Mooses: Jumalan kansan alipaimen

Saarnattu 13.01.2019

”Sinä kuljetit kansasi niin kuin lammaslauman Mooseksen ja Aaronin kädellä” (Ps. 77:21).

Aamen. Kuten tiedätte, olemme Ensimmäisen Timoteus kirjeen saarnaamisessa päässeet kolmanteen lukuun, jossa Paavali kertoo, mitä Jumalan mieheltä vaaditaan, kun hänet siunataan seurakunnan kaitsijaksi. Mutta ennen tämän luvun aloittamista tahdon, että saamme laajemman ymmärryksen alipaimenen tehtävästä katsomalla ensin Vanhaa Testamenttia. Raamattu käyttää usein paimenen ammattia hyvänä kuvana siitä, miltä seurakunnan vanhimman tehtävät näyttävät. Raamatussa kuninkaita, pappeja ja Jumalaa verrataan paimeneen, mutta vaikka tämä kielenkäyttö on yleistä Raamatussa, monen ymmärrys seurakunnan vanhimman tehtävistä, vaatimuksista, kyvyistä ja elämästä on hyvin kapea ja vääristynyt. Osittain tämä johtuu siitä, että me emme elä kulttuurissa, jossa ymmärtäisimme paimenen ammattia. Tahdon, että keskitymme tulevina viikkoina ymmärtämään, millä perusteella kukaan siunataan ja erotetaan seurakunnan kaitsijaksi? Miltä paimen näyttää?

Ei ole olemassa tervettä seurakuntaa, jossa ei ole Raamatun kriteerejä täyttävää paimenta/paimenia. Koska kyseessä on Jumalan seurakunta ja sen iankaikkinen hyvinvointi, tämä on erityisen vakava asia ja sen tähden oletan, että ette unohda tulevien viikkojen opetusten sisältöä.

Ensin tahdon selittää termin, jota tulen käyttämään usein: alipaimen. Luemme: ”Vanhimpia teidän joukossanne minä siis kehotan, minä, joka myös olen vanhin ja Kristuksen todistaja ja osallinen myös siihen kirkkauteen, joka vastedes on ilmestyvä: kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta, ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina, niin te, ylipaimen ilmestyessä, saatte kirkkauden kuihtumattoman seppeleen.” (1 Piet. 5:1-4). Pietari kutsuu Kristusta ylipaimeneksi. Miksi? Sillä hän on seurakunnan korkein hallitsija. Kukaan ei ole hänen vertaisensa tai hänen sijaisensa seurakunnassa. Mutta tämä ylipaimen hallitsee auktoriteetillaan seurakunnan paimenten käden kautta, niin kuin luimme alussa. Jumala kuljetti lammaslauman, mutta lauman johtajien (Mooseksen ja Aaronin) käden kautta. Samoin tänään Kristus hallitsee ja johdattaa seurakuntaansa kohti iankaikkista kirkkautta, mutta hän tekee tämän alipaimentensa kautta ja on jokaisen Jumalan oman velvollisuus alistua tähän: ”Olkaa kuuliaiset johtajillenne ja tottelevaiset, sillä he valvovat teidän sielujanne niin kuin ne, joiden on tehtävä tili, että he voisivat tehdä sitä ilolla eikä huokaillen; sillä se ei ole teille hyödyllistä.” (Hepr. 13:17).

Tämän pitäessä mielessä käännämme nyt katseemme Vanhan Testamentin parhaimpaan esimerkkiin alipaimenesta: Moosekseen. Tulemme katsomaan hänen kauttansa muutamia asioita, jotka ovat vaadittuja paimenelta tämän tehtävässä ja elämässä. Emme tänään puhu jokaisesta vaaditusta asiasta, vaan etenemme askel askeleelta, viikko viikolta.

Jaottelen nämä asiat, joita katsomme tänään näihin kategorioihin:

1) Mooseksen kutsu paimenuuteen ja tähän annettu varustus elämässä ja kyvyissä

2) Alipaimen Mooses profeettana

3) Alipaimen Mooses pappina

4) Alipaimen Mooses johtajana

Ensimmäisenä siis Mooseksen kutsu ja tähän annettu varustus elämässä ja kyvyissä.

Käytämme tähän tänään vähemmän aikaa kuin aihe ansaitsee. Uusi Testamentti puhuu tähän enemmän ja tekee selväksi, että ne tavat, joilla Jumala kutsui Vanhan Liiton aikana ihmisiä paimenuuteen, eivät ole identtiset Uuteen Liittoon. Voimme kuitenkin saada muutamia tärkeitä periaatteita Mooseksen kutsusta ja elämästä, jotka ovat erittäin tärkeitä asioita ymmärtää.

Katsokaamme siis näitä tärkeitä periaatteita Mooseksen kutsussa ja elämässä: 1) luottamus ja turva Jumalassa, ei itsessä. 2) tasapainoinen hengellinen kokemus. 3) perheen järjestyksessä oleminen.

Kun Jumala kutsui Mooseksen, teki hän selväksi, että hänen suunnitelmiensa toteutuminen ei ollut kiinni tämän kyvyistä. Luemme, kuinka Mooses katsoi itseään ja tiedosti oman kyvyttömyytensä: ”Mutta Mooses sanoi Jumalalle: ”Mikä minä olen menemään faraon tykö ja viemään israelilaisia pois Egyptistä?” Hän vastasi: ”Minä olen sinun kanssasi; ja tämä olkoon sinulle tunnusmerkkinä, että minä olen sinut lähettänyt: kun olet vienyt kansan pois Egyptistä, niin te palvelette Jumalaa tällä vuorella.”… Mooses vastasi ja sanoi: ”Katso, he eivät usko minua eivätkä kuule minua, vaan sanovat: ’Ei Herra ole sinulle ilmestynyt’.” Herra sanoi hänelle: ”Mikä sinulla on kädessäsi?” Hän vastasi: ”Sauva.” Hän sanoi: ”Heitä se maahan.” Ja hän heitti sen maahan, ja se muuttui käärmeeksi; ja Mooses pakeni sitä. Mutta Herra sanoi Moosekselle: ”Ojenna kätesi ja tartu sen pyrstöön.” Niin hän ojensi kätensä ja tarttui siihen, ja se muuttui sauvaksi hänen kädessänsä. – ”Siitä he uskovat, että Herra, heidän isiensä Jumala, Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala, on sinulle ilmestynyt.” (2 Moos. 3:11-12, 4:1-5).

Mooses oli oikeassa siinä, että hän ei kykenisi itsessään näin suureen tehtävään. Tämän tunnollinen tiedostaminen on aina vaadittu niiltä, joita edes harkitaan tähän tehtävään. Paavali puhuessaan evankeliumintyöstä kysyi: ”Kuka on tällaiseen kelvollinen?” (2 Kor. 2:16). Jumala oli korjannut tämän puutteen Mooseksessa, sillä luemme Apostolien teoissa, että kun Mooses oli Egyptissä hän ajatteli veljiensä ymmärtävän, että Jumala vapauttaisi heidät hänen kätensä kautta, mutta he eivät ymmärtäneet (Apt. 7:25). Niin Jumala kaitselmuksensa kautta ajoi Mooseksen erämaahan ja toi hänet tilanteeseen, jolloin hän ei turvautunut vaikutusvaltaansa, viisauteensa ja voimaansa, vaan menetti tämän kaiken. Tämän jälkeen Jumala osoitti Moosekselle, että kokonainen luottamus yksin Jumalaan on, minkä kautta hän toimii, vaikka hän varustikin Moosesta hänen koulutuksensa kautta, että hän olisi mentaaliset vaatimukset täyttävä. Alipaimenen luottamuksen kuuluu olla yksin ylipaimenessa ja tästä he saavat selkärangan, joka on tarvittava paimenen työhön.

Alipaimenen täytyy luottaa Jumalan voimaan: ”Mutta hän sanoi: ”Oi, Herra, lähetä kuka muu tahansa!” Niin Herra vihastui Moosekseen.” (2 Moos. 4:13-14). Mooseksen kutsu oli erityinen siinä, että Jumala kutsui hänet puhumalla hänelle henkilökohtaisesti. Sen tähden Mooseksen vastustus tähän oli häpeällistä ja sai Jumalan vihastumaan ja osoittamaan hänelle, että hän odottaa valmiutta tottelemaan ja itsensä kieltämistä. Hän oli armollinen Mooseksen epäuskolle ja salli avun Aaronista, mutta pois hän ei päässyt tehtävästään.

Jumala ei kutsu samalla tavalla (puhumalla henkilökohtaisesti eristyksissä) enää ketään paimenuuteen. Uuden Liiton aikana paimenuuteen tuleminen yleisesti alkaa halusta: ”jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen.” (1 Tim. 3:1), jonka jälkeen koetellaan ja katsotaan Raamatun vaatimuksista, onko Jumala antamassa kyseistä miestä lahjaksi seurakunnalleen? Jos miehellä on Pyhän Hengen nostama halu, joka todistetaan hänen pätevyydellään koskien vaatimuksia lahjoissa ja elämässä, siunataan hänet paaston sekä rukouksen jälkeen ja hänen kutsunsa todetaan olevan Jumalalta.

Toiseksi näemme tasapainoisen hengellisen/kristillisen kokemuksen. Yksi vaatimuksista on: ”älköön hän olko äsken kääntynyt, ettei hän paisuisi ja joutuisi perkeleen tuomion alaiseksi.” (1 Tim. 3:6). Tämä viittaa siihen, että Jumalan miehen täytyy tuntea synnin ja armon dynamiikka omassa elämässään.

”Uuden Liiton kykenevän paimenen kuuluu toimia Jumalan lauman laajojen hengellisten tarpeiden alueilla. Tällaisella miehellä täytyy olla enemmän kuin teoreettinen tuttavuus hengellisten todellisuuksien kanssa, jotka ovat esitetyt Kirjoituksissa normatiivisina.”[1] – Albert Martin

Mooses pyysi Jumalalta: ”Anna siis minun nähdä sinun kirkkautesi.” Hän vastasi: ”Minä annan kaiken ihanuuteni käydä sinun ohitsesi ja huudan nimen ’Herra’ sinun edessäsi. Ja minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, armahdan, ketä armahdan.” (2 Moos. 33:18-19). Mooses oli kokenut epäilykset, vaikeudet, vastustukset. Hän oli nähnyt ja kokenut, kun Jumala rankaisee syntiä. Hän oli nähnyt hänen katkaisevan yhteyden häneen. Hän oli kokenut myös ilot, lohdut ja turvan työssään. Hän oli nähnyt ja kokenut Jumalan anteeksiannon, pitkämielisyyden ja voiman. Hän oli todistanut kansan pelastuksen vihollisilta. Mooses painoi eteenpäin Jumalan tuntemisessa ja janosi nähdä tämän kirkkauden ja ihmiset pystyivät kirjaimellisesti näkemään tämän hänessä. Hänen kasvonsa säteilivät, kun hän astui alas vuorelta, sillä hän vietti aikaa Jumalan läsnäolossa. Tätä tasapainoista kokemusta ja läheisyyttä Jumalaan vaaditaan jokaiselta alipaimenelta.

”Kuinka mies, joka tietää vain uskonnon teorian, voi ottaa tehtäväkseen olla käytännöllinen opas hengellisissä asioissa? Kuinka hän voi mukauttaa ohjeensa kaikenlaisiin Kristillisiin kokemuksiin? Kuinka hän voi ohjata herätetyt, kyselevät, kiusatut ja epäilevät? Kuinka hän voi ruokkia Kristuksen lampaat ja karitsat? Kuinka hän voi sympatisoida Siionin itkevien kanssa? Kuinka hän voi lohduttaa toisia niillä lohdutuksilla, joilla hän ei itse koskaan ole ollut Jumalan lohduttama? Hän ei mitenkään voi suorittaa, niin kuin hänen täytyy, mitään näistä vaatimuksista, ja silti nämä ovat kaikista arvokkaimmat ja mielenkiintoisimmat osat papillista työtä. Kuinka suuret hänen intellektuaaliset voimansa; kuinka syvät ja laajat, ja tarkat hänen opintonsa, hän ei ole kykenevä, suhteessa mihinkään näistä asioista, opettamaan toisia, nähden että hän ei ole oppinut itse. Jos hän yrittää, se on kuin sokea taluttamassa sokeaa.” – Samuel Miller.

Martin selkeyttää tätä väärinkäsitysten varalta:  ”Sallikaa minun antaa varovaisuuden sana, ettei jotkut nuoremmat miehet lukiessaan näitä sivuja joudu tarpeettomaan kahleeseen… Me emme voi tuoda kenenkään sieluun hänen parikymppisissään jonkun kokemusta, joka on vaeltanut Jumalan kanssa vuosikymmeniä. Myönnän, että tähän Jumalan yleiseen toimintatapaan on joitakin poikkeuksia. Heidän joukossaan ovat miehet kuten Robert Murray M’Cheyne, David Brainerd, George Whitefield ja Charles H. Spurgeon. Tästä huolimatta, jos me olemme todellisesti kääntyneet ja Pyhän Hengen asumat ja siten Kristukseen liitetyt, meidät esitellään varsin nopeasti vaelluksemme alussa niihin perus ongelmiin, jotka koskettavat Kristityn elämän suurimpia kamppailuja, iloja, pettymyksiä ja monimutkaisuuksia.”

”Älköön kukaan nuoruuttasi katsoko ylen, vaan ole sinä uskovaisten esikuva puheessa, vaelluksessa, rakkaudessa, uskossa, puhtaudessa.” (1 Tim. 4:12).

Muistakaamme, että jotkut ovat vaeltaneet uskossa monia vuosia mutta eivät ole saaneet tarvittavaa tasapainoista hengellistä kokemusta. Toiset näyttävät elävän aina Roomalaiskirjeen viidennen luvun alussa, Jumalan rauhassa ja toivossa. Tällaiset henkilöt kokevat lähes jatkuvasti iloa ja auringonpaistoa, mutta eivät ole tunteneet todella sielussaan pimeää yötä. Taistelua henkeen ja vereen synnin kanssa, joka saa heidät kyseenalaistamaan pelastuksensa. ”Jos tällaisen miehen kristillinen kokemus ei ole tuotu tasapainoisempaan tilaan, hän ei ole kykenevä astumaan, sympatisoimaan ja antamaan sopivaa neuvoa Jumalan lapselle, joka tulee hänen tykönsä pitkäkestoisessa hengellisessä masennuksessa.” – Albert N. Martin.

Toiset taas näyttävät elävän jatkuvasti, ”aamu, päivä, ilta, Tammikuusta Joulukuuhun, Roomalaiskirjeen seitsemännen luvun loppupuolella… Tällaisen miehen ei koskaan kuuluisi astua pastoraaliseen virkaan… hän ei ole kykenevä auttamaan Jumalan kansaa.” – Albert N. Martin. (ei kykene auttamaan tasapainoisesti, mutta hänestä voi olla paljon hyötyä ja hänellä voi olla paljon annettavaa, mutta kunnes kristillinen kokemus tasapainottuu, ei häntä voida asettaa johtajuuteen.)

Kolmanneksi näemme Mooseksen tehtävässä perheen järjestyksessä olemisen tärkeyden.

Luemme: ”Ja matkan varrella yöpaikassa tapahtui, että Herra kävi hänen kimppuunsa ja tahtoi surmata hänet. Silloin Sippora otti terävän kiven ja leikkasi pois poikansa esinahan, kosketti sillä Moosesta alhaalta ja sanoi: ”Sinä olet minun veriylkäni.” Niin hän jätti hänet rauhaan.” (2 Moos. 4:24-26). Kun Mooses teki matkaansa Egyptiin perheensä kanssa ja he olivat pysähtyneet yöpaikkaan, luemme, että Jumala kävi Mooseksen kimppuun ja tahtoi surmata hänet. Tämä luultavasti viittaa johonkin sairauteen, jolla Jumala löi Moosesta tai ilmestykseen, joka sai Mooseksen kyvyttömäksi toimimaan. Selvää on kuitenkin, että Mooses oli vakuuttunut Jumalan vihasta ollakseen varma, että hänen kuolemansa oli lähellä. Syy tähän on selvä: hänen perheensä ei ollut järjestyksessä. Mooses oli laiminlyönyt nuorimman poikansa ympärileikkauksen. Midianilaiset olivat Aabrahamin jälkeläisiä ja myös ympärileikkauttivat lapsensa, mutta Jumalan käskemän ajan sijasta myöhemmällä iällä. Mooses siis ilmeisimmin pyrki miellyttämään vaimoansa enemmän kuin Jumalaa. Säikähtäneenä miehensä hädästä, hänen vaimonsa ympärileikkautti lapsensa.

Luemme yhtenä vaatimuksena seurakunnan kaitsijoille: ”Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla… sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina; sillä jos joku ei osaa hallita omaa kotiansa, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta?” (1 Tim. 3:2, 4-5). Onko lapsesi ja vaimosi herrojasi ja pelkäätkö loukata heitä tottelemalla Jumalan käskyjä? Tällöin et ole Jumalan lahja hänen seurakunnalleen. Jumala varmisti, että Mooseksen perhe oli hänen tahdossaan ennen kuin hän astui faaraon eteen.

Nämä kolme asiaa ovat osa tärkeimpiä asioita, joiden kuuluu olla kunnossa Jumalan miehen elämässä. Katsokaamme nyt Moosesta profeettana.

Mooses profeettana

Kun katsomme Moosesta profeettana, keskitymme erityisesti siihen, että hän julisti Jumalan Sanat seurakunnalle. Tässä merkityksessä jokainen opettava-vanhin profetoi kun he saarnaavat Jumalan Sanaa. Tulevina viikkoina katsomme enemmän, mitä Jumala vaatii alipaimeneltaan koskien tämän opiskelua ja saarnaamista, mutta nyt teen selväksi vain pintapuolisesti mitä häneltä on vaadittu.

Mooses tuli faraon eteen ja ilmoitti hänelle uskollisesti, mitä Jumala on sanonut. Hän astui seurakunnan eteen ja uskollisesti ilmoitti mitä Jumala on sanonut. Kun Jumala antoi Moosekselle kymmenen käskyä, kansa pyysi: ”Puhu sinä meidän kanssamme, niin me kuulemme. Älköön Jumala puhuko meidän kanssamme, ettemme kuolisi.” (2 Moos. 20:19). Mooses oli erotettu kiipeämään vuorelle vastaanottamaan Jumalan Sanat ja ilmoittamaan sen sellaisenaan kansalle. Vaikka jokaisella Jumalan omalla on nyt pääsy kaikkein pyhimpään Kristuksen kautta ja Jumalan koko ilmoitus on heille annettuna kirjoitetussa Sanassa, ei se tee tyhjäksi sitä, että tänäänkin opettavat-vanhimmat ovat erotettu erityiseen Sanan tutkimiseen ja vapautetut maallisista ammateista.

Vaikka jokaisella on Raamattu, Jumala ei ole nähnyt hyväksi, että hänen kansallaan ei ole paimenia johtajina. Raamatulliset alipaimenet ovat tärkeä osa Jumalan suunnitelmaa. Heidän virkansa ole korvattavissa. Tämän työn tärkeydestä nousevat käskyt pastorin kunnioitukseen ja huolenpitoon. Jumalan Sanan julkinen uskollinen julistaminen on opettavan-vanhimman ensisijainen ja tärkein tehtävä. Sanaan ja opetukseen pääsääntöisesti erotetut ovat Jumalan velvoittamat ankaraan, mutta palkitsevaan opiskeluun, henkilökohtaiseen pyhitykseen ja rukoukseen: ”Lue, kehoita ja opeta ahkerasti, kunnes minä tulen. Älä laiminlyö armolahjaa, joka sinussa on ja joka sinulle annettiin profetian kautta, vanhinten pannessa kätensä sinun päällesi. Harrasta näitä, elä näissä, että edistymisesi olisi kaikkien nähtävissä. Valvo itseäsi ja opetustasi, ole siinä kestävä; sillä jos sen teet, olet pelastava sekä itsesi että ne, jotka sinua kuulevat.” (1 Tim. 4:13-16).

Voi niitä, jotka ovat seurakunnan paimeniksi asetettuja, mutta eivät ole kuuliaisia Jumalan heille antamille käskyille! Voi niitä, jotka siunaavat pätemättömiä miehiä, jotka eivät saarnaa Sanaa ja näe vaivaa niin, että he voivat puhtaalla omallatunnolla sanoa jakaneensa Sanaa oikein. Mooseksella oli puhdas omatunto, sillä hän pystyi käskemään toisia: ”Älkää lisätkö siihen mitään, mitä minä teille määrään, älkääkä ottako siitä mitään pois, vaan noudattakaa Herran, teidän Jumalanne käskyjä, jotka minä teille annan.” (5 Moos. 4:2). Voi niitä paimenia, joilla ei ole itsekuria, jotka ovat laiskoja ja jakavat tehtävänsä kaikille ympärillä oleville. Mutta kiitos Jumalalle niistä miehistä, jotka hän todellisesti on varustanut ja kutsunut.

Näemme Mooseksen elämästä ja hänen uskollisuudestaan Jumalan Sanalle myös, kuinka vaarallista on halveksia Sanassa uskollisesti vaivaa näkeviä. Tahdon puhua tästä hieman, sillä meidän aikanamme monet nuoret ajattelevat saarnan olevan korvattavissa tai olevan samalla viivalla laulujen kanssa. He ajattelevat, että saarna voidaan korvata draamalla ja että kuka tahansa voi vain kävellä pulpetin taakse ja saarnata. Tämä on surullista. Toiset taas arvostavat paimenen tehtävää vain puheessa, mutta tarkoituksellisesti pitävät näitä nälässä ja niukilla, ryöstävät hänen aikansa tämän perheeltä lähettämällä tämän maallisiin töihin ja vievät ajan Jumalan muilta vaatimuksilta koskien hänen vastuutaan pitää itsensä kunnossa fyysisesti ja emotionaalisesti. Minkä muodon ikinä Sanassa palvelijan halveksiminen ottaa, Jumala tuomitsee sen.

”Silloin Herra astui alas pilvenpatsaassa, asettui majan ovelle ja kutsui Aaronia ja Mirjamia; molemmat menivät sinne. Ja Herra sanoi: ”Kuulkaa minun sanani. Jos keskuudessanne on profeetta, niin minä ilmestyn hänelle näyssä, puhun hänen kanssaan unessa. Niin ei ole minun palvelijani Mooses, hän on uskollinen koko minun talossani; hänen kanssaan minä puhun suusta suuhun, avoimesti enkä peitetyin sanoin, ja hän saa katsella Herran muotoa. Miksi ette peljänneet puhua minun palvelijaani Moosesta vastaan?” (4 Moos. 12:6-8). On vakava asia tuoda perätön syytös vanhimmasta: ”Älä ota huomioosi syytettä vanhinta vastaa, ellei ole kahta tai kolmea todistajaa.” (1 Tim. 5:19).

Paavali kirjoitti Galatalaisille: ”Jolle sanaa opetetaan, se jakakoon kaikkea hyvää opettajallensa. Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.” (Gal. 6:6-7). Joka halveksii Jumalan Sanan työtä, ajatellen, että se ei ole korkeinta työtä, eksyttää itsensä ja pilkkaa Jumalaa: ”Vanhimpia, jotka seurakuntaa hyvin hoitavat, pidettäköön kahdenkertaisen kunnian ansainneina, varsinkin niitä, jotka sanassa ja opetuksessa työtä tekevät.” (1 Tim. 5:17). Miltä tämä kunnioitus näyttää teoissa? ”Älä sido puivan härän suuta”, ja: ”työmies on palkkansa ansainnut.” (1 Tim. 5:18).

  1. C. Sproul tuumaa hyvin sanoessaan, että Jumala tiesi ihmisten taipumuksen katsoa ylen hänen pappejaan ja niin hän käski Moosesta ilmoittamaan lain, että kymmenykset annettiin papeille ja näistä kymmenyksistä papit antoivat kymmenykset Herralle. Papeilla oli velvollisuutensa ja oikeutensa. Tästä periaatteesta nousevat Uuden Testamentin käskyt koskien aihetta.

Mooses oli nöyrä, uskollinen ja vankka Sanan työssä. Voikoon jokainen alipaimen myös puhtaalla omallatunnolla sanoa täyttäneensä velvollisuutensa Jumalan lampaita kohtaan Sanan julistuksessa. Sanassa palveleminen ei kuitenkaan riitä. Nähkäämme siis nyt Mooses pappina.

Mooses pappina

Tämä tehtävä ei ollut Jumalan Sanan puhumista kansalle, vaan kansan asioiden tuomista Jumalalle! Tämä vaatii aitoa rakkautta lampaita kohtaan ja heistä välittämistä. Jos näet seurakuntalaiset vain ruumiina, joille saarnata, sinä et ole Jumalan lahja seurakunnalle. Rakastatko todella Jumalan lampaita, vai etsitkö itsellesi kunniaa? Jos jälkimmäinen on totta, et kestä pitkään tässä virassa.

Jumalan seurakunta, jota johtamaan Mooses oli asetettu, oli hyvin syntinen ja hermoja koetteleva: ”Niin Mooses huusi Herraa ja sanoi: ”Mitä minä teen tälle kansalle? Ei paljon puutu, että he kivittävät minut.” (2 Moos. 17:4). ”Ja Mooses palasi Herran tykö ja sanoi: ”Voi, tämä kansa on tehnyt suuren synnin! He ovat tehneet itselleen jumalan kullasta. Jospa nyt antaisit heidän rikoksensa anteeksi! Mutta jos et, niin pyyhi minut pois kirjastasi, johon kirjoitat.” (2 Moos. 32:31-32). Tästä huolimatta, kun Jumala oli näyttänyt hänelle ihanuutensa, erityisestä hänen uskollisuutensa ja halukkuutensa olla tuhoamatta kansaa, Mooses rukoilee yhdistäen itsensä osaksi laumaa: ”Niin Mooses kumartui nopeasti maahan ja rukoili ja sanoi: ”Herra, jos olen saanut armon sinun silmiesi edessä, niin käyköön Herra meidän keskellämme. Sillä tämä on tosin niskurikansa, mutta anna anteeksi meidän pahat tekomme ja syntimme ja ota meidät perintöosaksesi.” (2 Moos. 34:8-9). Alipaimenen tehtävä on rukoilla seurakuntalaisten puolesta, tuoda heidän syntinsä ja kamppailunsa Jumalan eteen rukouksissaan. Hänen kuuluu tehdä tämä halukkaasti, vaikka seurakuntalaiset kuinka kapinoisivat ja aiheuttaisivat hänelle murhetta toimien epäoikeudenmukaisesti häntä kohtaan. Mikä olisikaan enemmän Kristuksen kaltaista? Luemme Markuksen evankeliumissa: ”Ja astuessaan maihin hän näki paljon kansaa, ja hänen kävi heitä sääliksi, koska he olivat niin kuin lampaat, joilla ei ole paimenta, ja hän rupesi opettamaan heille moninaisia.” (Mark. 6:34).

Tästä pääsemmekin viimeiseen tehtävään, joka oli osa Mooseksen paimenuutta: johtaminen.

Mooses johtajana

Mooses koki johtajana ollessaan paljon kapinaa, mutta hän ei vastannut näihin niin kuin maailman diktaattorit vastaisivat: ”Ja kansa puhui Jumalaa ja Moosesta vastaan: ”Minkä tähden te johdatitte meidät pois Egyptistä kuolemaan erämaahan? Eihän täällä ole leipää eikä vettä, ja me olemme kyllästyneet tähän huonoon ruokaan.” Silloin Herra lähetti kansan sekaan myrkkykäärmeitä, jotka purivat kansaa, niin että paljon kansaa Israelista kuoli. Niin kansa tuli Mooseksen luo, ja he sanoivat: ”Me teimme syntiä, kun puhuimme Herraa ja sinua vastaan. Rukoile Herraa, että hän poistaa käärmeet meidän kimpustamme.” Ja Mooses rukoili kansan puolesta.” (4 Moos. 21:5-7). Mooses ei pitänyt vihaa tai katkeroitunut. Kosto on Jumalan. Hän rakasti Jumalan laumaa ja tiesi, että lampaat eivät ole maailman viisaimpia eläimiä. Hän rukoili heidän puolestaan. Jokaisen miehen, joka siunataan kaitsijan tehtävään, opettavaksi- tai hallitsevaksi-vanhimmaksi täytyy olla valmistautunut siihen, että heitä vastaan rikotaan, joskus suuresti. Vain aito rakkaus voi katsoa näiden asioiden läpi ja saada kestämään tässä työssä ilman loppuun palamista ja pitkää masennusta.

Suurten paineiden ja vastuun tähden Mooses ei tehnytkään kaikkea yksin. Näemme vanhimmiston pluraalisuuden ja seurakuntapalvelijoiden tärkeyden hienosti kuvattuna Mooseksen kirjoissa: ”Seuraavana päivänä Mooses istui tuomitsemaan kansaa, ja kansa seisoi Mooseksen ympärillä aamusta iltaan asti. Kun Mooseksen appi näki kaiken, mitä hän teki kansalle, sanoi hän: ”Mitä tämä puuha on, jota sinulla on kansan kanssa? Miksi sinä istut yksin ja kaikki kansa seisoo ympärilläsi aamusta iltaan asti?” Mooses vastasi apellensa: ”Kansa tulee minun luokseni kysymään Jumalalta neuvoa. Kun heillä on jokin riita-asia, tulevat he minun luokseni, ja minä ratkaisen heidän riitansa ja ilmoitan heille Jumalan säädökset ja lait.” Niin Mooseksen appi sanoi hänelle: ”Siinä sinä et menettele viisaasti. Sinä uuvutat sekä itsesi että tämän kansan, joka on kanssasi; sillä tämä tehtävä on sinulle liian raskas, etkä sinä voi sitä yksinäsi toimittaa. Kuule nyt, mitä minä sanon. Minä neuvon sinua, ja Jumala on oleva sinun kanssasi. Ole sinä kansan edusmies Jumalan edessä, ja saata sinä sen asiat Jumalan eteen. Ja opeta heille säädökset ja lait, ja neuvo heille tie, jota heidän on kuljettava, ja mitä heidän on tehtävä. Mutta valitse koko kansasta kelvollisia ja Jumalaa pelkääväisiä, luotettavia ja väärää voittoa vihaavia miehiä, ja aseta ne heille tuhannen, sadan, viidenkymmenen ja kymmenen päämiehiksi. Nämä tuomitkoot kansaa joka aika. Kaikki suuret asiat he saattakoot sinun tietoosi, mutta kaikki vähäiset asiat ratkaiskoot itse. Huojenna näin jotakin itseltäsi, ja kantakoot he kuormaa sinun kanssasi.” (2 Moos. 18:13-22).

Jos seurakuntamme kasvaisi useisiin kymmeniin ihmisiin, rukoilisimme Jumalaa, että saisimme opetuslapsetettua miehiä, jotka täyttävät seurakunnankaitsijan ominaisuudet ja antaisimme heille tietyt lauman jäsenet paimennettavaksi. Hallitsevien-vanhinten rooli on erityisen tärkeä. Heille on samat vaatimukset kuin opettaville-vanhimmille, sillä he neuvovat ja toimivat esimerkkinä laumalle. Yhdessä he muodostavat vanhimmiston, joka tekee päätökset.

Muistutan, että kahden tai kolmen saarnan valmistaminen viikossa ei ole tähän erotetulle miehelle liian paljon. Mutta useiden kymmenien ja satojen lampaiden henkilökohtainen neuvominen, sielunhoito jne. on mahdotonta ja tähän Mooseksen appiukko puutui.

Pastorin johtamiseen kuuluu myös erityisesti tiettyjen miesten erityinen opetuslapsettaminen. Tarkoitan siis sitä, että seurakunnan ei kuuluisi elää tai kuolla yhden tai kahden miehen kanssa. Minä rukoilen jo nyt, että kun olen ikäloppu tai kun Herra siirtää minut kaitselmuksensa kautta pois, tällä seurakunnalla olisi paljon uskollisempi ja taitavampi mies käytettävissä. Tämä oli Mooseksen rukous: ”Ja Mooses puhui Herralle sanoen: ”Asettakoon Herra, Jumala, jonka vallassa on kaiken lihan henki, tämän seurakunnan johtoon miehen, joka heidän edellänsä lähtee ja joka heidän edellänsä tulee, joka saattaa heidät lähtemään ja tulemaan, ettei Herran seurakunta olisi niin kuin lammaslauma, jolla ei ole paimenta.” Ja Herra sanoi Moosekselle: ”Ota Joosua, Nuunin poika, mies, jossa on Henki, ja pane kätesi hänen päällensä.” (4 Moos. 27:15-17).

Uusi Testamentti käskee, että meidän ei kuulu panna kättämme kenenkään päälle hätäisesti. Mutta kun sen aika on, meidän täytyy tietää, että hänessä on Henki, joka on varustanut hänet. Jumalan kansan johtaminen tämän maailman ajan pimeiden laaksojen lävitse vaatii, että Henki ohjaa alipaimenta. Timothy S. Laniak sanoo: ”Jumalan kansan ihmisjohto ei ole mitään muuta kuin Jumala johtamassa omaa kansaansa voidellun palvelijan kautta.” Tämä ei tee ihmistä virheettömäksi tai korjauksen ulkopuolella olevaksi, mutta se tekee hänestä instrumentin, jonka kautta Jumala paimentaa laumaansa.

Minä en tahdo kenenkään lopullisen turvan ja johdon olevan ihmisessä, vaan ylipaimenessa Jeesuksessa. Hän on ylipaimen ja älköön katseenne koskaan katsoko alipaimeneen, niin kuin hän olisi tärkein. Alipaimenten tehtävänä on auttaa sinua tuntemaan ja ylistämään ylipaimenta syvemmin ja enemmän. Heidän tehtävänä on heijastaa sinulle vajaasti, mutta aidosti Kristuksen rakkautta, kuria ja luotettavuutta.

Olemme nyt siis nähneet Mooseksen, tämän kutsun ja varustuksen. Olemme nähneet Sanan julistamisen, esirukouksen, rakkauden, johtamisen ja opetuslapsettamisen tärkeyden. Rukoilkaamme ja anokaamme, että Jumala herättäisi tässä maassa ja ympäri maailman paimenia hänen sydämensä perään. Odottakaamme myös ilolla sitä päivää, kun näemme täydellisen Paimen kasvosta kasvoihin.

[1] Albert N. Martin – The Man of God: His Calling and Godly Life s. 91

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s