Rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä (1 Tim. 1:5-7)

1 Tim. 1:5-7                                                                                Saarnattu 16.9.2018

”Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta. Muutamat ovat hairahtuneet niistä pois ja poikenneet turhiin jaarituksiin, tahtoen olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät.”

Kiitos Herralle näistä jakeista. Viime kerralla katsoimme jo pintapuolisesti näitä jakeita ymmärtääksemme, mitä ne sanovat totuuden ensisijaisuudesta. Huomasimme, että terve seurakunta pysyy totuudessa ja vastustaa niitä ihmisiä, jotka pyrkivät tuomaan tuhoavia oppeja seurakuntaan. Tänään tahdon mennä syvemmälle näihin jakeisiin ja erityisesti Paavalin lauseeseen: ”Käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä.” oppiaksemme sydämen varjelemisen tärkeyden kristityn elämässä. Sydän on ihmisen linnoitus ja joka valloittaa sydämen hallitsee koko ihmistä. Pietari kirjoitti: ”sillä kenen voittama joku on, sen orja hän on.” (2 Piet. 2:19). Tämän tutkimisen kautta toivon, että huomaamme harhaopettajien surullisen tilan ja vaikka meidän kuuluu seistä lujana valheenpuhujia vastaan ei tämä tarkoita, etteikö meidän sydämemme kuuluisi olla murtunut heidän tähtensä. Heidän sydämensä ei ole Jumalan, vaan turmeluksen orja. Ja missä me olisimme, ellemme Jumalan armosta?
Muista nyt, että näiden jakeiden kuvaamat tapahtumat eivät ole totta ainoastaan ensimmäisen vuosisadan Efesossa. Paavali olisi voinut kirjoittaa samat sanat sadoille seurakunnille Suomessa ja kymmenille tuhansille Euroopassa ja sen tähden me käymmekin tänä päivänä tätä kirjettä läpi. Turhat jaaritukset, motivaatiopuheet, teologinen liberalismi ja väärän evankeliumin julistaminen ovat todellinen ongelma missä maailmanosassa sitten olemmekin. Totuus ei ole saanut tilaa harhaopettajissa tänäänkään. He eivät pyri rakkauteen (toisten rakentamiseen), vaan ovat paisuneita ja ymmärtämättömiä, riitakysymyksien ja sanakiistojen kipeitä henkilöitä, jotka aiheuttavat kateutta ja riitaa. Nämä yksilöt, joista Paavali puhuu, olivat kääntäneet selkänsä terveelle opille ja uskolle, joka on jumalisuuden mukainen. He tahtoivat olla lain opettajia, mutta eivät ymmärtäneet mitä puhuivat. He kielsivät evankeliumin selkeät opit ja niiden soveliaan käytön. He kääntyivät turhiin mietiskelyihin ja asioihin, jotka eivät kirkasta Pyhää Jumalaa. Syy tälle Paavalin mukaan on, että heidän sydämensä ei ole puhdas. Heidän sydämensä ei ole totuuden, vaan vääryyden valtaama. Terveenä seurakuntana me tahdomme varjella sydämemme ja rukoilen, että tänään Jumala Henkensä kautta olisi armollinen painattamaan Sanansa sisimpääsi koskien tätä asiaa. Kristitty ei nimittäin täydellisty uskoontulonsa hetkellä, vaan silloin hänellä alkaa koko elämän kestävä pyhitys. Vaikka vanhaihminen on kuollut ja uusi on tullut tilalle, olemme silti liharuumiissa, jota ei vielä ole lunastettu. Ruumiimme jäsenet, jotka muistavat vanhanluontomme tavat, sotivat uutta ihmistämme vastaan ja sen tähden Jumala on antanut meille Henkensä ja Sanansa, jotta voisimme kuolettaa lihan himot ja kasvaa rakkaudessa, josta Paavali puhuu. Yksi osa tätä rakkautta, jossa meidän kuuluu totuudessa kasvaa, on sydämen puhtaudessa.

Charles Hodge oli yksi 1800-luvun merkittävimmistä teologeista. Hän toimi Princetonin yliopistossa (siihen aikaan oikeaoppisen kristinuskon keskus) Itämaisen ja Raamatullisen Kirjallisuuden, sekä Systemaattisen Teologian professorina vuosina 1820-1878. Ja hän kysyi työnsä alussa: ”Miten on mahdollista, että kaikki teologinen liberalismi näyttää tulevan Saksasta?” ja niin hän matkasi Saksaan kahdeksivuodeksi (1826-1828) opiskellakseen näiden liberaalien professoreiden alaisuudessa. Palatessaan hän puhui Princetonin yliopiston opiskelijoille eräästä Raamatunpaikasta, jota tahdon katsoa teidän kanssanne pääjakeemme ohessa. Hän puhui opiskelijoilleen Sananlaskujen luvusta 4 ja jakeesta 23 vastatakseen kysymykseen: ”Minkä takia teologinen liberalismi oli ottanut vallan Saksasta, joka oli vuosisatoja aikaisemmin todistanut reformaation synnyn omalla maaperällään?” Kääntykää siis Raamatussanne tähän Raamatunpaikkaan.

”Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee.” (San. 4:23). Charles Hodge sanoi opiskelijoilleen näin: “Pyhyys on välttämätöntä oikealle tiedolle jumalisista asioista ja varma turva virheestä. Missä ikinä löydät todellista hurskautta, löydät myös opit syntiinlankeemuksesta, turmeluksesta, uudestisyntymisestä, sovituksesta ja Jeesuksen Kristuksen Jumaluudesta… varjele sydämesi kaikella määrätietoisuudella, sillä sieltä elämä lähtee… Kun ihmiset menettävät uskonnon elämän, he voivat uskoa mitä kammottavimpia oppeja ja iloita niissä.” Miten me siis varjelemme sydämemme?

  1. Ymmärrä tämän tehtävän tärkeys. ”Yli kaiken varottavan varjele sydämesi” sanoo tämän sananlaskun isä pojalleen. Hebrean virke on tässä hyvin ponnekas: ”Vartioi kaikella vartioimisella, vartioi, vartioi, aseta tupla vartio”. Tämä käskyn kiihkeys selkeästi osoittaa, kuinka vaikeaa ja tärkeää ihmiselle on vartioida sydäntä ja kuinka vaarallista tämän säädöksen laiminlyöminen on! Asian tärkeys kiteytyy näihin sanoihin: ”sillä sieltä elämä lähtee”. Sydän määrää kaiken muun: kielemme, silmiemme, korviemme, jalkojemme ja käsiemme toimen. Se on kuin arkku, jonka sisällöstä jäsenemme ammentavat sanansa, tekonsa ja suuntansa. Jeesus sanoi: ”Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvää, ja paha tuo pahastansa esiin pahaa; sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.” (Luuk. 6:45). Kuinka pelottavaa onkaan siis tietää, että kukaan meistä ei ole luonnostaan hyvä ihminen. Mutta tämä on välttämätön tieto, jos tahdomme varjella sydämemme.
  2. Tunne siis sydämesi. Jos et tunne sydäntäsi, miten voisit turvata sen? Ystävät, opiskelkaa omaa sydäntänne, älkää käyttäkö aikaanne turhiin väittelyihin, vaan ottakaa tänään vastaan käytännön teologian leipää sydämellenne. Vakuutan sinulle, että on paljon parempi, että nämä makeat ja pelastavat evankeliumin totuudet ovat voimakkaasti kuljetetut sydämeesi, kuin paljaaseen järkeilyyn tai kuivaan loogiseen päättelyyn. Muista, että olet ”iankaikkisuuden ovella ja sinulla on työtä tehtävänä; ne tunnit, jotka käytät sydäntyöhön omassa kammiossasi osoittautuvat tuhannen taalan arvoiseksi elämäsi viimeisillä tunneilla”[1]. Kuningas Hiskia kykeni yllättävän sairautensa hetkellä rukoilla: “Oi Herra, muista, kuinka minä olen vaeltanut sinun edessäsi uskollisesti ja ehyellä sydämellä ja tehnyt sitä, mikä on hyvää sinun silmissäsi!” (2 Kun. 20:3).
    Sydämen tunteminen alkaa ensin ymmärtämällä mikä sen tila oli ennen uudestisyntymistä? Niin kuin aikaisemmin sanoin, ei ole ketään hyvää paitsi Jumala. Nöyrry siis Jumalan Sanan edessä ja ymmärrä, että ennen kuin Jumalan armo kohtasi sinua, sinun sydämesi oli: I) paha: ”Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?” (Jer. 17:9). On tärkeää muistaa, että sydän ei tarkoita vain tunteita, vaan viittaa Raamatussa siihen kuka ihminen on: hänen luontoonsa, joka määrittelee hänen tekonsa ja osoittaa minkälainen henkilö on kyseessä. Sydän on petollinen tarkoittaen, että se on mutkassa kuin huono tie. Se ei ole luotettava tai turvallinen. Sydän on pahanilkinen, mutta parempi käännös sanoisi englannin kielisten käännösten mukaan toivottoman sairas, tarkoittaen, että se on lääkkeellisesti parantumaton.
    II) ymmärtämätön: ”koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet.” (Room. 1:21, 22). Kuinka moni meistä ajatteli olevansa viisas ennen kuin Jumala avasi silmämme? Todellisuudessa olimme hulluja eläessämme kaikelle muulle paitsi Jumalan kunnialle. Ehkä emme olleet intellektuaalisesti pätemättömiä, mutta Jumalan herruuden kieltäminen on ihmisen typerin teko. Jumalan pelko on todellisen viisauden alku ja hänen käskyjensä noudattaminen parhain palvelus sielulle, tälle kaikelle meidän ymmärtämätön sydämemme kuitenkin nauroi.
    III) turmeltunut: ”Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla, niin kuin kirjoitettu on: ”Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.” (Room. 3:9-13). Meidän koko olemuksemme oli sodassa Jumalaa vastaan, sillä sydämestämme emme tahtoneet etsiä ja palvella Jumalaa ja tehdä hyvää hänen kunniakseen.
    IV) syyllinen: ”Ja hän kutsui taas kansan tykönsä ja sanoi heille: ”Kuulkaa minua kaikki ja ymmärtäkää: ei mikään, mikä ihmisen ulkopuolelta menee hänen sisäänsä, voi häntä saastuttaa, vaan mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen. Jos jollakin on korvat kuulla, hän kuulkoon.” Ja kun hän kansasta erottuaan oli mennyt erääseen taloon, kysyivät hänen opetuslapsensa häneltä sitä vertausta. Ja hän sanoi heille: ”Niinkö ymmärtämättömiä tekin olette? Ettekö käsitä, ettei mikään, mikä ulkoapäin menee ihmiseen, voi häntä saastuttaa? Sillä se ei mene hänen sydämeensä, vaan vatsaan, ja ulostuu.” Näin hän sanoi kaikki ruoat puhtaiksi. Ja hän sanoi: ”Mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen. Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys. Kaikki tämä paha lähtee sisästä ulos ja saastuttaa ihmisen.” (Mark. 7:14-23).
    Lapsena minulle todettiin traumaperäinen stressireaktio. Tiedän kokemuksesta, että psykiatrit pyrkivät auttamaan ongelmallisia ihmisiä ymmärtämään heidän taustaansa, jonka avulla voitaisiin selvittää, minkä takia ihminen toimii tietyllä tavalla. Tämä toimintatapa osoittaa hyvin maailman ajattelutavan: ”Syy sille, että ajattelet tai toimit tietyllä tavalla on, koska sinulle tapahtui tätä ja tuota”. Syy laitetaan johonkin muualle. ”Minun avioliittoni on kamala, sillä en saa sitä, mitä tarvitsen ja ansaitsen. Minä varastan, koska minulla on kleptomania jne.” Jumala kuitenkin sanoo, että ei se mikä menee sisään, mikä tapahtuu ulkopuolelta, ole syy syntisyydellemme ja siten vapauta meitä vastuusta. Meidän syntimme eivät ole sen seurausta, että me olemme ympärillä olevien olosuhteiden uhreja, vaan meidän sydämemme itse ovat pahat ja synnyttävät riitaa, varkautta, ihmissuhdeongelmia, murhaa ja rikosta. Jokin epäoikeudenmukainen asia voi kohdata meitä, mutta se miten reagoimme tähän osoittaa, mitä sisällämme on. Meidän sydämemme on syyllinen sen synteihin.

Nämä neljä asiaa: pahuus, ymmärtämättömyys, turmeltuneisuus ja syyllisyys tiivistävät sydämen tilan ennen uudestisyntymistä. John Flavel kirjoitti: ”Syntiinlankeemuksen jälkeen ihmisestä tuli mitä sekavin ja uhmakkain olento, joka vastustaa itse-riittoisuudellaan Luojaansa kaikkivaltiaana; itserakkaudellaan Pää-Asiallisena Hyvänä; omapäisyydellään Korkeimpana Herrana; itsekeskeisyydellään Lopullisena Tarkoituksena.” Tällaisen sydämen varjeleminen olisi hullua, sillä se ei hyödyttäisi mitään. Sydän kuitenkin muuttuu uudestisyntymisessä ja niin katsomme nyt sydämen tilaa uudestisyntyneessä. Ennen uudestisyntymistä sydän on ihmisen pahin osa ja tämän jälkeen hänen parhain osansa.

Paavali kertoo, että totuus saa Jumalan armosta aikaan puhtaan sydämen. Tämä tapahtuu syntisen kuullessa evankeliumin, jonka kautta Jumala uudestisynnyttää ihmisen ja antaa tälle parannuksen ja uskon. Kristitty ymmärtää, että hänen sydämensä on koko tämän elämän ajan ollut niin kuin juuri mainitsimme. Tämä on välttämätön seuraus, sillä tämä saa ihmisen tunnustamaan oman voimattomuutensa pelastaa ja parantaa itsensä. Se saa ihmisen luottamaan yksin Jumalan armoon ja voimaan vartioida hänet. Hän tunnustaa: ”Jos voisin menettää pelastukseni, minä menettäisin sen”, hän ei voi katsoa itseensä löytääksensä vastausta ja apua syntiinsä. Hänen täytyy katsoa itsestään poispäin Kristukseen. Nämä todistavat uudesta sydämestä, jota meidän kuuluu varjella. Uusi sydän on pesty Kristuksen verellä ja se tahtoo antaa kaiken ylistyksen Jumalalle. Ennen uudestisyntymistä Herra ei ollut antanut meille sydäntä ymmärtääksemme ja silmiä nähdäksemme ja korvia kuullaksemme, niin kuin Mooses sanoo (5 Moos. 29:4). Mutta Jumalan armosta kävi toteen kohdallamme Mooseksen toiset sanat: ”Ja Herra, sinun Jumalasi, ympärileikkaa sinun sydämesi ja sinun jälkeläistesi sydämet, niin, että rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi, että eläisit.” (5 Moos. 30:6). Uudestisyntynyt sydän etsii Jumalaa, janoaa hänen puoleensa ja tahtoo seurata häntä. Tämän tähden Jumalan silmä tarkkaa omiensa sydäntä ja kantaa siitä huolta, ja sen tähden meidänkin silmämme kuuluu katsoa sen vointia. Rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan on sitä suurempi tai heikompi, kuin on sydämen terveys. John Flavel sanoi hyvin: ”Vaikka armo on suurella tavalla tislannut sielun ja antanut sille jatkuvan ja taivaallisen luonteen: silti synti usein mädättää sen uudestaan: niin, että jopa hyväntahtoinen sydän on niin kuin musikaalinen instrumentti, jonka pieni asia voi saada soimaan huonolla sävelellä; näin juuri, jätä se hetkeksi sivuun ja se tarvitsee pian uudelleen virityksen ennen kuin sinä voit soittaa sillä uudestaan.”[2] Miten siis varjelemme sydämemme?

Sydämen varjeleminen kristityn vaelluksen aikana alkaa ihmeellisesti I) ymmärtämällä, että me emme pysty varjelemaan sydäntämme! Meillä kuitenkin on vastuu varjella sitä. Miten nämä kaksi asiaa (Jumala yksin voi varjella sydämemme pelastukseen ja meillä on silti vastuu varjella sydämemme) sopivat yhteen? Ne sopivat yhteen, sillä Jumala, joka varjelee sydämen, on mieltynyt asettamaan keinot tämän saavuttamiseksi kristityn elämässä, jossa Hän Henkensä kautta vaikuttaa niiden keinojen tekemisen ja tahtomisen. Tarkoitan, että sydämen pitäminen on Jumalan työ alusta loppuun, jonka hän tekee instrumentaalisesti pyrkimystemme kautta, jotka hän synnyttää. Ehkä pari Raamatunpaikkaa avaavat tämän totuuden selkeämmin: ”Siis, rakkaani, samoin kuin aina olette olleet kuuliaiset, niin ahkeroikaa, ei ainoastaan niin kuin silloin, kun minä olin teidän tykönänne, vaan paljoa enemmän nyt, kun olen poissa, pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte; sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.” (Fil. 2:12,13). Meidän kuuluu olla kuuliaisia ja ahkeroida pelolla ja vavistuksella. Paavali ei puhu pelastuksesta tekojen kautta, vaan tarkoittaa ”pelastusta” siinä mielessä, että tulemme progressiivisesti tuntemaan pelastuksen jokaisen aspektin ja siunauksen. Mutta tämänkin työn teon Jumala vaikuttaa omissaan antamalla tahdon ja tekemisen. Pyhityksemmekin on siis alusta loppuun Jumalan työ.
Toinen Raamatunpaikka on yhtä selkeyttävä: ”Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen. Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne.” (Hes. 36:26,27). Kristityn teot ovat todellisia, mutta ne ovat Jumalan synnyttämiä. Niin myös meidän sydämemme varjelus on Jumalan työ, mutta tämä Jumalan työ näyttäytyy niissä teoissa, jotka Hän meissä synnyttää, johtaen sydämemme varjeltumiseen. Nämä Jumalan asettamat keinot ovat I) ymmärrys omasta voimattomuudesta (jota jo katsoimme); joka johtaa II) rukoukseen, III) Sanan sydämeen painamiseen, IV) seurakuntayhteyteen ja V) Herran Päivä Sapatin pyhittämiseen.

Voimattomuuden ymmärtäminen johtaa ensimmäisenä jatkuvaan rukoukseen Jumalan puhdistavan armon toivossa: ”Erhetykset kuka ymmärtää? Anna anteeksi minun salaiset syntini… Kelvatkoon sinulle minun suuni sanat ja minun sydämeni ajatuksen sinun edessäsi, Herra, minun kallioni ja lunastajani.” (Ps. 19:13, 15). ”Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki. Älä heitä minua pois kasvojesi edestä, äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi.” (Ps. 51:12,13). Paavali sanoi Tessalonikalaisille: ”Rukoilkaa lakkaamatta.” (1 Tess. 5:17). Voi kun sydämeni rakastaisi Jumalaa enemmän; vihaisi syntiä enemmän; vaeltaisi lähempänä Jumalaa. Herra! Älä kiellä minulta sellaista sydäntä; mitä ikinä minulta kiellät: anna minulle sydän pelätäkseni sinua, rakastaakseni ja iloitakseni sinussa. Jos sydämemme ei pysy rukouksessa, se pysyy kiusauksessa. Rukoile siis ystäväni ja tiedä, että Herran käsi ei ole lyhyt auttamaan: ”Mutta hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen, hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen” (Juud. 24, 25).

Rukouksen lisäksi varjelemme sydämemme kätkemällä Jumalan Sanan sisimpäämme. Daavid ylisti Jumalaa hänen Sanastaan: ”Minä kätken sinun sanasi sydämeeni, etten tekisi syntiä sinua vastaan. Kiitetty ole sinä, Herra, opeta minulle käskysi. Huulillani minä julistan kaikki sinun suusi oikeudet. Minä iloitsen sinun todistustesi tiestä, niin kuin kaikkinaisesta rikkaudesta. Minä tutkistelen sinun asetuksiasi ja katselen sinun polkujasi. Minä iloitsen sinun käskyistäsi enkä sinun sanaasi unhot. Tee palvelijallesi hyvin, että minä eläisin ja noudattaisin sinun sanaasi. Avaa minun silmäni näkemään sinun lakisi ihmeitä. Minä olen muukalainen maan päällä; älä salaa minulta käskyjäsi.” (Ps. 119:11-19). Jeesus rukoili Isää sanoin: ”Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.” (Joh. 17:17). Koko Vanha Testamentti myös, sanoo Paavali on: ”kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo.” (Room. 15:4). Eräs viisas Anglikaani sanoi: ”Onnellinen on se ihminen, joka omistaa Raamatun! Onnellisempi on se ihminen, joka lukee sitä! Onnellisin kaikista ihmisistä on hän, joka lukee ja tottelee sitä!”. Ottakoon sydämemme tästä opiksi ja se on pysyvä varjeltuna.

Rukouksen ja Sanan lisäksi tarvitsemme paikallisseurakunnan, jossa voimme kantaa toisiamme rukouksin ja kuulla Jumalan Sanan uskollista saarnaamista, jotta ymmärryksemme siitä kasvaisi. Lampaiden ei ole tarkoitus kulkea yksin, vaan laumassa. Raamattu sanoo: ”valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin; älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niin kuin muutamien on tapana, vaan kehottakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.” (Hepr. 10:24, 25). Mark Dever kirjoittaa: ”Temppeli on rakennettu kivistä. Lauma koostuu lampaista. Köynnös on punottu oksista. Ruumis muodostuu jäsenistä. Yhdessä mielessä seurakunnan jäsenyys alkaa, kun Kristus pelastaa meidät ja tekee meistä ruumiinsa jäseniä, mutta käytännössä tämä ilmenee jäsenyytenä paikallisessa seurakunnassa. Siinä mielessä seurakunnan jäsenyys alkaa, kun sitoudumme tiettyyn ruumiiseen. Kristittynä oleminen merkitsee liittymistä seurakuntaan.” Sydämemme varjeltuvat, kun meillä on veljiä ja sisaria, jotka voivat auttaa meitä kamppailuissamme rohkaisemalla, nuhtelemalla ja kehottamalla. Toisten epätäydellisten ihmisten keskellä oleminen ja heihin sitoutuminen auttaa meitä pyhityksessä. Olkaamme siis osa tervettä seurakuntaa ja sydämemme saavat kasvaa puhtaudessaan entistä enemmän.

Viimeiseksi, mutta ei vähäisimmäksi: muista pyhittää Herran Päivä Sapatti. ”Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt. Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt.” (1 Moos. 2:2, 3). Sapatti asetettiin luomisessa. Ihmisen ensimmäinen kokonainen päivä oli lepopäivä Jumalan läsnäolossa. Tämän jälkeen hän sai käskyn tehdä työtä, hoitaa puutarhaa ja nimetä eläimet. Syntiinlankeemuksen jälkeen velvollisuus pyhittää lepopäivä pysyi voimassa. Mooseksen antaessa kymmenen käskyä luemme: ”Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, Sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sen tähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.” (2 Moos. 20:8-11). Lepopäivä käskettiin luomistyön muistamiseksi, ylistyksen ja levon päiväksi, mutta myös Jumalan tuoman pelastuksen kunnioittamiseksi: ”Ja muista, että itse olit orjana Egyptin maassa ja että Herra, sinun Jumalasi, vei sinut sieltä pois väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella. Sentähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivän.” (5 Moos. 5:15).

Maailman luomisesta Kristuksen ylösnousemukseen Jumala määräsi seitsemännen päivän olevan viikoittainen Sapatti. Kristuksen ylösnousemuksesta aina maailman loppuun asti viikon ensimmäinen päivä on kristitty Sapatti. Jeesus julisti olevansa sapatin Herra (Matt. 12:8) ja siten hänellä oli oikeus muuttaa tämä päivä. Hän lepäsi pelastuksen työstään viikon ensimmäisenä päivänä ja alkuseurakunta kokoontui tämän tähden viikon ensimmäisenä päivänä, jota kutsumme myös Herran Päiväksi. Kaikki juutalaiset seremoniat liittyen vanhaan sapattiin tulivat tyhjäksi Kristuksessa, mutta sen periaate pätee yhä. Sunnuntaina me käännämme katseemme pois itsestämme pyhittäen Sapatin yksin Jumalalle, jonka päivä se on. Jokainen päivä ei ole Herran Päivä tässä mielessä, niin kuin jotkut väittävät. Me yhä odotamme ikuista sapattia. Toivon pitäväni tulevina viikoina saarnat kymmenestä käskystä ja etenkin tästä neljännestä käskystä, sillä moni seurakunta tänä päivänä joko kieltää neljännen käskyn voimassaolon tai pitää sapatin yhä seitsemäntenä päivänä, lauantaina, molempien ollessa vakavia virheitä. Tämän osoittamiseksi tarvitsemme toisen ajan. Onneksi Paavali ottaa kymmenen käskyä esille tulevien viikkojen jakeissa.
Nyt kuitenkin ajan vuoksi muistutan, että sapatti on Jumalan lahja ihmiselle. Jeesus sanoi, että sapatti tehtiin ihmistä varten, eikä ihmistä sapattia varten! Me tarvitsemme levon Kristuksessa jaksaaksemme arjessamme. Meidän täytyy muistaa se suuri vapautus, jonka hän meille toi synnin orjuudesta. Meidän sydämemme hyvinvoinnin tähden, täytyy sen antaa ylistys Herralle erityisesti hänen päivänään. Kuuntele näitä sanoja, jotka Jumala lupaa kaikille, jotka kunnioittavat hänen sapattiaan: ”Autuas se ihminen, joka tämän tekee, se ihmislapsi, joka tässä pysyy, joka pitää sapatin eikä sitä riko, joka varoo kätensä tekemästä mitään pahaa! Älköön sanoko muukalainen, joka on liittynyt Herraan: ”Herra erottaa minut peräti kansastansa”, älköönkä kuohittu sanoko: ”Minä olen kuiva puu.” Sillä näin sanoo Herra: Kuohituille, jotka pitävät minun sapattini ja valitsevat sen, mikä minulle otollista on, ja pysyvät minun liitossani, heille minä annan huoneessani ja muurieni sisällä muistomerkin ja nimen, joka on poikia ja tyttäriä parempi; minä annan heille iankaikkisen nimen, joka ei häviä. Ja muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaaksensa Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani, ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi.” (Jes. 56:2-7). Kuinka moni teistä kohtelee Herran Päivää, niin kuin se olisi sinun päiväsi? Sydämesi turvan tähden muista: ”Jos sinä pidätät jalkasi sapattia rikkomasta, niin ettet toimita omia asioitasi minun pyhäpäivänäni, vaan kutsut sapatin ilopäiväksi, Herran pyhäpäivän kunnioitettavaksi ja kunnioitat sitä, niin ettet toimita omia toimiasi, et aja omia asioitasi etkä puhu joutavia, silloin on ilosi oleva Herrassa.” (Jes. 58:13, 14). Kiitos Herralle, että hän kutsuu meitä hänen yhteyteensä meidän iloksemme ja omaksi kunniaksensa.

Olemme nyt katsoneet miten voimme kasvaa siinä rakkaudessa, joka tulee puhtaasta sydämestä. Olkoon Herra armollinen ja suokoon näiden totuuksien saada yhä enemmän valtaa meissä, jotta voisimme ymmärtää, kuinka suuren pelastuksen olemme saaneet. Nähkäämme, kuinka surullisessa tilassa ovat ne, jotka opettavat totuuden vastaisesti, sillä he ja heidän kuulijansa eivät ole päässeet tuntemaan rakkautta, joka tulee puhtaasta sydämestä, hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta. Olkaamme kiitollisia Jumalan armosta ja kasvattakoon Hän meitä näissä rakkauden asioissa, tänään erityisesti puhtaan sydämen omaamisessa. Aamen.

[1] John Flavel – The Works of John Flavel (Vol. 5) p. 421

[2] John Flavel – The Works of John Flavel (Vol. 5) p. 426

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s