyysistä veljeäsi, kohtele myös veljeäsi Kristuksessa.
Meidän kuuluu muistaa rukouksilla ja muilla mahdollisilla avuilla niitä, jotka kärsivät uskonsa tähden, sillä me voisimme olla heidän saappaissaan. Nekin kristityt, joita et ikinä näe, ovat sinun veljiäsi. Näiden kolmen jakeen tärkeys voidaan tiivistää Jeesuksen sanoihin:

”Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne; minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.” (Matt. 25:25-36).

  1. Varo, etteivät maalliset asenteet vaikuta sinuun.

Jakeet 4-5a
”Avioliitto pidettäköön kunniassa kaikkien kesken, ja aviovuode saastuttamatonna; sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee. Älkää olko vaelluksessanne ahneita; tyytykää siihen, mitä teillä on.” Apostoli vetää huomion kahteen yleiseen asenteeseen, jotka tuhoavat Kristityn todistuksen maailman edessä, ellei hän hankkiudu niistä eroon. Ensimmäinen on vääränlainen asenne avioliittoa kohtaan. Toinen on väärä asenne rahaa kohtaan.

Ensimmäisen vuosisadan pilaantuneessa maailmassa avioliitto merkitsi erittäin vähän.  Tämän tähden seksuaalinen kanssakäynti naimattomien ihmisten välillä oli yleistä, niin kuin myös aviorikokset ja homoseksuaalisuus. Tämä tilanne sai joitakin kristittyjä reagoimaan väärin. He opettivat, että seksuaalinen puhtaus oli niin tärkeä, että evankeliumi vaati selibaattia ja asketismia – kristittyjen ei kuuluisi mennä naimisiin eikä olla missään tekemisissä seksin kanssa. Näiden kahden ääripään väliin Apostoli ilmoittaa totuuden kauneuden.
Avioliitossa ei ole mitään hävettävää. Kuinka siinä voisikaan olla, kun kerran Jumala sen asetti? Fyysinen intiimisyys on Jumalan lahja avioliitossa. Siinä ei ole mitään pilaavaa funktiota ja se on tarkoitettu nautittavaksi. Jumalan määräämä tie on siveys avioliiton ulkopuolella ja nautinto sen sisällä. Kuinka suuri todistus tämä onkaan ollut vuosisatojen vaihteessa. Johdonmukaiset kristityt ovat uskollisia ja rakastavia kumppaneita, jotka luovat ja pitävät vakaan ja rakastavaisen kodin (Efe. 5:21-33; Tiit. 2:4-5; 1 Piet. 3:1-7; Matt. 19:4-6). Ne sen sijaan, jotka saastuttavat aviovuoteen, naimisissa tai naimattomina, saavat Jumalan vastaansa tuomiopäivänä. Seksuaalisesti moraalittomat ja liberaalit ihmiset vastaavat kerran ajatuksistansa, sanoistansa ja teoistansa vihaisen Jumalan edessä. Maailman äänet ovat kovia ja houkuttelevia, mutta yhteiskunta ei ole lopullisesti se, jonka edessä me olemme tilivelvolliset. Me olemme tilivelvolliset Jumalan edessä, joka loi meidät ja Luojana hänellä on auktoriteetti kertoa mitä me voimme ja mitä me emme voi tehdä. Jumalan valta/voima käskeä sisältää myös oikeuden käskeä, siunata tai rangaista hänen mielensä mukaisesti, siten jokainen meistä on vailla tekosyytä.

Jumala joka sanoi, ”älä tee aviorikosta” sanoi myös ”älä himoitse” (2 Moos. 10:14, 17). Kristityn täytyy olla yhtä vapaa materiaalisesta tyytymättömyydestä, kuin seksuaalisesta moraalittomuudesta. Tämä täytyy tietenkin ymmärtää raamatun kokonaistodistuksen valossa välttääksemme ääripäitä. Raamattu tekee selväksi, että on olemassa taloudellinen tilanne, jossa uskova on synnissä ja tällöin hänen ei täydy olla tyytyväinen tilanteeseensa. Uskovalla on velvollisuus tehdä työtä ja saada palkkansa. Sananlaskuissa vauraus on monesti siunaus jumalan omille. Ne, jotka paiskivat käsillänsä saavat siitä elatuksensa (2 Tess. 3:12), ne jotka näkevät vaivaa Sanassa saavat elatuksensa siitä (1 Kor. 9:13-14) ja valitettavissa poikkeus tilanteissa he ovat myös velvoitettuja tekemään toista työtä tuottaakseen perheellensä heidän tarpeensa, sillä muuten he olisivat synnissä (1 Tim. 5:8). Mitä apostoli siis tarkoittaa on, että jos et ole taloudellisesti syntisessä tilanteessa, etkä laiminlyö velvollisuuksiasi perhettäsi, ystäviäsi, paimentasi kohtaan, ole tyytyväinen siinä missä olet. Älä himoitse enempää. Jos sinulla on ruoka ja vaatteet, ole tyytyväinen. Rahan himo on kaiken pahan alku ja juuri ja monet ovat lävistäneet itsensä suurilla kivuilla sen tähden. Helpompi on kamelin kulkea neulansilmän läpi kuin rikkaan, joka rakastaa omaisuuttaan, päästä taivaan valtakuntaan.

Nyt katsomme mitä ihmeellisintä lausetta, jonka Apostoli antaa meille motiiviksi tähän kaikkeen.

Jumalan liittouskollisuus suurin motiivi tyytyväisyyteen

Jae 5b-6
” sillä hän itse on sanonut: “En minä sinua hylkää enkä sinua jätä”; niin että me turvallisin mielin sanomme: “Herra on minun auttajani, en minä pelkää; mitä voi ihminen minulle tehdä?” Syy sille, miksi sinun ei kuulu himoita on tämä: Jumala ei hylkää tai jätä sinua! Ajattele tätä. Älä vain lue tätä pysähtymättä. Jotta et tekisi näin, annan vain raamatun paikkoja ja pyydän sinua lukemaan ja miettimään niitä tämän valossa. Tämä lupaus ei ole uutta raamatussa, vaan on ollut Jumalan lupaus omillensa alusta asti, tähän päivään saakka. Sama lupaus, jonka hän antoi Jaakobille, Moosekselle, Joosualle, Daavidille, Apostoli kokee voivansa antaa jokaiselle Jumalan omalle. Tämä on suurin motiivi kristilliseen tyytyväisyyteen ja on tämän tyytyväisyyden saamisen salaisuus: ”En minä sinua hylkää, enkä sinua jätä”. Katso 1 Moos. 28:15; 5 Moos. 31:6; Joos. 1:5; 1 Aik. 28:20; Ps. 37:25; Jes. 43:1,2. Älä kuvittelekaan, että voit kasvaa pyhityksessä, ellet ole valmis meditoimaan raamatun jakeiden äärellä (Joh. 17:17).

Muista, että hebrealaiset elivät vainon aikana. Miten sinä ajattelet selviäväsi vainoista, elleivät nämä sanat ole syvällä sydämessäsi: ”En minä sinua hylkää enkä sinua jätä”. Ratkaiseva ero vainojen aikana, joka paljastaa kristityt valhekristityistä on tämä. Valhekristityt (1 Joh. 2:19; 2 Piet. 2:22; Matt. 7:21-23) laskevat tämän maailman mukavuudet tärkeämmäksi kuin Jeesuksen Kristuksen. Ne, jotka Jumala on pelastanut tietävät, että tämä aika ei ole mitään verrattuna tulevaan. Heitä ei mikään vaino voi saada luopumaan Kristuksesta (Room. 5:1-5; 8:29-39; Joh. 10:27-30; Fil. 1:6; Heb. 6:9). He tietävät, että joka häpeää Poikaa ja hänen sanojansa, sitä Jumala on häpeävä. He tietävät, että Jumala ei hylkää heitä ja sen tähden vainojenkin keskellä he voivat turvallisesti sanoa: ”Herra on minun auttajani, en minä pelkää; mitä voi ihminen minulle tehdä.” Tämän valossa meditoi ja rukoile näiden raamatunpaikkojen äärellä: Ps. 27; Ps. 56:12; Ps. 118:5-9; Jes. 51:12-13; Naah. 1:7; Room. 8:31.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s