Vakaat miehet ja säädylliset naiset (1 Tim. 2:8-10)

”Minä tahdon siis, että miehet rukoilevat joka paikassa kohottaen pyhät kädet ilman vihaa ja epäilystä; niin myös, että naiset ovat säädyllisessä puvussa, kaunistavat itseään kainosti ja siveästi, ei palmikoiduilla hiuksilla, ei kullalla, ei helmillä eikä kallisarvoisilla vaatteilla, vaan hyvillä teoilla, niin kuin sopii naisille, jotka tunnustautuvat jumalaapelkääviksi.” (1 Tim. 2:8-10).

Teemamme tänä Herran päivänä on: Vakaat Miehet ja Säädylliset Naiset. Viime viikolla katsoimme ensimmäistä kahdeksaa jaetta yhteisen rukouksen teemalla ja selitin kahdeksannen jakeen ensimmäisen puoliskon. Näimme, että Jumala on nähnyt hyväksi, että miehet johtavat jumalanpalveluksen rukousta, sillä tämä on johdonmukaista Raamatun ilmoittaman järjestyksen kanssa: ”Kristus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää.” (1 Kor. 11:3). Nyt katsomme mitä Paavali tarkoittaa rukoilevien miesten pyhien kätten kohottamisella ilman vihaa ja epäilystä.

Jae 8
”Minä tahdon siis, että miehet rukoilevat joka paikassa kohottaen pyhät kädet ilman vihaa ja epäilystä.” Kätten kohottaminen on läpi Raamatun yleinen asento rukouksessa: ”Sitten Salomo astui Herran alttarin eteen koko Israelin seurakunnan nähden, ojensi kätensä taivasta kohti ja sanoi: ”Herra, Israelin Jumala, ei ole sinun vertaistasi jumalaa, ei ylhäällä taivaassa eikä alhaalla maanpäällä.” (1 Kun. 8:22-23). Psalmissa 134 Herran palvelijoita käsketään: ”Kohottakaa kätenne pyhäkköön päin ja kiittäkää Herraa.” (Ps. 134:2). Paavalilla ei kuitenkaan ole niinkään mielessä asento jossa rukoilemme, vaan rukouksen puhtaus. Tämä on selvää, sillä näemme Raamatussa monia esimerkkejä rukouksista, jotka suoritettiin eri asennoissa. Daavidin kiitosrukouksessa hän istuutui: ”Niin kuningas Daavid meni ja asettui Herran eteen ja sanoi: ”Mikä olen minä, Herra, Herra, ja mikä on minun sukuni, että olet saattanut minut tähän asti?” (2 Sam. 7:18). Daniel polvistui: ”Hän lankesi kolmena hetkenä päivässä polvillensa, rukoili ja kiitti Jumalansa, aivan niin kuin hän ennenkin oli tehnyt.” (Dan. 6:10). Paavali itse polvistui: ”minä notkistan polveni Isän edessä.” (Efe. 3:14) ja Jeesus rukoili Getsemanen puutarhassa polvistuen ja langeten kasvoilleen: ”Ja hän meni vähän edemmäksi, lankesi kasvoilleen ja rukoili.” (Matt. 26:39). Miksi painotan, että käsien kohotus itsessään ei ole Paavalin pointti. Sen tähden, että ihmisellä on taipumus saada vanhurskauden tunnetta ulkoisista rituaaleista, vaikka heidän sydämensä olisi väärässä. Paavalilla ei ole tarkoituksena asettaa dogmia rukouksen asennosta, vaan muistuttaa puhtaan sydämen tärkeydestä. Tämän tähden hän sanoo: ”Pyhät kädet” pelkän ”kädet” sijaan: ”Kohottakaamme sydämemme ynnä kätemme Jumalan puoleen, joka on taivaassa.” (Val. 3:41).

Vanhassa Testamentissa parannusta synneistä kuvattiin käsien pesemisellä: ”Kun te ojennatte käsiänne, minä peitän silmäni teiltä; vaikka kuinka paljon rukoilisitte, minä en kuule: teidän kätenne ovat verta täynnä. Peseytykää, puhdistautukaa; pankaa pois pahat tekonne minun silmäini edestä, lakatkaa pahaa tekemästä.” (Jes. 1:15-16). Tämä jos mikä tekee selväksi, että käsien kohottamisella ei itsessään ole mitään arvoa, jos elämme synnissä. Psalmisti kysyy: ”Kuka saa astua Herran vuorelle, kuka seisoa hänen pyhässä paikassansa? Se, jolla on viattomat kädet ja puhdas sydän, joka ei halaja turhuutta eikä vanno väärin.” (Ps. 24:3-4). Ymmärrämme siis, että kun mies nousee rukoilemaan jumalanpalveluksessa, uskomme hänen kättensä olevan viattomat ja sydämen puhdas. Tämä ei tarkoita täydellisyyttä, vaan parannuksen tekemistä. Tämän miehen sydän on herkkä Jumalan Sanan edessä ja niin hän saa siunauksen Herralta ja vanhurskauden pelastuksensa Jumalalta. Jumala kuulee hänen rukouksensa.

Osa sydämen puhtautta ja käsien viattomuutta on, että rukoilija tuntee Jumalansa: ”Minä tunnen hänet, johon minä uskon, ja olen varma siitä, että hän on voimallinen siihen päivään asti säilyttämään sen, mikä minulle on uskottu.” (2 Tim. 1:12). Paavali tunsi Jumalan ja oli varma tämän voimasta. Toinen osa on, että Jumala tuntee rukoilijan: ”Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: ”Herra tuntee omansa”, ja: ”luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee.” (2 Tim. 2:19). Jumala tuntee omansa ja jos joku siis lausuu hänen nimeään ja ei luovu vääryydestä, on tämä valehtelija. Tämän tähden rukoilevan miehen kuuluu lausua sanansa ilman vihaa ja epäilystä. Jumalaton ei osaa luottaa Jumalaan. Mutta miehen, joka tuntee Jumalansa ja joka tietää Herran tuntevan hänet kuuluu luopua vääryydestä lausuessaan tämän nimen. Viha tai suuttumus on yleinen synti miehille ja meidän ei kuulu ruokkia sitä sydämissämme: ”jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: ”Sinä tyhjänpäiväinen”, on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: ”Sinä hullu”, on ansainnut helvetin tulen. Sentähden, jos tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi alttarin eteen, ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi.” (Matt. 5:22-23). Viha veljien ja sisarusten kesken ei käy päinsä. Pyri sovintoon.

Rukouksessa meidän kuuluu myös rukoilla ilman epäilystä Jumalaa kohtaan. Tällä tarkoitetaan, että me emme kyseenalaista Herran kaitselmusta elämässämme. Napiseminen Jumalaa vastaan nousee epäuskosta: ”Ja kansa puhui Jumalaa ja Moosesta vastaan: ”Minkä tähden te johdatitte meidät pois Egyptistä kuolemaan erämaahan? Eihän täällä ole leipää eikä vettä, ja me olemme kyllästyneet tähän huonoon ruokaan.” Silloin Herra lähetti kansan sekaan myrkkykäärmeitä, jotka purivat kansaa, niin että paljon kansaa Israelista kuoli.” (4 Moos. 21:5-6). Epäilys ja Jumalan kyseenalaistaminen on vakava synti, jota emme saa myöskään ruokkia. Meidän kuuluu luottaa Jumalaan ja hänen hyvyyteen, muuten emme voi odottaa saavamme mitään. ”Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan. Mutta anokaa uskossa, ollenkaan epäilemättä; sillä joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja heittelee. Älköön sellainen ihminen luulko Herralta mitään saavansa, kaksimielinen mies, epävakainen kaikilla teillään.” (Jaak. 1:5-7).

Mies ei ole kutsuttu ainoastaan johtamaan rukousta seurakunnassa, vaan myös vaimoaan ja lapsiaan. Häneltä odotetaan vakautta muiden ajelehtiessa laidasta laitaan. Mies, joka ajelehtii uskossaan opillisesti sekä käytännöllisesti laidasta laitaan mitä typerimpien asioiden tähden ei ole kykenevä johtamaan perhettä terveellisesti. Miehet: juurtukaa kirjoituksiin, luottaen rukoilkaa, rakastaen johtakaa. Me tarvitsemme vakaita miehiä, jotka tietävät mitä he uskovat, minkä takia he sen uskovat ja ovat valmiita seisomaan. Tämä tapahtuu vain, kun miehen ensimmäinen prioriteetti on tuntea Jeesus Kristus. Näin he muuttuvat päivä päivältä Kristuksen kaltaiseksi ja ovat luotettava turva perheessä.

Seuraavaksi naisten vuoro: Jumalan tahto hurskaille naisille on, että he ovat säädyllisiä ulkoisesti sekä jumalaapelkääväisiä sisältä. Aihe on feministisenä aikanamme tunteita herättävä ja suurin osa saarnaajista ei tohdi koskea tähän ampiaispesään, mutta Jumala on puhunut ja hänen omillansa ei ole ongelmaa nöyrtyä tämän Sanan edessä. Ennen jakeiden selitystä ja sovellusta on kuitenkin tärkeää tehdä pari asiaa selväksi. Ensiksikin: säädyttömyys ei ensisijaisesti ole vaatetuksen, vaan sydämen ongelma. Jos sydän on oikeassa suhteessa Jumalaan, se hallitsee itseään puhtaudessa ja nöyryydessä ja osoittaa itsensä säädyllisesti. Kalvin sanoo: ”Meidän täytyy aina aloittaa taipumuksista; sillä missä irstailu hallitsee, siellä ei ole siveyttä; ja missä kunnianhimo hallitsee, siellä ei ole säädyllisyyttä pukeutumisessa.”. Tämä on elintärkeää ymmärtää, jos tahdomme omistaa Raamatullisen vakaumuksen säädyllisyydestä. Toiseksi: seurakuntajäsenen ei kuulu olettaa pahaa vailla todistetta lähimmäisestänsä. Yksi peloistani on, että seurakunnan naiset alkavat vertailemaan säädyllisyyden tasoja seurakunnassa ja sitten kun nuori nainen uskaltautuu ensimmäistä kertaa seurakuntaan ja hänen vaatetuksensa on sopimaton, naiset ovat jo tuominneet tämän mielessään heitä huonommaksi ja tämä johtaa omavanhurskauteen. Älkää käsittäkö väärin. On olemassa objektiivinen standardi Raamatussa sille, mikä on säädyllistä niin kuin pian näemme. Säädyttömyys on synti. Tästä huolimatta uskossa vanhempien naisten kuuluu ymmärtää, että suurin osa naisista ei ole saanut opetusta aiheesta eikä tiedä mitä Jumala Sanassaan vaatii. Heidän isä tai aviomies ei ole täyttänyt velvollisuuttaan koskien säädyllisyyden opettamista. Tämän tähden: ”vanhat naiset olkoot käytöksessään niin kuin pyhien sopii, ei panettelijoita, ei paljon viinin orjia, vaan hyvään neuvojia, voidakseen ohjata nuoria vaimoja rakastamaan miehiänsä ja lapsiansa, olemaan siveitä, puhtaita, kotinsa hoitajia, hyviä, miehilleen alamaisia, ettei Jumalan sana pilkatuksi tulisi.” (Tiit. 2:3-5). Näemme siis, että hurskaiden naisten kuuluu heijastaa armollisuutta ja ohjaamaan totuudessa uusia kristittyjä naisia Sanan mukaiseen siveyteen. Näiden asioiden ollessa selviä voimme katsoa jakeita yhdeksän ja kymmenen.

Jakeet 9-10
”Niin myös, että naiset ovat säädyllisessä puvussa, kaunistavat itseään kainosti ja siveästi, ei palmikoiduilla hiuksilla, ei kullalla, ei helmillä eikä kallisarvoisilla vaatteilla, vaan hyvillä teoilla, niin kuin sopii naisille, jotka tunnustautuvat jumalaapelkääviksi.”. Jakeessa kahdeksan Paavali ilmoittaa miten miesten kuuluu toimia jumalanpalveluksessa ja nyt hän kertoo naisille heidän tehtävänsä: ”Niin myös”, ”Samalla tavalla” naisten kuuluu olla säädyllisessä puvussa.

Mitä säädyllisyys tarkoittaa?
Säädyllisyys tarkoittaa kunniallisuutta, kunnollisuutta, nuhteettomuutta, kauneutta, järkeenkäypää ja mahtailusta vapaata. Hurskaan naisen vaatetuksen kuuluu olla yhteensovitettava hänen uskontunnustuksen kanssa. Sen kuuluu heijastaa hänen identiteettiä Kristuksessa. Pukeutuessaan naisen kuuluu siis kysyä: ”Onko tämä yhteen käypä uskontunnustukseni kanssa?”. Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys. Jos puvustani tulee enemmän mieleen, että olen lihallinen ja huorahtava eikä, että minä kuulun Kristukselle ja vaellan siveydessä, ei se ole säädyllinen. Mutta kuka määrittelee säädyllisyyden? Kuka määrittelee mikä on kunniallista ja kaunista? Jumala. Toisin kuin moni ajattelee, Raamattu antaa yleiset objektiiviset säännöt koskien soveliasta pukeutumista hurskaille naisille. Kulttuuri ei määrittele sitä mikä on soveliasta, vaan Jumala. Kysymme ensin: ”Miksi ihminen pukeutuu?”.

”Vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi. Silloin aukenivat heidän molempain silmät, ja he huomasivat olevansa alasti; ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen vyö verhot… Ja Herra teki Aadamille ja hänen vaimollensa puvut nahasta ja puki ne heidän yllensä.” (1 Moos. 3:6-7, 21). Ihminen lankesi ja häpesi alastomuuttaan, mutta Jumala antoi vaatetuksen peittämään häpeän. Vaatetus on Jumalan lahja, mutta se on silti muistutus meidän lankeemuksesta. Pukeudumme siis sen tähden, että Jumala puki ensimmäiset ihmiset. Tässä on mahtava esikuva siitä, kuinka Jumala pukee jokaisen omansa Kristuksen vanhurskauteen uskon kautta, peittäen kaikki syntimme. Tämän tähden meidän vaatetuksen kuuluu kunnioittaa Jumalaa ja seurata hänen Sanan ohjeita koskien tätä. Miten siis määrittelemme mikä on säädyllistä?

Ensiksikin: säädyllisyys ei tarkoita rumuutta ja välinpitämättömyyttä. Jumala ei mielisty rumuuteen eikä hän tahdo omiensa pukeutuvan välinpitämättömästi Jumalaa tai lähimmäistä kohtaan. Tämä herättäisi ihmisten huomion yhtälailla kuin paljastava pukeutuminen. Lihallinen niin kuin ruma pukeutuminen on säädytöntä pukeutumista eikä heijasta Kristusta. Jumala loi kaiken kauniiksi ja hän on luonut naisen kauniimmaksi kuin miehen ja nainen saa olla kaunis. Kauneus on Jumalan lahja ja sen tähden ymmärrämme säädyllisyyden olevan kaunista. Sananlaskujen luvun 31 nainen pukeutui kauniisti: ”Hän valmistaa itsellensä peitteitä; hienoa pellavaa ja punapurppuraa on hänen pukunsa.” (San. 31:22).

Ei ole synti olla kaunis eikä ole synti miehille tunnustaa naisen kauneutta. Aabrahamin vaimo Saara oli kaunis ja ihmiset tiesivät tämän: ”Ja kun hän lähestyi Egyptiä, puhui hän vaimollensa Saaraille: ”Katso, minä tiedän, että sinä olet kaunis nainen. Kun egyptiläiset saavat nähdä sinut, niin he sanovat: ’Hän on hänen vaimonsa’, ja tappavat minut, mutta antavat sinun elää.” (1 Moos. 12:12). Saara ei vaeltanut säkissä, josta vain hänen silmänsä näkyivät. Ihmiset pystyivät näkemään Saaran ja sanomaan: ”hän on kaunis.”. Onko tässä ristiriita säädyllisyyden kanssa? Ei! Pietari kertoo Saaran olleen malliesimerkki säädyllisestä naisesta: ”Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista, vaan se olkoon salassa olevan sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis. Sillä näin myös muinoin pyhät vaimot, jotka panivat toivonsa Jumalaan, kaunistivat itsensä ja olivat miehillensä alamaiset; niin oli Saara kuuliainen Aabrahamille, kutsuen häntä herraksi.” (1 Piet. 3:3-6). Paul Washer selitti hyvin säädyllisen ja säädyttömän pukeutumisen eron. Jokainen mies tietää eron näiden kahden välillä. Säädyllisen naisen tulessa seurakuntaan vilpitön synnitön ajatuksemme on ollut: ”Hän on kaunis nainen.”. Toisin on säädyttömän naisen kanssa. Tällöin olemme joutuneet painamaan silmämme lattiaan, sillä hänen vaatetus (tai sen puute) on niin provosoivaa, että emme voi katsoa häneen. Kaksi täysin erilaista reaktiota jotka osoittavat eron kauneuden ja lihallisuuden välillä. Ensimmäinen on kaunis, puhdas, sekä vilpitön ja toinen provosoiva, aggressiivinen sekä viekoitteleva.

Mikä on siis objektiivinen standardi säädylliselle pukeutumiselle? Ensiksikin, se ei voi olla tiettyjä alueita paljastava: ”Astu alas ja istu tomuun, sinä neitsyt, tytär Baabel, istu maahan, valtaistuinta vailla, sinä Kaldean tytär; sillä ei sinua enää kutsuta hempeäksi ja hekumalliseksi. Tartu käsikiviin ja jauha jauhoja, riisu huntusi, nosta helmuksesi, paljasta jalkasi, kahlaa jokien poikki. Häpysi paljastuu, häpeäsi näkyy; minä kostan enkä ainoatakaan armahda.” (Jes. 47:1-3). Jalkojen paljastus nähdään häpeänä. Turvallinen johtopäätös siis on, että ei, kristityn naisen ei kuulu käyttää minihameita ja muita reisiä paljastavia vaatetuksia. Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys varsinkin, kun tiedämme miksi minihameet suunniteltiin. Muotisuunnittelijantutkinnon suorittaneena tiedän jotakin vaatetrendien taustoista. Mary Quant, minihameen keksijä sanoi näin: ”Se oli sitä varten, että seksi olisi helpompaa iltapäivällä. Minivaatteet ovat symbolisia niistä naisista, jotka tahtovat viekoitella miehen.” – Mary Quant. Mitään epäselvyyttä näiden sopimattomuudesta ei ole. Jalkojen kuuluu siis olla enemmän peitettynä kuin paljaana. Myös rinnat kuuluu olla peitetty: ”Olkoon sinun lähteesi siunattu, ja iloitse nuoruutesi vaimosta. Armas peura, suloinen vuorikauris – hänen rintansa sinua aina riemulla ravitkoot, hurmautuos alati hänen rakkaudestaan.” (San. 5:18-19). Rintojen paljaus kuuluu tekstin mukaan selvästi avioliittoon eivätkä ne siis ole esillä säädyllisellä naisella. Jaloista rintoihin, naisen kuuluu olla peitetty.

Toiseksi on tärkeää ymmärtää ihon ja muodon peittämisen ero. Mitä säädyllistä siinä olisi, jos nainen peittäisi itsensä maalilla? Iho on käytännössä peitetty, mutta hän on yhä provosoiva. Säädyllisen naisen kuuluu pukeutua niin, että hän ei kiinnitä ihmisten huomiota hänen muotoihinsa. Tämä ei tarkoita löysiin tylsiin säkkeihin pukeutumista ja me tiedämme sen. Jokainen käyttäköön maalaisjärkeä siinä missä menee tiukkuuden raja.

Paavali sanoo myös: ”Ei palmikoiduilla hiuksilla, ei kullalla, ei helmillä eikä kallisarvoisilla vaatteilla”. Tarkoittaako tämä sitä, että et saa milloinkaan laitella hiuksiasi kauniisti? Että et saa käyttää korua, jonka miehesi osti? Ei. Me emme täysin tiedä, mitä palmikoidut hiukset tässä tarkoittavat, mutta yleinen merkitys on selvä. Naisten kuuluu kaunistaa itseään kainosti ja siveästi niin kuin Paavali sanoo. Kauneus ei siis edelleenkään ole kiellettyä, mutta pröystäily on. Vaikka ulkoinen kaunistus on hyvä ja vaadittu jokaiselta niin, että jokainen nainen on siveellisessä puvussa, on raja, jonka ylittäessä naisen motivaatiot ovat syntiset. ”palmikoidut hiukset, kulta, helmet, kallisarvoiset vaatteet” viittaavat Efeson ylpeisiin rikkaisiin naisiin, jotka näkivät jumalanpalvelukset tilaisuutena viekoitella miehiä ja luoda kateutta köyhemmissä naisissa. Tällaiset naiset ovat olleet seurakunnissa läpi historian ja meidän ei tarvitse kuin katsoa ympärillemme nähdäksemme kuinka moni pastorikin on langennut saaliiksi tällaisille naisille. Näin oli varmasti käynyt Efeson seurakunnassa, sillä Paavali sanoo heti seuraavassa luvussa: ”Seurakunnan kaitsijan tulee olla nuhteeton, yhden vaimon mies.” (1 Tim. 3:2); ”Mutta se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua. Ja minä olen antanut hänelle aikaa parannuksen tekoon, mutta hän ei tahdo parannusta tehdä eikä luopua haureudestaan.” (Ilm. 2:20-21). Nämä samat naiset, joista Paavali puhuu olivat ottaneet itselleen pastorin roolin. Heissä on paljon yhtäläisyyttä Tyatiran seurakunnan valheprofeettojen kanssa, he sanoivat olevansa Jumalan Sanan palvelijoita, mutta Jumala ei ole antanut tätä roolia naisille. Asiayhteydestä on selvää, että nämä ylpeät ja mahtailevat naiset ovat samoja, jotka tahtoivat hallita seurakuntaa ja niin Paavali kirjoittaakin: ”Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä.” (1 Tim. 2:11-12).

Naisilla on taipumus lankeemuksen tähden hallita miestään ja kiinnittää ihmisten huomiota itseensä. Jälkimmäinen synti osoittautuu mitä selvimmin, kun nainen pukeutuu jumalanpalvelukseen, niin kuin hän olisi päivän ihailun kohde eikä Jumala: yli tehdyillä hiuksilla ja kalleimmilla vaatteilla ja kimalteilla. Raamattu käskeekin vaimoja verhoamaan päänsä jumalanpalveluksessa: ”Mutta jokainen vaimo, joka rukoilee tai profetoi (laulaa) pää peittämätönnä, häpäisee päänsä, sillä se on aivan sama, kuin jos hänen päänsä olisi paljaaksi ajeltu. Sillä jos vaimo ei verhoa päätään, leikkauttakoon hiuksensakin; mutta koska on häpeäksi vaimolle, että hän leikkauttaa tai ajattaa hiuksensa, niin verhotkoon itsensä. Miehen ei tule peittää päätänsä, koska hän on Jumalan kuva ja kunnia; mutta vaimo on miehen kunnia. Sillä mies ei ole alkuisin vaimosta, vaan vaimo miehestä; eikä miestä luotu vaimoa varten, vaan vaimo miestä varten.” (1 Kor. 11:5-9). Paavali käskee siis vaimoja verhoamaan hiuksensa, sillä he ovat miehen kunnia ja miehen kunnian ei kuulu olla keskipisteessä jumalanpalveluksessa! Jumalan kuuluu olla keskipisteessä, hänen kunniansa ei kuulu olla peitetty. Mutta jos nainen ei välitä hengellisestä häpeästä, eli siitä, että hän uhmaa Jumalaa tahtoen olla kauneudessaan kaikkien ihailtavana Herran päivänä, ajelkoon saman tien koko päänsä, sillä mitä on fyysinen häpeä hengelliseen verrattuna?

Jesajan kirjassa näemme mitä Jumala ajattelee naisista, jotka puhtauden ja kauneuden sijaan valitsevat mahtailun, ylpeyden ja koreilun: ”Ja Herra sanoi: ”Koska Siionin tyttäret koreilevat, kulkevat kaula kenossa ja silmillään vilkuillen astua sipsuttelevat ja nilkkarenkaitaan kilistelevät, tekee Herra Siionin tytärten päälaen rupiseksi, ja Herra paljastaa heidän häpynsä. Sinä päivänä Herra poistaa koreat nilkkarenkaat, otsanauhat, puolikuukorut, korvarenkaat, rannerenkaat, hunnut, juhlapäähineet, jalkakäädyt, koruvyöt, hajupullot, taikahelyt, sormukset, nenärenkaat, juhlavaatteet, kaavut, vaipat, kukkarot, kuvastimet, aivinapaidat, käärelakit ja päällys harsot. Silloin tulee tuoksun sijaan löyhkä, vyön sijaan nuora, käherretyn tukan sijaan kaljuus, korupuvun sijaan säkkiverho, kauneuden sijaan polttomerkki. Sinun miehesi kaatuvat miekkaan ja sinun sankarisi sotaan. Ja Siionin portit valittavat ja vaikeroivat, ja typötyhjänä hän istuu maassa. Sinä päivänä seitsemän naista tarttuu yhteen mieheen sanoen: ”Me syömme omaa leipäämme ja vaatetamme itsemme omilla vaatteilla, kunhan vain meidät otetaan sinun nimiisi, poista meidän häpeämme.” (Jes. 3:16-4:1). Mitä me tästä siis opimme? On aika jolloin jumalallisten naisten kuuluu olla ulkoisesti erilainen. Kenenkään ei kuulu olla outo outouden tähden, mutta kun muoti on rumaa ja lihallista jumalattomuutta mainostavaa, ovat kristityt velvollisia pysymään siveydessä ja kauneudessa myös ulkoisesti. Jos ulkoiset merkit ovat jumalattomat, kaikki ei ole kunnossa sisäisesti. Tämä on vakava asia. Jos voit kuulla Raamatun selkeän todistuksen koskien säädyllistä pukeutumista, mutta silti jatkat siveettömyydessä on se merkki uudestisyntymättömyydestä. Muista, että Jumala voi tuhota kauneuden. Hän antoi sen ja voi tuoda sen tilalle rumuuden. Nainen osoittaa kiitollisuutensa Jumalalle kauneudestaan pukien itsensä Jumalaa kunnioittavasti.

Ulkoinen siveys ja kauneus vaatetuksessa ei kuitenkaan ole mitään ilman puhdasta vaellusta niin kuin miesten käsien nostaminenkaan ei hyödytä ilman puhtautta. ”Vaan hyvillä teoilla, niin kuin sopii naisille, jotka tunnustautuvat jumalaapelkääviksi.”.

Vastaväitteitä
Jos joku uskaltautuu vetämään objektiivisia sääntöjä säädyllisyyteen, löytyy pian henkilö joka sanoo: ”Ainoastaan sillä on merkitystä mikä on sisällä! Miksi olet lakihenkinen?”. Miten me siis vastaamme? Ensiksikään, Raamattu ei sano ainoastaan sisäisen siveyden olevan merkittävä. Kuten olemme nähneet Raamattu puhuu selvästi siihen, kuinka tärkeää on sovelias ulkoinen pukeutuminen. On totta, että ihminen katsoo ulkomuotoa ja Jumala sydäntä, mutta sydämen tila heijastuu ulkomuodossa. Myös, vaikka ihminen olisikin ainut, joka katsoisi ulkomuotoa, vaatisi se säädyllistä pukeutumista, sillä jos olemme kompastuskivi lähimmäisellemme, tarkoittaen, että me kutsumme toista himoitsemaan itseämme, silloin olemme tehneet syntiä.

”Eikö tämä saa meitä näyttämään oudoilta ja vanhanaikaisilta?”. 1960-luvulla kun jokainen nainen käytti minihametta Lontoossa, kristityt naiset varmasti näyttivät oudoilta. Outous ja vanhanaikaisuus ei kuitenkaan ole rumaa ja tämä on tärkeää muistaa. Kristityt naiset saavat olla kauniita, enkä ymmärrä mitä kamalaa olisi tulla oudoksutuksi kauneuden tähden? Olen myös oppinut muotimaailmasta sen, että nuoret tytöt ja naiset, jotka pukeutuvat roskaisesti oudoksuvat kaunista pukeutumista, sillä he kokevat itsensä täysiksi tekopyhiksi niissä ollessaan, sillä he näkevät valtavan kontrastin heidän olemuksen ja puvun välillä. Tämän tähden jotkut saattavat paheksua puhtaasti pukeutuvia naisia, sillä he eivät voi kuvitella itseään kauniiseen vaatteeseen sopivana: ”Sentähden he oudoksuvat sitä, ettette juokse heidän mukanansa samaan riettauden lätäkköön, ja herjaavat. Mutta heidän on tehtävä tili hänelle, joka on valmis tuomitsemaan eläviä ja kuolleita” (1 Piet. 4:4-5).

”Miten minä ikinä saan aviomiehen, jos en voi laittaa parastani?”. Siveellinen on sinun parastasi. Naisten täytyy saada päästään pois se valhe, että elleivät he ole käveleviä lihapaloja, joiden tehtävä on täyttää syntisten miesten likaiset himot, he eivät ole kauniita. Synnissä ei ole mitään kaunista. Ei ole mitään kaunista siinä, että tänä päivänä sadat miehet raiskaavat sinut mielessään vaatetuksesi tähden, kun kävelet keskustan lävitse. Tämä tapahtuu, jos seuraat maailman pukeutumista. Jos saat aviomiehen viekoittelevan ja lihallisen vaatetuksen kautta, olet saanut huonon aviomiehen. Sinä et löydä hurskasta miestä säädyttömyydellä. Jumala kätkee heidät sinulta: ”Miksi, poikani, hurmautuisit irstaaseen naiseen?” (San. 5:20).

Evankeliumi syntiselle
Jos tiedät olevasi syntinen tällä alueella, olet ollut lihallinen ja pukeutunut kerätäksesi toisten katseita ja koet häpeää ajatellen, että et koskaan voi saada hurskasta puolisoa tai anteeksiantoa, tahdon kokemuksesta kertoa, että tämä ei pidä paikkaansa. Kristuksessa on täydellinen puhdistus synnin häpeästä ja rangaistuksesta. Hän kantoi ristillä syntimme. Hän kärsi rangaistuksen. Hänessä me emme saa tekojemme, vaan armon mukaan. ”Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.” (Jes. 1:18). Voit siis turvallisesti luottaa Jumalan hyvyyteen, hän ei muistele syntejäsi, vaan johdattaa sinut vanhurskauden tielle ja kaiken mitä tarvitset, hän antaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s