Yksin Jumala voi muuttaa sydämen (Jes. 1:1-9)

”Jesajan, Aamoksen pojan, näky, jonka hän näki Juudasta ja Jerusalemista Ussian, Jootamin, Aahaan ja Hiskian, Juudan kuningasten, päivinä. Kuulkaa, taivaat, ota korviisi, maa, sillä Herra puhuu: Minä kasvatin lapsia, sain heidät suuriksi, mutta he luopuivat minusta. Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen; mutta Israel ei tunne, minun kansani ei ymmärrä. Voi syntistä sukua, raskaasti rikkonutta kansaa, pahantekijäin siementä, kelvottomia lapsia! He ovat hyljänneet Herran, pitäneet Israelin Pyhää pilkkanansa, he ovat kääntyneet pois. Mihin pitäisi teitä vielä lyödä, kun yhä jatkatte luopumustanne? Koko pää on kipeä, koko sydän sairas. Kantapäästä kiireeseen asti ei ole tervettä paikkaa, ainoastaan haavoja, mustelmia ja vereksiä lyömiä, joita ei ole puserrettu, ei sidottu eikä öljyllä pehmitetty. Teidän maanne on autiona, teidän kaupunkinne ovat tulella poltetut; teidän peltojanne syövät muukalaiset silmäinne edessä; ne ovat autioina niin kuin ainakin muukalaisten hävittämät. Jäljellä on tytär Siion yksinänsä niin kuin maja viinitarhassa, niin kuin lehvämaja kurkkumaassa, niin kuin saarrettu kaupunki. Ellei Herra Sebaot olisi jättänyt meistä jäännöstä, olisi meidän käynyt pian kuin Sodoman, olisimme tulleet Gomorran kaltaisiksi.” (Jes. 1:1-9).

Johdanto Jesajan kirjaan
Jos pitäisi valita yksi kirja Vanhasta Testamentista, jonka ymmärtäminen ja sisäistäminen olisi kaikkein hyödyllisintä kristitylle, on se mielestäni kiistatta Jesajan kirja. Tämä kirja on täynnä lupauksia Kristuksesta. Jesaja osoittaa selkeimmin Jumalan pyhyyden ja hallintavallan, tuomion varmuuden syntisille sekä pelastuksen ihanuuden ja varmuuden Jumalan jäännökselle.

Kirja kantaa sen kirjoittajan, Jesajan nimeä. Tämä nimi tarkoittaa: ”Herra pelastaa” tai ”pelastus on Herralta”. Jesaja kirjoittaa aikana jolloin valtakunta oli jakaantunut kahtia Salomonin tottelemattomuuden tähden: ”Ja kun Salomo vanheni, taivuttivat hänen vaimonsa hänen sydämensä seuraamaan muita jumalia, niin ettei hän antautunut ehyin sydämin Herralle, Jumalallensa, niin kuin hänen isänsä Daavidin sydän oli ollut… Sentähden Herra sanoi Salomolle: ”Koska sinun on käynyt näin, ja koska et ole pitänyt minun liittoani etkä noudattanut minun käskyjäni, jotka minä sinulle annoin, niin minä repäisen valtakunnan sinulta ja annan sen sinun palvelijallesi.” (1 Kun. 11:4, 11). Tämä palvelija oli Jerobeam. Salomonin poika Rehabeam toimi kuninkaaksi tullessaan pian typerästi ja niin suuri osa valtakunnasta hylkäsi Daavidin suvun ja valtakunta jakaantui Israeliin ja Juudaan: ”Kun koko Israel huomasi, ettei kuningas heitä kuulut, vastasi kansa kuninkaalle näin: ”Mitä osaa meillä on Daavidiin? Ei meillä ole perintöosaa Iisain poikaan. Majoillesi, Israel! Valvo nyt huonettasi, Daavid!” Ja Israel meni majoillensa. Niin Rehabeam tuli ainoastaan niiden israelilaisten kuninkaaksi, jotka asuivat Juudan kaupungeissa.” (1 Kun. 12:16-17).

Jesaja toimi Jumalan instrumenttina neljän kuninkaan: Ussian, Jootamin, Aahaan ja Hiskian aikana. Ussian kuninkuuden aikana Juuda sai elää rauhassa ulkoisilta uhkilta, mutta kuningas, vaikka hän aloitti hyvin, tuli ylpeäksi sydämessään ja oli uskotton Jumalalle. Jumala löi häntä pitalilla ja hän kuoli. Hänen poikansa Jootam vaelsi vakaasti Herran edessä, voittaen vihollisensa mutta samaan aikaan Israelin kuningas Pekah liittoutui yhteen Aramin (Syyrian) kuninkaan, Resin kanssa, valloittaakseen Juudan. Heidän hyökkäykset tapahtuivat Juudan kuninkaan, Aahasin aikaan, joka teki kelvottomasti Jumalan edessä luottamalla ja turvaamalla mieluummin Assurin kuninkaan kuin Herran apuun. Jumala vihastui tähän ja lähettikin Assurin kuninkaan tuhoamaan Juudan, mutta toisin kuin Aahas, tämän poika Hiskia luotti Jumalaan ja Herra pelasti hänet. Kansan uskottomuuden tähden tämä pelastus oli kuitenkin vain väliaikainen ja myöhemmin Juuda joutuisi pakkosiirtolaisuuteen niin kuin muu Israel. Jumalalla kuitenkin oli kaikkina näinä hetkinä jäännös armonvalinnan mukaan, uskollinen seurakunta, joka vaelsi Jumalan edessä, luottaen hänen lupaamaansa Messiaaseen. Tästä Jesajan sanoma koostuukin: Jumalan varmasta tuomiosta syntisille, jotka ylenkatsovat Jumalan ja hänen Sanansa rakastaen syntiä, sekä Jumalan varmasta armosta ja pelastuksesta Jumalan valituille, jotka hän on säästänyt omaksi kunniakseen. Tämä pelastus on oikeudenmukaista sekä armollista Jumalan uskollisen palvelijan, tulevan Messiaan, Jeesuksen Kristuksen sijaiselämän ja sijaiskuoleman perusteella. Jesaja profetoi ja kirjoitti tämän kirjan välillä 740-700 eKr.

Jesajan kirjan ensimmäinen luku tiivistää hyvin tämän kaiken. Itseasiassa ensimmäiset yhdeksän jaetta antavat meille läpi kirjan kulkevan viestin: 1) suuret ulkoiset siunaukset eivät muuta sydäntä. 2) suuret rangaistukset eivät muuta sydäntä. 3) ainoastaan Jumalan Hengen luoma uusiluomus saa aikaan sydämen, joka rakastaa Jumalaa. Huomatkaa siis ensin: suuret ulkoiset siunaukset eivät muuta sydäntä.

Jakeet 2-4
”Kuulkaa, taivaat, ota korviisi, maa, sillä Herra puhuu: Minä kasvatin lapsia, sain heidät suuriksi, mutta he luopuivat minusta. Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen; mutta Israel ei tunne, minun kansani ei ymmärrä. Voi syntistä sukua, raskaasti rikkonutta kansaa, pahantekijäin siementä, kelvottomia lapsia! He ovat hyljänneet Herran, pitäneet Israelin Pyhää pilkkanansa, he ovat kääntyneet pois.”.

Jesaja oli Jumalan todellinen profeetta. Hän ei ilmoita ihmisille miltä hänestä tuntuu, mitä hän ”kokee”, vaan ainoastaan sen, minkä hän varmasti tietää Herran Sanaksi. Se, että Jumala antaa Sanan kuulua luomakunnalle on suurta armoa ja sen tähden se vaatii nöyrää vastaanottamista: ”Kuulkaa taivaat, ota korviisi, maa, sillä Herra puhuu”. Tämä voi tarkoittaa, että enkelit taivaissa ja ihmiset maanpäällä ovat velvollisia kuulemaan ja tunnustamaan mitä Jumala aikoo sanoa. Nämä ovat Herran suun sanoja. Hänen suustaan ei ikinä kuulu valhetta, eikä pahuutta. Hänen suunsa sanat ovat oikeat ja pyhät riippumatta siitä mitä me ajattelemme niin kuin hän itse on sanonut: ”Ei Jumala ole ihminen, niin että hän valhettelisi, eikä ihmislapsi, että hän katuisi. Sanoisiko hän jotakin eikä sitä tekisi, puhuisiko jotakin eikä sitä täyttäisi?” (4 Moos. 23:19).

Mikä on siis Jumalan sana Israelille? Se on surun sana. Ei niin, että Jumala olisi onneton tai hänen määräämä tahto ei olisi toteutunut, vaan niin kuin Jumala sanoo muualla, että hänen korvansa kuulevat ja hänen silmänsä näkevät, vaikka hänellä ei ole ruumista; puhuu hän näin ihmiselle, että tämä voisi ymmärtää rajallisella mielellään hänen asiansa. Hän ilmoittaa kansalle suruviestin ihmisen toivottomasta tilasta. Niin toivoton on luonnollisen ihmisen tila, että vaikka Jumala kuinka siunaisi heitä, eivät heidän sydämensä häntä ylistäisi. Tämä todella on tragedia langenneen ihmisen sielulle, vaikka se palvelee Jumalan suunnitelmaa. Katso kuinka hukassa ihminen onkaan.

”Minä kasvatin lapsia, sain heidät suuriksi, mutta he luopuivat minusta.”. Tämä viittaa siihen hetkeen, kun Jumala lunasti Israelin kansan Egyptin orjuudesta ja astui liittoon tämän kanssa: ”Sano näin Jaakobin heimolle ja ilmoita israelilaisille: ’Te olette nähneet mitä minä olen tehnyt egyptiläisille ja kuinka minä olen kantanut teitä kotkan siivillä ja tuonut teidät luokseni. Jos te nyt kuulette minun ääntäni ja pidätte minun liittoni, niin te olette minun omaisuuteni ennen kaikkia muita kansoja; sillä koko maa on minun.” (2 Moos 19:4-5). Jumala osoittaa olevansa maan ja taivaan hallitsija. Hän kertoi mitä hän on tehnyt ja sen perusteella vaati Israelilta mitä hän tahtoo. Hän astui liittoon ehtojen latelijana ja näin teki heidät vastuullisiksi kunnioittamaan tätä liittoa. Tämä ei ollut pelastava liitto kuten näemme: ”he luopuivat minusta.”. Vaikka Jumala vapautti syntisen kansan ulkoisesta orjuudesta, olivat he silti synnin orjia. Vaikka Jumala antoi heille maan ja soi heille jälkeläisiä niin, että he kasvoivat suureksi kansaksi eivät he tahtoneet siirtyä isänsä perkeleen talosta Jumalan perheeseen: ”te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa.” (Joh. 8:44). Jumala oli antanut heille lakinsa, joka on hyvä ja kaunis, täynnä käskyjä, jotka ovat ihmisen parhaaksi, mutta sen sijaan he luopuivat Jumalasta. Tämä tarkoittaa, että he tiesivät Jumalan olevan Yksi, joka johdatti heidät pois Egyptistä. He tiesivät hänen tekonsa ja kuulivat hänen Sanansa Moosekselta ja profeetoilta, mutta silti he kieltäytyivät tästä eivätkä tahtoneet Jumalan olevan heidän hallitsijansa.

”Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen; mutta Israel ei tunne, minun kansani ei ymmärrä.” Luonnollisen ihmisen tila on ymmärtämättömyyden tila. Miksi muuten kukaan valitsisi kuolleen epäjumalan ja sieluntuhoavan tien ainoan elävän, hyvän ja armollisen Jumalan sijaan, ellei siksi, että he ovat ymmärtämättömiä (vailla mitään viisautta ja kykyä tehdä sitä, mikä olisi heidän sielulle hyväksi)? ”lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.” (Room. 8:8-9).

”Voi syntistä sukua, raskaasti rikkonutta kansaa, pahantekijäin siementä, kelvottomia lapsia! He ovat hyljänneet Herran, pitäneet Israelin pyhää pilkkanansa, he ovat kääntyneet pois.” Israel oli raskaasti rikkonut kansa, sillä he olivat saaneet valtavat siunaukset. Sinulle myös on suotu valtavat siunaukset. Maailmassa on miljoonia ihmisiä, joille Jumala ei ole antanut kristittyjä vanhempia, jotka olisivat näyttäneet lapsilleen totuuden tien. Moni heistä ei koskaan kuule sanomaa Kristuksesta. Mutta sinä olet kuullut. Sinulla on ollut lukemattomia mahdollisuuksia hankkia itsellesi Raamattu, Jumalan Sana ja lukea, mikä hänen tahtonsa on. Mikä on ollut vastauksesi? Oletko katsonut tämän kaiken yli? Ymmärrä, että nämä siunaukset eivät riitä pelastamaan sinua. Vaikka Israel oli saanut siunaukset: lain, lupaukset, Jumalan ajallisen suojeluksen… olivat he silti kelvottomia lapsia. He olivat äpäriä. He asuivat Jumalan talossa, söivät hänen ruokansa, mutta tämän jälkeen halveksivat, tuhosivat ja pilkkasivat Jumalaa. He pitivät pyhää pilkkanansa.

Oi, synnistä ei tarvitsisi huolehtia, jos Jumala olisi epäoikeudenmukainen tuomari, mutta hän ei ole! Vaikka kuinka uskottelisit itsellesi, että Jumala päästää sinut ilman rangaistusta synneistäsi vailla sovitusta, ei asia ole näin. Syntinen ihminen on vaarassa kaiken aikaa: ”Herra tutkii vanhurskaat, mutta jumalattomia ja niitä, jotka vääryyttä rakastavat, hänen sielunsa vihaa. Hän antaa sataa jumalattomien päälle pauloja, tulta ja tulikiveä; polttava tuuli on heidän maljansa osa. Sillä Herra on vanhurskas ja rakastaa vanhurskautta; oikeamieliset saavat katsella hänen kasvojansa.” (Ps. 11:5-7).

Suuret siunaukset eivät siis muuta sydäntä. Huomaa nyt, että suuret rangaistuksetkaan eivät muuta sydäntä parannukseen.

Jakeet 5-8
”Mihin pitäisi teitä vielä lyödä, kun yhä jatkatte luopumustanne? Koko pää on kipeä, koko sydän sairas. Kantapäästä kiireeseen asti ei ole tervettä paikkaa, ainoastaan haavoja, mustelmia ja vereksiä lyömiä, joita ei ole puserrettu, ei sidottu eikä öljyllä pehmitetty. Teidän manne on autiona, teidän kaupunkinne ovat tulella poltetut; teidän peltojanne syövät muukalaiset silmäinne edessä; ne ovat autioina niin kuin ainakin muukalaisten hävittämät. Jäljellä on tytär Siion yksinänsä niin kuin maja viinitarhassa, niin kuin lehvämaja kurkkumaassa, niin kuin saarrettu kaupunki.”. Usein ajattelemme, että jos jokin katastrofi tapahtuisi ihmisille he kääntyisivät Jumalan puoleen tämän tähden. Ajattelemme, että ehkä ihmiset jossakin kohtaa tulevat näkemään elämän merkityksettömyyden ja typeryyden vailla Jumalaa, kun he riittävän monta kertaa lyövät päänsä seinään. Asia ei ole näin. Jumala kysyy: ”Mihin pitäisi teitä vielä lyödä?” Tämä tarkoittaa, että inhimillisellä tasolla ei ole oikeastaan enää mitään onnettomuutta ja surua, mitä Jumala voisi tuottaa tässä ajassa, joka johtaisi ihmisen tekemään parannuksen.

Opimme kuitenkin tästä, että Jumala totisesti on se, joka luo ihmisen onnettomuuden: ”Minä olen Herra, eikä toista ole, paitsi minua ei ole yhtään jumalaa. Minä vyötän sinut, vaikka sinä et minua tunne, jotta tiedettäisiin auringon noususta sen laskemille asti, että paitsi minua ei ole yhtäkään: minä olen Herra, eikä tosita ole, minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden.” (Jes. 45:4-7). Onko Jumala siis epäoikeudenmukainen? Ei! Monet ateistit tänä päivänä syyttävät kristittyjä siitä, että heidän Jumala on moraaliton ja paha. Kuinka hulluja nämä syytökset ovatkaan. He syyttävät Jumalaa pahasta, näin olettaen objektiivisen, absoluuttisen hyvyyden ja pahuuden olemassaolon. He elävät niin kuin olisi olemassa universaali moraalinen laki (tietysti, sillä heidät on luotu jumalankuvaksi), vaikka heidän uskossaan kaikki on tullut tyhjästä ja palaa tyhjään ja me olemme vain kemiallisten prosessien tuotosta vailla mitään objektiivista arvoa itsessämme! Ja silti he raivoavat Jumalaa vastaan. Miksi? Sillä Jumala joka on, ja jonka he tietävät olevan tosi, häntä he vihaavat. He ovat ylpeitä. He eivät ymmärrä omaa syntisyyttään ja Jumalan täydellisyyttä. Jumala on pyhä ja itsessään hyvyys. Sen tähden kaikki mitä Jumala tekee, käskee tai vaatii on hyvää. Hyvyyden mittari ei ole Jumalan ulkopuolella, vaan Jumala itse on hyvyys. Jumala kertoo oikean ja väärän: ”Minä Herra puhun vanhurskautta, ilmoitan, mikä oikein on.” (Jes. 45:19b)

Ihmiset ovat syntisiä ja ne jotka kuolevat synneissään Jumala tuomitsee iankaikkiseen kadotukseen sanoinkuvaamattomaan tuskaan. Ja tämä on hyvä, sillä oikeus tapahtuu. Jos ihmiset eivät myönnä tätä, he eivät ymmärrä synnin pahuutta. Kun siis Jumala tuomitsee ihmisen kadotukseen iankaikkisesti, kuinka olisi väärin, että hän antaa onnettomuuden kohdata ihmistä tässä ajassa? Älä ikinä pyydä anteeksi Jumalan tuomioita: ”Puhalletaanko pasunaan kaupungissa, niin ettei kansa peljästy? Tahi tapahtuuko kaupungissa onnettomuutta, jota ei Herra ole tuottanut?” (Aam. 3:6). Jotkut filosofit, jotka yrittävät pelastaa Jumalan maineen jumalattomien silmien edessä pyrkivät poistamaan Jumalan osuuden onnettomuuksissa: ”Jumala ei tiennyt. Ihmisellä on vapaatahto. Saatana voi turhauttaa Jumalan tahdon.” Jumala ei tahdo poistaa omaa osuuttaan. Hänen tekonsa eivät ole ihmisen tuomittavissa.

On totta, että me koemme vääryyttä ja pahuutta ihmisten käsistä, mutta vaikka me emme ansaitse pahuutta toisten ihmisten käsistä (sillä he ovat myös langenneita), me ansaitsemme vielä pahempaa Jumalan kädestä. Jumala pitää ihmisen vastuullisena tämän pahuuksista, sillä ihmisen motiivit ovat syntiset. Jumalan tarkoitukset sen sijaan ihmisen omassa pahuudessa ovat täysin vanhurskaat ja pyhät ja siten hän on täysin vanhurskas: ”Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen.” (Room. 8:28). Saatana tulee rangaistuksi siitä mitä tämä teki Jobille, mutta Jumala, joka tämän tahtoi oli täysin vanhurskas omissa tarkoitusperissään.

Luemme Ilmestyskirjassa, kuinka Jumala hallitsee hengellisiä sekä fyysisiä onnettomuuksia: ”Voi, voi, voi maan päällä asuvaisia niiden jäljellä olevain pasunain äänten tähden, joihin kolmen enkelin vielä on määrä puhaltaa! Ja viides enkeli puhalsi pasunaan; niin minä näin tähden taivaasta maan päälle pudonneen ja sille annettiin syvyyden kaivon avain; ja se avasi syvyyden kaivon ja kaivosta nousi savu, niin kuin savu suuresta pätsistä ja kaivon savu pimitti auringon ja ilman.” (Ilm. 8:13-9:2). Näitä jakeita seuraa kuvaus uuden liiton aikana tapahtuvista hengellisistä eksytyksistä, jotka saavat aikaan erilaisten valheiden uskomisen. Nämä eivät kuitenkaan tyydytä ihmisiä ja niin valheiden uskominen johtaa sotiin. Mikä on tämän kaiken seuraus? Ihmiset tunnustaisivat syntisyytensä ja sen, että he ansaitsevat vain lisää eksytystä, onnettomuutta sekä lopulta kadotuksen ja sen tähden lankeaisivat polvilleen kerjäten armoa Jumalalta? Ei. ”Ja jäljelle jääneet ihmiset, ne, joita ei tapettu näillä vitsauksilla, eivät tehneet parannusta kättensä teoista, niin että olisivat lakanneet kumartamasta riivaajia ja kultaisia ja hopeaisia ja vaskiasia ja kivisiä ja puisia epäjumalankuvia, jotka eivät voi nähdä eikä kuulla eikä kävellä. He eivät tehneet parannusta murhistaan eikä velhouksistaan eikä haureudestaan eikä varkauksistaan.” (Ilm. 9:20-21). Mitä tahansa ihmiselle tapahtuu; ellei hänen sydämensä ole muutettu, ei hän katso Jumalaan parantajana: ”Kansassa sortaa kukin toistaan, jokainen lähimmäistään; nuorukainen rehentelee vanhusta vastaan, halpa-arvoinen arvollista vastaan. Kun veli tarttuu veljeensä isänsä talossa sanoen: ”Sinulla on vielä vaatteet, rupea ruhtinaaksemme ja ota huostaasi tämä raunioläjä”, niin tämä sinä päivänä korottaa äänensä sanoen: ”Ei minusta ole haavoja sitomaan; ei ole minun talossani leipää, ei vaatetta, älkää panko minua kansan ruhtinaaksi.” (Jes. 3:5-8). On yksi, joka voi sitoa haavat. On yksi, jolla on antaa elämän leipää ja vanhurskauden vaatteet. On yksi, joka pysyy ruhtinaana iankaikkisesti. Mutta langenneet ihmiset eivät katso häneen ja niin he jälleen tuhoutuvat.

”Jäljellä on tytär Siion yksinänsä niin kuin maja viinitarhassa, niin kuin lehvämaja kurkkumaassa, niin kuin saarrettu kaupunki.”. Tytär Siion tarkoittaa tässä Jerusalemia. Se on niin kuin ”maja viinitarhassa” tarkoittaen, että se oli hylätty ja paljastettu, josta kukaan ei välitä. Kukaan ei halua tulla sisään eikä kukaan uskalla tulla ulos, sillä se on niin kuin ”saarrettu kaupunki”.

Suuret siunaukset ja suuren onnettomuudet eivät siis muuta ihmisen sydäntä parannukseen. Onko tämä kaiken loppu? Ei! Sillä Jumala voi muuttaa ihmisen sydämen. Huomaa siis: Jumalan pelastava armo muuttaa sydämen.

Jae 9
”Ellei Herra Sebaot olisi jättänyt meistä jäännöstä, olisi meidän käynyt pian kuin Sodoman, olisimme tulleet Gomorran kaltaisiksi.”. Jumalan pelastava armo muuttaa sydämen. ”Ellei Herra olisi jättänyt…”, huomaa, että Jumala on tarkoituksella ilmoittanut, kuinka ihminen on täysin kykenemätön muuttamaan omaa tilaansa. Hän on tehnyt tämän, ettei kukaan voisi sanoa: ”Kyllä, Herra on jättänyt jäännöksen, mutta hän teki tämän, sillä tämä jäännös ensin uskoi tai he ensin pyysivät apua Jumalalta.” Asia ei ole näin. Jumala ei anna mitään kunniaa ihmiselle. ”Mutta eikö meidän pidä uskoa?”, kyllä. ”Emmekö me ole vastuullisia tekemään parannusta?”, kyllä. Mutta sinä et voi uskoa. Jumala käskee, mutta sinä et voi. Sinä et voi, koska sinä et tahdo: ”Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.” (Room. 8:8); ”Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.” (Joh. 3:6). Sinä tahdot pysyä synnissä ja tästä Jumala oikeudenmukaisesti rankaisee ihmistä. Ihmisen täytyy syntyä uudesti ja eihän hän voi tehdä tätä niin kuin Nikodeemus totesi: ”Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?” (Joh. 3:4). Tämän täytyy tapahtua Jumalan toimesta: ”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan… Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt.” (Joh. 3:5, 8). Jumala ei ole velvoitettu luomaan sinua kykeneväksi tekemään oikein. Sinä olet syntinen. Mutta ilouutinen on, että Jumala on armollinen! Hän tekee jotkut kykeneviksi puhtaasta vapaasta armostansa ja hyvyydestänsä. Ja sen tähden voimmekin sanoa, että ”Ellei Herra Sebaot olisi jättänyt meistä jäännöstä, olisi meidän käynyt pian kuin Sodoman, olisimme tulleet Gomorran kaltaisiksi.”.

Paavalin kirjeessä roomalaisille luemme: ”ennen kuin kaksoset olivat syntyneetkään ja ennen kuin olivat tehneet mitään, hyvää tai pahaa, niin – että Jumalan valinnan mukainen aivoitus pysyisi, ei tekojen tähden, vaan kutsujan tähden – sanottiin hänelle: ”Vanhempi on palveleva nuorempaa”, niin kuin kirjoitettu on: ”Jaakobia minä rakastin, muuta Eesauta minä vihasin.” Mitä siis sanomme? Ei kaiketi Jumalassa ole vääryyttä? Pois se! Sillä Moosekselle hän sanoo: ”Minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, ja armahdan ketä armahdan.” Niin se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka on armollinen… Niin hän siis on armollinen, kenelle tahtoo, ja paaduttaa kenet tahtoo.” (Room. 9:11-16, 18).

Voitko sinä siis vain odotella, että Jumala tekee jotakin? Sanot: ”En siis usko nyt ja pyydä armoa nyt, sillä Jumala tekee armahtaa kenet tahtoo.” Ei onnistu. Jumala käskee kaikkia ihmisiä joka paikassa uskomaan ja tekemään parannuksen, myös sinua, tänään. Usko siis ja luota häneen. Tämä on sinun vastuusi. Jumala huolehtii kaikkivaltiudestaan. Sinun kuuluu uskoa ja se että koitat oikeuttaa synnissä pysymistäsi Jumalan kaikkivaltiudella lisää vain tuomiotasi. ”Mutta eihän hän voi rangaista minua siitä, jos hänen täytyy itse antaa minulle kyky ja tahto tehdä nämä asiat!” Olet jälleen väärässä. Jumalan ei täydy antaa sinulle mitään. Hän ei rankaise sinua siitä, ettet voi tehdä hyvää, vaan siitä, että teet pahaa ja nautit tästä. Pyhän Hengen armosta jotkut kuitenkin tässä vaiheessa kokevat piston sydämessä ja ahdistuksen, sillä he tiedostavat oman syntisyytensä ja toivottomuutensa sekä tarpeensa Jumalan armolle. He kokevat nousevaa halua itkeä Jumalan puoleen ja huutaa: ”Herra pelasta minut!” Näissä Pyhä Henki on tehnyt ihmeensä ja he tulevat uskomaan ja kääntymään synneistään syleillen Jeesusta Kristusta Herrana ja pelastajana. Mikä Jumalan vastaus heille on? ”Menkää pois, ette ole valittujani”? Ei. Jokainen, joka luottaa Kristukseen ja tahtoo hänet, on Jumalan valittu ja hänen vastauksensa joka ikiselle ihmiselle, joka hänen tykönsä tulee on: ”Minä rakastan sinua. Sinä olit kadoksissa, mutta nyt sinä olet kotona. Minä en ikinä hylkää sinua enkä jätä sinua. Vaikka sinun syntisi olisivat veriruskeat, tulet sinä lumivalkoiseksi, vaikka ne olisivat purppuranpunaiset, tulet villanvalkoiseksi. Minun luonani on anteeksiantamus, runsas lunastus ja armo. Minä lunastan sinut kaikista synneistäsi.”. Mutta pysytkö sinä vielä vihassasi Jumalaa vastaan? Syytätkö häntä vielä, vaikka itse olet väärintekijä, etkä käänny hänen puoleen, vaikka hän lupaa sinulle armon, jos näin teet?

”Sinä kaiketi sanot minulle: ”Miksi hän sitten vielä soimaa? Sillä kuka voi vastustaa hänen tahtoansa?” Niinpä niin, oi ihminen, mutta mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan? Ei kaiket tehty sano tekijälleen: ”Miksi minusta tällaisen teit?” Vai eikö savenvalajalla ole valta tehdä samasta savensa seoksesta toinen astia jaloa, toinen halpaa käyttöä varten? Entä jos Jumala, vaikka hän tahtoo näyttää vihansa ja tehdä voimansa tiettäväksi, on suurella pitkämielisyydellä kärsinyt vihan astioita, jotka olivat valmiit häviöön… Mutta Esaias huudahtaa Israelista: ”Vaikka Israelin lapset olisivat luvultaan kuin meren hiekka, niin pelastuu heistä vain jäännös. Sillä sanansa on Herra toteuttava maan päällä lopullisesti ja rutosti.” Niin kuin Esaias myös on ennustanut: ”Ellei Herra Sebaot olisi jättänyt meille siementä, niin meidän olisi käynyt niin kuin Sodoman, ja me olisimme tulleet Gomorran kaltaisiksi.” (Room. 9:19-22, 27-29).

Sodoma ja Gomorra tuhottiin, sillä siellä ei ollut vanhurskaita. Ainoa syy, minkä takia lopullinen tuomio ei ole vielä kohdannut jumalattomia on, että Jumalan valittujen täytyy ensin tulla pelastukseen tänä ja tulevina aikoina, sillä seurakunnan pitää laulaman: ”Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi.” (Ilm. 5:8-9).

Muistakaamme siis: 1) suuret siunaukset eivät muuta sydäntä. 2) suuret rangaistukset eivät muuta sydäntä. 3) ainoastaan Jumalan pelastava armo muuttaa sydämen.

 

 

 

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s